Espoo    |   HS Espoo

Erään aikakauden loppu: cd-levyt kannetaan varastoon Espoon kirjastoista

Cd-levyjä voi jatkossakin varata varastoista ja muista kirjastoista. Cd-levyiltä vapautuva tila otetaan kirjastoissa muuhun käyttöön.



Cd-hyllyt katoavat vähitellen Espoon kirjastoista.

Espoon kaupunginkirjaston johtoryhmä päätti syyskuussa, että musiikkitallenteiden avokokoelmaa ryhdytään ajamaan alas ja että uutuuslevyjen hankkiminen lopetetaan vuonna 2021.

Käytännössä se tarkoittaa, että muutaman vuoden päästä Espoon kirjastoissa ei ole enää paikan päällä lainattavia cd-levyjä. Levyjä voi kuitenkin jatkossakin varata Helsingin ja Vantaan kirjastoista sekä pääkaupunkiseudun kirjastoverkosto Helmetin varastosta.

”Cd-levyjen käyttö on älyttömästi pienentynyt. 2004 vuodesta cd-levyjen lainausmäärät ovat laskeneet 77 prosenttia. Cd-levyjä lainataan niin vähän, että on päädytty tällaiseen ratkaisuun”, sanoo Espoon kirjastopalveluiden johtaja Jaana Tyrni.

Musiikin kuuntelu on siirtynyt cd-levyiltä suoratoistopalveluihin, kuten Spotifyihin. Kirjastoista on mahdollista lainata äänikirjoja, mutta vastaavia musiikin kuuntelumahdollisuuksia ei kirjastoissa juuri ole.

”YouTube ja Spotify ja muut vastaavat ovat niin halpoja tai jopa ilmaisia, ettei kysyntää niiden kaltaiselle palvelulle kirjastoissa oikein ole”, Tyrni sanoo.

Ainakin vielä jonkin aikaa Espoon kirjastojen hyllyissä pysyvät ne levyt, jotka ovat suosittuja ja usein lainassa, sillä kokoelman karsinta aloitetaan vähiten lainatuista levyistä.

”Kun katsoo meidän lainaustilastoja esimerkiksi yhdeltä päivältä viime joulukuulta, niin sieltä näkee, että meillä oli hyllyssä 56 000 cd-levyä, joista vain kolme prosenttia oli sellaisia, joita lainataan kolme tai useamman kerran vuodessa. Aloitamme karsinnan niistä levyistä, joita ei juuri lainata”, Tyrni selittää.

Mikään cd-julkaisu ei katoa Espoon päätöksen myötä kokonaan Helmetin valikoimista. Julkaisujen viimeiset kappaleet varastoidaan Vantaan kaupunginkirjaston ylläpitämään Tikkurilan musavarastoon, josta niitä voi jatkossakin varata.

Muut levyt joko poistetaan tai varastoidaan valtakunnalliseen Varastokirjastoon.

Merkittäviä rahallisia säästöjä levyistä luopuminen ei Espoon kirjastoille tuo, Tyrni sanoo.

”Tämä voi kuulostaa radikaalilta teolta, mutta kun katsoo lukuja, niin niistä näkee, että kun me ollaan kymmenen vuotta sitten hankittu levyjä vuosittain noin 100 000 eurolla, niin viime vuosina se summa on ollut kymppitonnin luokkaa.”

Kun kirjastojen levyhyllyistä luovutaan, vapautuu samalla tilaa muulle toiminnalle.

”Esimerkiksi Iso Omenassa lasten puoli on aina täynnä. Siinä sen vieressä on massiiviset musiikkikokoelmat. Meillä on tilalle tarvetta. Kun käytössä on kalliita tiloja, on meidän velvollisuus miettiä, mihin tiloja käytetään. Levyt eivät ole avotilassa parhaalla paikalla”, Tyrni sanoo.

Espoon kirjastoilla on perinteisesti ollut laajat musiikkivalikoimat. Tyrni korostaakin, ettei cd-levyistä luopuminen tarkoita, etteikö kirjastossa arvostettaisi musiikkia. Musiikki vain näkyy nykyään kirjastoissa eri tavalla kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten.

”Olemme satsanneet paljon matalan kynnyksen musiikin harrastamiseen. Meillä on erilaisia instrumentteja ja karaokelaitteistoja. Ukulele- ja yhteislauluryhmät ovat todella suosittuja. Idea on se, että kuka tahansa voi tulla tekemään musiikkia. Musiikin harrastamisen tilat ja mahdollisuudet ovat nyt se juttu.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi mainittu! BBC kirjoitti sympaattisen jutun suomalaisesta ”kuolevasta kaupungista”, jossa on asiat niin huonosti että se on jo hienoa

    2. 2

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    3. 3

      Huuhkajien EM-alkulohko on lähes varma: Suomi pelaa ottelunsa Pietarissa ja Kööpenhaminassa

    4. 4

      Yhdysvallat kumosi 41 vuotta vanhan linjauksensa: Israelin siirtokunnat Länsirannalla eivät olekaan lainvastaisia

    5. 5

      Laulaja Whitney Houstonin pitkäaikainen avustaja vahvistaa vuosikymmenten huhut: ”Olimme rakastavaisia”

    6. 6

      Prinssi Andrew yritti televisio­haastattelussa puhdistaa mainettaan Jeffrey Epsteiniin liittyvässä seksirikos­skandaalissa – Brittimedia kutsuu suoritusta ”autokolariksi”

    7. 7

      Nesteiden pakkaaminen muovipusseihin loppuu Helsinki-Vantaalla luultavasti jo lähitulevaisuudessa

    8. 8

      Huuhkajat päätti EM-karsintaurakan tappioon, Pukki teki Suomen maalin

    9. 9

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    10. 10

      Tappio ärsytti Teemu Pukkia, mutta hän oli EM-karsintoihin tyytyväinen: ”Toivottavasti juhlaan tulee väkeä, ja pidetään hauska päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    2. 2

      Suomi mainittu! BBC kirjoitti sympaattisen jutun suomalaisesta ”kuolevasta kaupungista”, jossa on asiat niin huonosti että se on jo hienoa

    3. 3

      Vantaalle rakennettiin jalkakäytävä, joka on kymmeniä senttejä talojen pihoja korkeammalla: ”En tiedä, miten sitä ei ole huomattu”

    4. 4

      Laulaja Whitney Houstonin pitkäaikainen avustaja vahvistaa vuosikymmenten huhut: ”Olimme rakastavaisia”

    5. 5

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    6. 6

      Valtakunnan­sovittelija neuvotteli maanantai-illan sovinto­esityksestä Postin työriitaan, tukilakot uhkaavat laajeta lentokentille ja pää­kaupunki­seudun liikenteeseen

    7. 7

      Ennusteet alamäestä menivät pieleen: Uusia asuntoja myydään kuin viimeistä päivää, taustalla sijoitustrendi

    8. 8

      Kannabistuotteiden ostaminen on Suomessa helppoa, päihdyttävän kasvin siemeniä voi ostaa kivijalkakaupasta

    9. 9

      Trumpin neuvon­antajan Rudy Giulianin teknologia­taidot herättävät kysymyksiä

    10. 10

      Nesteiden pakkaaminen muovipusseihin loppuu Helsinki-Vantaalla luultavasti jo lähitulevaisuudessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    5. 5

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää