Jo toinen asukas on pudonnut parvekkeelta talossa, jonka edellistä parveketurmaa tutkivat sekä Itä-Uudenmaan poliisi että Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.
Maaliskuun alussa samassa talossa asunut nainen kuoli pudottuaan seitsemännen kerroksen parvekkeen lasikaiteen läpi. Poliisi tutkii tapausta kuolemantuottamuksena.
Torstai-iltana puolenyön tienoilla toinen asukas putosi neljännen kerroksen ranskalaiselta parvekkeelta. Tämän parvekkeen rakenne on toisenlainen kuin maaliskuun onnettomuuden parvekkeessa.
”Asukas putosi B-rapun ulko-oven lipan päälle siten, että putoamismatka oli kaksi kerrosta. Apu tuli nopeasti paikalle. Täällä oli pelastuslaitoksen autoja, poliisi ja nosturi, ja hänet toimitettiin hoitoon”, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Risto Carlson.
Hallitus ja isännöitsijä ovat tiedottaneet onnettomuudesta taloyhtiön ilmoitustauluilla.
Onnettomuudesta kertoi aiemmin Iltalehti.
Nuori nainen kuoli pudottuaan seitsemännen kerroksen parvekekaiteen läpi maaliskuun alussa.
Edellisen onnettomuuden jäljiltä 207 asunnon taloyhtiössä on parvekkeiden käyttökielto. Carlson on kuitenkin tuskastunut viranomaisten hitaaseen tutkimustahtiin.
”Ollaan menossa kesää kohti. Jos emme pian saa selvyyttä, miksi parveke maaliskuussa petti, ollaan kohta juhannuksessa. Sen jälkeen ei tietysti saada ketään kiinni.”
Carlsonin mukaan asukkaita rasittaa epäselvä tilanne.
”Me emme ole saaneet tietoa edes siitä, mikä on tutkimusten aikataulu. Kyllä viranomaisten pitäisi nyt laittaa poweria tutkimuksiin, kun meidän taloyhtiö on niin suuri.”
Huoltoyhtiö itse keräsi talteen lasinsirut välittömästi maaliskuisen onnettomuuden jälkeen. Ne vietiin tutkimuksiin huhtikuun 19. päivänä.
Tukesin on määrä tehdä muun muassa rasituskokeita parvekkeen materiaalille. Taloyhtiön on mahdotonta laatia korjaussuunnitelmaa tai järjestää korjauksia ennen kuin onnettomuuden tutkimustulokset ovat selvillä.
Tukes totesi melko pian maaliskuisen onnettomuuden jälkeen, että parvekkeen rakenne ei ollut asianmukainen. Alustavissa vertailulaskelmissa oli ilmennyt aihetta epäillä, ettei lasirakenne täyttäisi asetuksessa määriteltyjä pistekuorman reuna-ehtoja.
Parvekekaiteen pettämisessä voi olla kyse rakennus-, asennus- tai materiaalivirheestä. Lasikaiteet ovat hyvin yleisiä uusissa kerrostaloissa.