Espoo    |   HS Espoo

Suvisaaristoon saatiin vihdoin oma masto – Aiemmin heikko kuuluvuus alueella on johtanut läheltä piti -tilanteisiin

Suvisaariston asukasyhdistys on toivonut alueelle mastoa jo useamman vuoden.



Pitkä odotus palkittiin Espoon Suvisaaristossa tällä viikolla, kun helikopteri lennätti Herrökobbenin saarelle uuden maston. Elisan maston on tarkoitus parantaa matkapuhelinten kuuluvuutta Suvisaaristossa.

Suvisaaristossa on jo useamman vuoden ajan oltu huolissaan matkapuhelinten heikosta kuuluvuudesta alueella.

HS Espoo kertoi keväällä, kuinka heikko kuuluvuus on aiheuttanut saaristossa useita läheltä piti -tilanteita. Avun hälyttäminen saaristoon on ollut vaikeaa kuuluvuusongelmien takia.

Christina Fraserin tytär odotti pelastuskopteria kaksi tuntia keuhko puhjenneena Espoossa – ”Täältä näkee Johanneksenkirkon tornit, mutta olemme aivan katveessa”



Suvisaariston asukkaita edustava Sommarö-seura ryhtyi vuonna 2012 ajamaan hanketta, jotta alueelle saataisiin oma masto. Aluksi hanketta vietiin eteenpäin silloisen Soneran, nykyisen Telian kanssa. Telia kuitenkin vetäytyi hankkeesta.

Syksyllä 2018 Sommarö-seura oli yhteydessä Elisaan, joka päätti ryhtyä mastohankkeeseen. Elisa aikoo luopua Suvisaariston lankapuhelinyhteyksistä, joten matkapuhelinverkon parantaminen alueella istui hyvin yhtiön suunnitelmiin.

Marraskuussa Herrökobbenin saarelle nousi vihdoin 27-metrinen masto. Maston osat kuljetettiin muutaman kilometrin päästä Kirkkonummelta saarelle helikopterilla.

Marraskuun aikana saarella tehdään viimeiset sähkö- ja lähetintyöt, jonka jälkeen maston pitäisi olla valmis, kerrotaan Sommarö-seuran tiedotteessa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Muumiastioiden uusin kuvitus on surkutteleva kotiapulainen, joka on monen mielestä nimetty väärin – Yllättävä hahmo on niin synkkä että se on jo hauska

    3. 3

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    4. 4

      Sussexin herttua Harry kommentoi vihdoin lähtöä hovista: Meillä ei ollut vaihtoehtoja

    5. 5

      Kiinalaisyrittäjät valtasivat vaivihkaa Suomen sushi­markkinat – Luckie Bao, 29, tietää, mitä suomalaiset haluavat syödä

      Tilaajille
    6. 6

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    7. 7

      Espoon Suurpellon suuren poliisioperaation syy selvisi: henkirikos

    8. 8

      Suomalaiset vetivät viime vuonna rahojaan pois juuri niistä rahastoista, jotka tuottivat parhaiten

    9. 9

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    10. 10

      Vaino mielipiteiden takia on Saksassa jo arkea: Vihamielisyys pahenee edelleen, uskoo toimittaja, jonka auto poltettiin jo toistamiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    4. 4

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    5. 5

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    6. 6

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    7. 7

      Sussexin herttua Harry kommentoi vihdoin lähtöä hovista: Meillä ei ollut vaihtoehtoja

    8. 8

      Maunulan ongelmatalossa tyrittiin ihan kaikki, eikä kaupunki suostu kertomaan hintaa – Miten yksi ravintola ajoi talon sekaisin?

    9. 9

      Luisteluvalmentaja nöyryytti ja piti haukkumisrinkejä tytöille, mutta saa jatkaa valmentamista – Psykologian tohtori: ”Tällainen käytös on vahingollista aikuisellekin”

    10. 10

      Yhdysvaltain kansallisarkisto jäi kiinni Naisten marssilta otetun kuvan muokkaamisesta, valokuvasta poistettiin Trumpia vastustavia kylttejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    4. 4

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää