Helsingin uusi kielilukio on valmistunut Myllypuroon. Liki tuhannen opiskelijan lukio otetaan käyttöön syyslukukauden alkaessa elokuussa. Uudisrakennus korvaa kielilukion nykyiset tilat Itäkeskuksessa.
Rakennusyhtiö SRV:n mukaan lukio valmistui kolme kuukautta alkuperäistä aikataulua edellä. Neljäkerroksisessa rakennuksessa on koulutilojen lisäksi kaikille kaupunkilaisille tarkoitettuja liikunnan ja vapaa-ajan tiloja.
Rakennuksessa hyödynnetään ajan hengen mukaisesti uusiutuvaa energiaa. Tilat lämpenevät pääosin ilmavesilämpöpumpulla, ja kiinteistön tarvitsemaa energiaa kerätään aurinkopaneeleilla.
Uudisrakennus muodostaa kampusalueen Metropolia-ammattikorkeakoulun ja rakenteilla olevan Stadin ammatti- ja aikuisopiston kanssa.
Hankkeen tavoitteena on ollut rakennuksen energiankulutuksen ja ympäristökuormituksen vähentäminen Helsingin hiilineutraalisuustavoitteiden mukaisesti. Sisätilat on suunniteltu monikäyttöisiksi ja helposti muunneltaviksi.