Espoo    |   HS Espoo

9-vuotias poika jäi kiinni järvenpohjassa olleeseen uistimeen ja oli hukkua, Kati Nyqvist-Pakarinen ei jäänyt toimettomaksi: ”Tiesin, että voin tehdä sen”

Vilniemen uimarannalla Espoon Lippajärvellä sattui lauantaina onnettomuus, jonka loppu olisi ollut paljon surullisempi ilman neuvokkaita auttajia.

Vilniemen uimaranta Keski-Espoossa päätyi lauantaina otsikoihin ikävästä syystä.

Uimassa ollut 9-vuotias poika jäi kädestään kiinni järvenpohjassa olleeseen uistimeen.

Uistin oli takertunut rannan suodatinkangaspohjaan, jonka päältä hiekka oli valunut pois.

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV.

Läheisessä talossa asuva Kati Nyqvist-Pakarinen oli rannalla ottamassa aurinkoa, kun kuuli lapsen huutavan.

”Ensin ajattelin, että siellä lapset tappelevat. Sitten huomasin lapsen ympärille kerääntyneen aikuisia, jotka pitelivät pojan päätä pinnalla”, Nyqvist-Pakarinen kertoo HS:lle.

Nyqvist-Pakarinen riensi paikalle tarjoamaan apuaan ennen kuin oli edes varma siitä, mitä vedessä tapahtui. Joku keksi, että saksilla siiman saisi katkaistua ja poika pääsisi irti.

”En odottanut, että vastaako joku muu. Tiesin, että voin tehdä sen.”

Nyqvist-Pakarinen ilmoitti asuvansa lähellä ja lähti juoksemaan kotiinsa hakemaan saksia.

Hän on kiitollinen siitä, että kävi hiljattain työpaikallaan hätäensiapukurssin. Luotto omaan osaamiseen ja rauhalliseen toimintaan auttoi pitämään pään kylmänä. Veteen säntääminen ei olisi auttanut ketään, sillä pojan luona oli jo useampi aikuinen.

”Mietin jo matkalla valmiiksi, että kun tulen sisään, roikkuu lieden yläpuolella sakset. Katson ensin siitä, ja jos sakset eivät ole siinä, ne ovat tiskissä”, hän kertaa mietteitään.

Paikalle jääneet yrittivät soittaa hätäkeskukseen. Jonotusaika oli kuitenkin epätavallisen pitkä, kymmenen minuuttia. Sillä aikaa pelastusoperaatio vedessä jatkui.

”Aika pelottavaa on se, jos joutuu kymmenen minuuttia jonottamaan”, Nyqvist-Pakarinen sanoo ja huomauttaa, että lapsi kärsi selvästi kovasta kivusta.

Vesi ei ollut onnettomuuskohdassa kovin syvää, mutta se oli kuitenkin sameaa. Auttajien helpotukseksi eräällä paikalla olleella miehellä oli mukanaan uimalasit, joiden avulla vedenalainen operaatio onnistui.

Mies sukelsi katkaisemaan siiman, ja poika saatiin autettua rannalle odottamaan pelastushenkilökuntaa lähiomaisten rauhoitellessa. Lopulta apu saapui paikalle, ja poika vietiin sairaalaan hoidettavaksi.

”Tosi hienosti kaikki aikuiset hoitivat asian, pysyivät rauhallisina. Jaoimme tehtävät, että kuka tekee ja mitä”, Nyqvist-Pakarinen kehuu lasta auttaneita.

Lippajärven asukkaat ovat olleet tapauksen vuoksi yhteydessä Espoon kaupunkiin.

Vilniemen uimarantaa ei ole kaavoitettu virallisesti uimarannaksi.

Rantaa käyttävät kuitenkin aktiivisesti niin lähialueen kuntouimarit kuin kauempaa aurinkoisia viikonloppuiltapäiviä viettämään saapuvat.

Asukasyhdistys on asentanut rannalle yleisen käytännön mukaisesti suodatinkankaan, jonka päälle on levitetty hiekkaa. Kankaan tarkoitus on estää esimerkiksi kasvillisuuden kasvaminen pohjassa.

Vilniemi ei ole virallinen uimaranta, eikä kaupunki näin ollen ylläpidä sitä uimapaikkana.

Nyt kaupunki on kuitenkin hoitanut paikalle sukeltajan, joka siivoaa uimarannan pohjan uistimista ja muista vaarallisista esineistä. Sukeltaja aloitti työnsä torstaina, kertoo Espoon ulkoliikuntapäällikkö Tapio Taskinen.

”Kun tällaisia tapauksia on tullut, niin kyllä ilman muuta sukeltaja käy katsomassa, että mitä sieltä löytyy.”

Vilniemen uimarannan kaavoittamista uimarannaksi harkitaan. Silloin kalastaminen paikalla olisi yksiselitteisesti kiellettyä.

Kaupungin yleiset uimarannat tarkastetaan ennen jokaisen uintikauden alkua. Lisäksi rannoilla on uimavalvojia, joiden läsnäolo osaltaan hillitsee esimerkiksi luvatonta kalastusta ja muuta roskaamista.

”Näitä tapauksia tulee aika-ajoin, että laiturilta löytyy uistimia. Että kyllä siellä käydään vaikka se on kiellettyä”, Taskinen sanoo.

Vilniemen lauantaisen tapauksen kaltaisia onnettomuuksia tulee kaupungin tietoon muutamia vuodessa. Yleensä pohjasta löytyvät terävät esineet ovat lasinsiruja.

Kaupunki ei Taskisen mukaan pysty ylläpitämään epävirallisia uimarantoja säännöllisesti, sillä kaupungin 21 omaa rantaa pitävät työntekijät kiireisinä.

Ongelmista kannattaa silti ilmoittaa kaupungille, joka käsittelee avunpyynnöt tapauskohtaisesti.

Taskinen kiittelee asukasyhdistysten ja kaupungin välisen yhteistyön toimivan yleisesti.

”Esimerkiksi talkootyö on ollut aika hyvää. Me olemme toimittaneet siivousvälineitä, ja asukasyhdistykset ja muut tahot ovat siivonneet rantoja.”

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Nämä kymmenen väitettä paljastavat onko elämäsi hyvällä tolalla, sanoo koko kansan terapeutti Pirkko Lahti

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Kuvia Helsingistä: Emilia Kangas­luoma kuvasi selfieitä ottavia turisteja

    6. 6

      Suomi vetää EU-puheenjohtajuuden säästöbudjetilla: Kuluista leikattiin 20 miljoonaa euroa, vieraille tarjotaan hanavettä eikä avajaisgaalaa järjestetä

    7. 7

      Makkarakeisari Veijo Votkin järkyttyi 1969 niin pahasti, että ura oli tyssätä heti alkuunsa: ”Hallissa tapettiin päivässä 600 sikaa, pari sataa nautaa ja vähän muita päälle”

    8. 8

      Demarit kaivoivat K-linjan naftaliinista

    9. 9

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    10. 10

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    7. 7

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    8. 8

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    9. 9

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    10. 10

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    10. 10

      U. Pekka Kinnunen on kuvannut karhujen yksityis­elämää vuosi­kymmenten ajan – HS:n erikois­artikkeli vie ainut­laatuiselle matkalle metsiemme valtiaan elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää