Taksikuski huijasi asiakkailta röyhkeästi rahaa tuplaveloituksilla

Helsingissä toiminut taksikuski sai tuomion kahdeksasta maksuvälinepetoksesta.

Rikoksista tuomittu mies ajoi taksia Helsingissä.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kolmekymppisen taksikuskin useista maksuvälinepetoksista.

Rikokset tapahtuivat syksyllä 2020 pääkaupunkiseudulla. Taksikuskilla oli tapana veloittaa asiakkailta ylimääräisiä maksuja väittämällä, etteivät maksut menneet läpi.

Toisinaan taksikuski myös veloitti sovittua suurempia summia, esimerkiksi 15 euroa maksaneesta matkasta mies veloitti 150 euroa.

Erään asiakkaan kanssa miehelle oli tullut riitaa matkan hinnasta. Kuljettaja oli vaatinut mieheltä yli 80 euroa Katajanokalta Mankkaalle suuntautuneesta matkasta.

Perillä kohteessa asiakas oli kieltäytynyt maksamasta. Silloin kuljettaja oli lukinnut taksin ovet ja yrittänyt estää asiakasta lähtemästä. Lopulta summaksi oli saatu sovittua 55 euroa.

Asiakas kertoi oikeudessa, että tilanteessa oli ollut myös pientä käsirysyä. Kuljettaja oli asiakkaan mukaan hakannut asiakkaan kättä maksupäätteeseen, kun asiakas oli yrittänyt saada pankkikortin itselleen.

Taksikuski itse kiisti syytteet. Joissain tapauksissa hän myönsi tuplaveloitukset, mutta vetosi maksupäätteen tekniseen vikaan.

Käräjäoikeus kuitenkin piti uhrien kertomuksia uskottavina, siitäkin huolimatta että monet näistä olivat olleet tapahtumien aikaan päihtyneitä.

Myös pankkitapahtumat asiakkaiden tililtä tukivat heidän kertomuksiaan.

Käräjäoikeuden mukaan sinänsä pieniä yksittäisiä maksuvälinepetoksia ei voinut pitää vähäisinä, koska taksikuski toimi harkitusti ja suunnitelmallisesti.

Mies tuomittiin 40 päivän ehdolliseen vankeuteen. Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen, mutta Helsingin hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat