Nykypäivänä tämä ruoka kelpaisi vain harvalle – sen sijaan 1940-luvulla espoolaiset naiset jopa kilpailivat, kuka kokkaa niukan annoksen parhaiten - Espoo | HS.fi
Espoo|HS Espoo

Nykypäivänä tämä ruoka kelpaisi vain harvalle – sen sijaan 1940-luvulla espoolaiset naiset jopa kilpailivat, kuka kokkaa niukan annoksen parhaiten

Entisajan espoolaisen ruokalautasen täyttivät peruna ja silakka. Tarja Rae lähti selvittämään, löytyykö Espoosta sittenkin omia perinneruokia. Historiasta löytyi yllätyksiä.

Juustotangot, ludivedo ja kalaruuat ovat esimerkiksi kuuluneet espoolaiseen ruokapöytään.

Julkaistu: 4.4. 11:55, Päivitetty 4.4. 11:58

Jos Espoossa tahtoi herkutella 1940-luvulla, eteensä saattoi saada vaikkapa lautasellisen perunapuuroa. Sellainen tapa oli esimerkiksi Lintuvaarassa asuneilla naisilla, jotka jopa kilpailivat siitä, kuka tekee parasta perunapuuroa.

Perunapuuro tunnetaan eri muodoissaan Länsi-Uudellamaalla, ja tunnetuin niistä on inkoonpuuro. Ero puuroissa on lähinnä siinä, onko perunan sekaan laitettu ohraa, vehnää vai ruista, kertoo Tarja Rae Espoon perinneseurasta.

”Se oli sellainen herkkuruoka, ja sitä voisi pitää espoolaisenakin ruokana. Muutamat alueella asuneet naiset pitivät perunapuurokekkereitä ja vertailivat, kuka tekee parasta puuroa.”

Resepti ja kertomus perunapuurokekkereistä löytyivät, kun Rae lähti pari vuotta sitten keräämään tietoja siitä, mitä Espoossa on ennen syöty. Tietoa Espoon ruokaperinteestä on Rakeen mukaan koottu melko vähän.

Suurimpana syynä hänen mukaansa tähän on se, että Espoossa on elänyt vahvana käsitys, ettei omia perinneruokia juurikaan ole. Espoolaisten ruokaa on pidetty enemminkin sekoituksena eri maakuntien perinteitä, sillä 1960-luvun alun jälkeen kaupunki laajentui valtavasti ja moni asukkaista on lähtöisin muualta Suomesta.

Rae kuitenkin päätti selvittää, löytyisikö useamman polven espoolaisilta suvuissa kulkeneita reseptejä ja ruokiin liittyvää perimätietoa.

Näiden muisteloiden pohjalta Espoon perinneseura julkaisi viime vuoden lopussa kirjan Keittiömuistoja ja ruokaohjeita Espoosta. Suurin osa sen resepteistä on peräisin 1700–1900-luvuilta.

”Ajattelin, että voihan sitä ainakin yrittää selvittää, mitä täällä on ennen syöty.”

Ennen muuttoaaltoa espoolainen ruokaperinne oli pitkälti samaa kuin muualla läntisellä Uudellamaalla. Ainekset olivat niukat. Ruokalautasen sisältö koostui lähinnä meren ja metsän antimista, eli kalaruuista ja riistasta sekä perunasta, nauriista ja rukiista.

Erityisesti Espoossa syötiin silakkaa eri muodoissa, mutta sen ohella kertomuksissa nousi esiin myös toinen kalalaji.

”Se oli yllättävää, miten paljon kerrottiin tarinoita ankeriaista ja miten niitä on nyljetty. Nykyään ei paljon ankeriasta syödä.”

Vanhimpien kalareseptien joukkoon kuuluu hopeasoppa, jonka Rae arvioi olevan 1700-luvulta. Niukkuus näkyy reseptissä, sillä keittoon tulee perunoiden lisäksi vain pari silakkaa ja tilkka maitoa. Paljasjalkakeittoon ei tullut edes silakkaa, vaan se tehtiin vedestä, suolasta, nauriista ja perunoista.

Uusvanhoihin resepteihin kuuluvat puolestaan omenasta ja kaurasta tehty syysmattileivos ja lipstikkasinappi. Ne on kehitelty Espoon tuomiokirkolla syksyisin järjestettäviä Syys-Matin markkinoita varten ruoka-aineista, joita Espoossa oli saatavilla 1600–1700-luvuilla.

Espoossa kartanot ja pappilat olivat tärkeitä ruokaperinteen levittäjiä. Niiden kautta esimerkiksi yrttitarhat yleistyivät. Kartanoiden ruokaperinteiden osalta esimerkiksi Espoon martat ovat aiemmin koonneet talteen Espoonkartanon päivälliseen kuuluvat reseptit, jotka löytyvät myös Rakeen kirjasta.

Päivälliseen kuuluivat alkupaloina lihaliemi ja juustotangot. Pääruokana oli vasikanpaisti kermakastikkeella ja lisukkeina keitetyt perunat, umpioidut herneet sekä suolakurkut. Jälkiruokana oli kermainen kotijäätelö ja umpioidut mansikat. Juomana vettä tai kaljaa.

Rae on kokeillut suurinta osaa resepteistä ja muokannut niitä nykykeittiöön sopiviksi. Vanhojen reseptien kokoamisessa töitä tuotti erityisesti mittayksikköjen muuttaminen, sillä resepteissä on käytetty mittayksikköinä ruokalusikallista tai kahvikupillista desilitrojen sijaan.

Rakeen omiin suosikkeihin ovat nousseet esimerkiksi pohjoisespoolainen riistapiiras ja ludiveto. Alkujaan itäiseltä Uudeltamaalta peräisin oleva ludiveto sopii perunoiden lisukkeeksi ja se tehdään maustekurkusta, sipulista, hunajasta, smetanasta ja mustapippurista.

”Tämä on oikeastaan sellainen juhannusruoka. Ajattelin esimerkiksi ensi juhannuksena korvata sillin ludivetolla.”

Rae uskoo, että moni espoolainen resepti jäi vielä löytämättä. Esimerkiksi kirjasta jäi kokonaan puuttumaan Espoon 1900-luvun alun vahva huvilaperinne ja siihen liittyneet kesäkauden ruuat. Seuraavaksi hän aikoo ruokien osalta lähteä selvittämään, mitä tuolloin syötiin.

”Siihen todennäköisesti liittyi aivan omanlaisensa ruokakulttuuri, kun kesäksi tultiin Helsingistä Espooseen huvilalle.”

Kala piti espoolaiset hengissä nälkävuosina

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Espoo - luetuimmat

Luetuimmat

Uusimmat