40 vuotta sitten Suomi oli juuri muuttunut täysin ja Matinkylään valmistui kiiltelevä ostoskeskus – Nyt seiniä peittävät graffitit ja kohta kaikki on ohi

1970-luvulla rakennetussa ostoskeskuksessa oli viime vuosina lähinnä baareja.

Matinkylän ostoskeskuksen purkutyöt aloitetaan huhti–toukokuun aikana.

Siinä se vielä on, Matinkylän ostari. Osa seinistä on graffitien peitossa, yhdessä ikkunassa mainostetaan muutaman vuoden takaista liikuntaleiriä. Ostarin baarit ovat jo sulkeneet ovensa. Ikkunoissa on laput, joissa kerrotaan toiminnan lopettamisesta.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat