Liisa Pulkkinen haluaa sanoa vastasyntyneelle pojanpojalleen tietyn tarkan lauseen, kunhan eristys vain päättyisi - Espoo | HS.fi
Espoo|HS Espoo

Liisa Pulkkinen haluaa sanoa vastasyntyneelle pojanpojalleen tietyn tarkan lauseen, kunhan eristys vain päättyisi

Vaunuissa, parin metrin päässä. Sitä lähempää Liisa Pulkkinen, 65, ei ole vielä päässyt katsomaan parisen viikkoa sitten syntynyttä lapsenlastaan. Nyt hän ja kaksi muuta espoolaista kertovat, mitä tekevät heti epidemian päättyessä.

Liisa Pulkkinen odottaa, että pääsee tapaamaan muutaman viikon ikäisen lapsenlapsensa.

Julkaistu: 10.4. 11:56

Mitä aiot tehdä, kuin koronaeristys loppuu?

Kysyimme tätä espoolaisilta, ja tässä jutussa kolme kaupunkilaista kertoo haaveistaan.

Vauvaa halaamaan

Vaunuissa, parin metrin päässä. Sitä lähempää Matinkylässä asuva Liisa Pulkkinen, 65, ei ole vielä päässyt katsomaan parisen viikkoa sitten syntynyttä lapsenlastaan. Aiemmat kaksi lapsenlastaan hän on nähnyt jo muutaman tunnin ikäisinä synnytyssairaalassa.

”Onneksi on edes some!” huokaisee Pulkkinen.

Kun uuden pojanpojan tapaaminen vihdoin koittaa, aikoo Pulkkinen pitää häntä sylissä ja esitellä itsensä.

”Sanon kuten muillekin lapsenlapsille, että olen sinun mummisi, tervetuloa maailmaan ja että toivottavasti meistä tulee hyviä ystäviä.”

Eläkkeellä oleva Pulkkinen ei suoranaisesti kuulu ikänsä puolesta riskiryhmään, mutta perhe päätti, että vauvan tapaamista kannattaa nyt siirtää. Päätökseen vaikutti aluksi se, että Pulkkinen oli käynyt pohjoisessa hiihtämässä. Nyt varoaika on jo mennyt, mutta turhia riskejä ei haluta ottaa.

Kaukonäköisesti mummi antoi vauvalle itse kutomansa kintaat ja villasukat jo joululahjaksi. Se olikin hyvä, sillä jos eristäytyminen kestää kauan, saattaisivat minisukat jäädä vauvalle pieniksi.

Liisa Pulkkinen näkee tilanteessa jotain positiivistakin.

”Hänen syntymäpäivänsä ainakin muistetaan!”

Hanna ja Vilho Husu rakastavat kirjoja. Koronaeristyksen päätyttä pari aikoo suunnata Tapiolan kirjastoon.

Kirjoja lainaamaan

Joka lauantai äiti Hanna Husu, 47, ja poika Vilho Husu, 8, kävelevät yhdessä Tapiolan kirjastoon. Mukaan kirjastosta lähtee lego- ja tietokirjoja legoja rakastavalle pojalle. Aalto-yliopistossa lehtorina työskentelevän äidin kassiin sujahtaa usein sisustussuunnitteluun tai arkkitehtuuriin liittyviä kirjoja. Joskus lainataan myös lautapelejä.

Kirjastoreissun jälkeen vuorossa on kahvila. Äiti tilaa cappuccinon, poika mehua, ja päälle otetaan pullat.

Nyt koronavirus on pistänyt reissuille stopin. Kirjat pysyvät suljettujen ovien takana kirjastossa, ja päiväkahvit täytyy juoda kotona.

”Kuuntelemme nyt äänikirjoja ja luemme e-kirjoja”, sanoo Hanna Husu.

Mutta ei se tunnu samalta. Kirjastossa on Husun mukaan omanlaisensa fiilis, ja sinne on kiva mennä ihan vain viettämään aikaa. Eikä Helmet-lukuhaastetta suorittava Hanna Husu edes saa kaikkia kirjoja e-kirjoina.

Siitä huolimatta Husu tuskin ryntää ensimmäisten joukossa kirjastoon, kun eristäytyminen päättyy.

”Varmuuden vuoksi odotamme varmaan muutaman ylimääräisen viikon.”

Sekä äiti että poika kaipaavat lauantaisia kirjastoreissuja.

”Välillä tuntuu edelleen siltä, että tämä kaikki on unta.”

Himopyöräilijä Matti Takala aikoo pyöräillä kesän aikana 1000 kilometriä.

Teille pyöräilemään

Kun Matti Takala, 58, sai viisivuotiaana polkupyörän, se oli menoa. Takala on elämänsä aikana ajanut pyörällä kymmeniä tuhansia kilometrejä. Ensin ristiin rastiin Tamperetta, sitten Helsingissä, ulkomailla ja viime vuosina Espoossa. Helsingin Polkupyöräilijät ry:ssä Takala on vetänyt pyöräretkiä jo vuosia.

Muutama vuosi sitten näytti hetken siltä, että Takalan pyöräilyt on pyöräilty. Hän sairastui ensin diabetekseen ja sai sen jälkeen rytmihäiriöitä. Paluu satulaan onnistui kuitenkin viime vuonna, kun kaveri keksi ostaa Takalalle nojapyörän. Nojakki, kuten Takala sitä kutsuu, on kolmipyöräinen, jossa moottori tuo helpotusta polkemiseen. Viime vuonna kilometrejä kertyi noin 500, tänä vuonna tavoite on tuplata ne.

Takala on tällä hetkellä työtön. Hän odottaa malttamattomana, että koronaeristys päättyy ja hän pääsee jälleen vetämään retkiä. Kotona aika tuppaa käymään pitkäksi, kun kavereiden kanssa järjestetyt korttipeli-illatkin on peruttu.

”Olin suunnitellut, että Helsingin Polkupyöräilijöiden ensimmäinen kevätretki olisi voinut olla pääsiäisenä. Nyt se on siirretty kesäkuulle.”

Suvelassa asuvan Takalan suosikkiretkikohteita Espoossa ovat Rantaraitti ja siellä Café Merenneito. Takala vierailee usein myös Träskändan kartanon puistossa.

”Nyt sitten jännätään, vieläkö hallitus pidentää tapaamiskieltoa, vai päästäänkö kesäkuussa jo aloittamaan retkikausi.”

HS Helsinki|Nea Virokannas lähtee heti kun mahdollista parisuhdelomalle hotelliin ja lapset jäävät kotiin – Neljä helsinkiläistä paljastaa, mitä he tekevät eristyksen jälkeen

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Espoo - luetuimmat

Luetuimmat

Uusimmat