Espoo    |   HS Espoo

Espoo poisti häiriköiden takia puistonpenkkejä Leppävaarasta: seurauksena yksinäisten eläkeläisten kerholta hupenivat istumapaikat

Koirista pitävän ryhmän kokoontumiset Leppäviidan puistossa ovat monelle yksinäiselle päivän kohokohta. Penkkien vähentäminen närkästyttää ryhmää, joka otti yhteyttä kaupunkiin saadakseen äänensä kuuluviin.



Leppäviidan puistossa riittää iltapäivisin vilskettä, kun Ryhmä Rämä kokoontuu sinne vaihtamaan kuulumisia ja rapsuttamaan koiria. Läsnä on silloin vaihteleva määrä leppävaaralaisia, joille kokoontuminen on päivän odotettu kohokohta tai satunnaisen ohikulkumatkan pysähdyspaikka.

”Me sanotaan olevamme Ryhmä Rämä, kun jokaisella kolottaa aina joku kohta”, sanoo Pirjo Palokki naurahtaen.

Palokki on yksi ryhmän alkuperäisjäsenistä. Hän käy tapaamisissa kahden koiransa kanssa. Myös 59-vuotiaan Palokin vanhemmat käyvät puistossa vaihtamassa kuulumisia.

Vaikka kymmenisen aktiivisinta jäsentä ovatkin eläkeikäisiä, istahtaa seuraan myös nuorempaa väkeä, lapsiperheitäkin. Etenkin koirista pitäville ryhmä on ilahduttava näky. Jutustelun lomassa pääsee rapsuttamaan useampaakin koiraa.

Juuri rakkaus koiriin houkutteli paikalle myös Margareta Johanssonin. Hän oli toissa kesänä lenkillä, kun näki kaksi naista koirineen.

”Ja sitten kun olen tällainen joka rakastaa koiria, niin kysyin että saako rapsuttaa”, Johansson muistelee.

”Ja samalla sitten tietysti tutustuin näihin naisiin.”

Nyt Johanssonilla on itselläänkin koira, jonka kanssa hän käy puistossa. Ryhmästä on tullut hänelle ja monelle muullekin tärkeä osa elämää. Mielenterveydenhuollossa työuransa tehnyt 74-vuotias Johansson haluaa puhua tarpeesta sen oikealla nimellä: yksinäisyys.

”Yksinäisyyshän on tämä uusi kansansairaus”, hän sanoo.

Etenkin vanhukset jäävät helposti yksin. Lähipuistossa kokoontuvaan ryhmään on helppo mennä mukaan, istahtaa vain penkille ja osallistua keskusteluun omilla ehdoillaan.

Ryhmäläiset, ja heidän koiransa, ovat tutustuneet toisiinsa vähitellen. Keskustelu soljuu asiasta, sen vierestä ja kaukaa ohi.

”Seiska-lehden lööpit, jos jollain ei ole oikein lääkitys kunnossa, miten toinen voi ja voisiko jotenkin auttaa”, luettelee Kaisu Chowdhury puheenaiheita.

Pääkaupunkiseudulle Tohmajärveltä Itä-Suomesta 26 vuotta sitten muuttanut Chowdhury iloitsee Leppävaarasta yllättäen löytämästään yhteisöllisyydestä.

”Se on ainutlaatuista, että jotkut ihmiset pysähtyvät tuolla tavalla ja pääsee kontaktiin”, hän sanoo.



Ryhmällä on myös yhteinen huolenaihe: Leppäviidan puiston penkit.

Syksyllä puiston penkit vaihdettiin uusiin. Samalla niitä vähennettiin siten, että jäljelle jäi vain kaksi.

”Yksi katsoo itään ja toinen länteen, että yhden pitäisi kököttää yhdessä nurkassa ja toisen toisessa”, Palokki kuvailee.

Ryhmässä on paljon liikuntarajoitteisia, joille esimerkiksi maassa istuminen ei ole vaihtoehto. Aktiivit ottivat yhteyttä kaupunkiin saadakseen äänensä kuuluville.

Selvisi, että penkkien vaihtaminen on osa Leppäviidan puiston perusparannusta.

Puiston pensaiden kasvaessa käytävät olivat käyneet kovin kapeiksi ja hiekkakenttäkin jäänyt vähäiselle käytölle Säterinniityn kentän valmistumisen jälkeen.

Kaupunki teki asukkaille kyselyn heidän tarpeistaan ja toiveistaan puistoa kohtaan. Monissa vastauksissa esille nousi turvattomuuden tunne. Puistossa raportoitiin tapahtuvan paljon huumeidenkäyttöä, juopottelua ja yleistä häiriköintiä.

”Olemme koittaneet nyt muuttaa sitä puistoa sellaiseksi, että se ei samalla tavalla houkuttelisi pussikaljoittelijoita ja muita sinne leiriytymään”, kertoo suunnitteluhortonomi Mikael Ahlfors.

”Mutta toisaalta sitten asukkaat taas toivovat sinne paljon penkkejä ja oleskelualueita.”

Toiveita on myös Ryhmä Rämällä. Haaveissa siintää viihtyisä puisto, josta löytyisi jokaiselle ryhmäläiselle sopiva istumapaikka. Pöytä mahdollistaisi vielä yhteiset kahvihetketkin.

Tällä hetkellä ryhmä on hyvin pettynyt kaupunkiin. Viranomaisten toivottaisiin löytävän häiriköintiin muita ratkaisuja kuin puiston muuttaminen epäviihtyisäksi.

”Miksi meidän täytyy kärsiä siitä, jos jotkut yöllä tai illalla myöhään riehuu siellä?” Palokki kysyy.

Suunnitteluhortonomi Ahlfors kuitenkin vakuuttaa, että penkkejä on tulossa lisää lähikuukausina valmistuvan perusparannuksen yhteydessä. Perusparannuksessa puistosta poistetaan esimerkiksi peittäviä ja kulkua haittaavia pensaita. Samalla lisätään valaistusta – ja penkkejä.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Maunulan ongelmatalossa tyrittiin ihan kaikki, eikä kaupunki suostu kertomaan hintaa – Miten yksi ravintola ajoi talon sekaisin?

    4. 4

      Yhdysvaltain kansallisarkisto jäi kiinni Naisten marssilta otetun kuvan muokkaamisesta, valokuvasta poistettiin Trumpia vastustavia kylttejä

    5. 5

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    6. 6

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    7. 7

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    8. 8

      Metrosta poistettu henkilö puukotti kahta järjestyksenvalvojaa Helsingin Itäkeskuksessa

    9. 9

      Mistä Sauli Niinistö tykkää Twitterissä? HS kävi läpi tasavallan presidentin some-käyttöä ja sai puhelun Mäntyniemestä

      Tilaajille
    10. 10

      Länsimaalaiset ovat yhä kovassa huudossa Thaimaassa, ja netissä seuraa etsivät tavalliset ihmiset varsin tavanomaisin keinoin: ”Baarityttöily on vähentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    5. 5

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    6. 6

      Ville Liikanen käveli katua Punavuoressa, kun 100-asteinen vesi yhtäkkiä poltti jalat nilkoista alaspäin: ”Kun olisi tajunnut hypätä vaikka auton päälle”

    7. 7

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    8. 8

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    9. 9

      Isis-taistelijan vaimo tuotiin viikonloppuna lapsineen Norjaan, ja nyt tapaus uhkaa hajottaa maan hallituksen

    10. 10

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    3. 3

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    4. 4

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    7. 7

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    10. 10

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    11. Näytä lisää