Legot viedään nyt käsistä, kun kaikki kykkivät kotona – Espoolainen Ville Vanhatalo, 41, on lajitellut palikoita ajantapoksi jo vuoden ajan - Espoo | HS.fi

Legot viedään nyt käsistä, kun kaikki kykkivät kotona – Espoolainen Ville Vanhatalo, 41, on lajitellut palikoita ajantapoksi jo vuoden ajan

Legojen kysyntä nousi koronavuoden aikana huippuunsa. ”Ymmärtääkseni tehtailta loppui kapasiteetti, eikä tuotteita saatu toimitettua”, sanoo lelukauppayrittäjä.

Lego-harrastaja Ville Vanhatalo kertoo, että Legojen kasailu koronapandemian aikana on ”yllättävän terapeuttista puuhaa”.­

8.4. 13:19

Espoolaisen Ville Vanhatalon, 41, koti Leppävaarassa on täynnä Legoja.

Virallisesti kodin huoneista vain yksi on niin kutsuttu Lego-huone, mutta Vanhatalon laskujen mukaan palikat, ukot ja rakennelmat vievät asunnosta ”ehkä kaksi ja puoli huonetta”.

Kuluneen koronavuoden aikana harrastajien tapahtumat on peruttu tai siirretty verkkoon. Vanhatalolle se merkitsi sitä, että hän sai vihdoin aikaa projektilleen.

”Olen lajitellut palikoita. Se on yllättävän terapeuttista puuhaa, siinä unohtuu kaikki muu. Olen ostanut uusiakin settejä vuoden aikana tunnollisesti vähintään normaaliin malliin niin, että niitä on laatikoittain ja kasseittain purettavaksi ja lajiteltavaksi”, hän kertoo.

Ville Vanhatalon rakentama suuri ”Nightclub Butterfly” -Lego-talo.­

Rakentaminen on ollut tauolla. Vanhatalo rakentaa teoksia enimmäkseen Lego-tapahtumien yhteydessä järjestettäviin kilpailuihin.

”En ole osallistunut virtuaalisesti järjestettyihin kilpailuihin. Odottelen, että tilanne muuttuu ja live-tapahtumia voi taas järjestää.”

Koronavuosi on näkynyt Lego-harrastuksessa maailmanlaajuisesti.

Suurin muutos on tapahtunut kuluttajakäyttäytymisessä: kun valtaosa harrastuksista on ollut tauolla ja osa julkisista paikoista kiinni, ihmiset ovat keksineet uusia tapoja viettää aikaa.

Silloin muistetaan Legot.

Helsingissä sijaitsevan Lego-palikoiden erikoisliike Pii Poon yrittäjä Timo Ranto kertoo, että koronapandemia on vaikuttanut tuotteiden saatavuuteen.

”Legolla oli toimitusongelmia viime vuoden puolella. Jouluksi ei saanut tilattua tavaraa. Ymmärtääkseni tehtailta loppui kapasiteetti, eikä tuotteita saatu toimitettua. Legon myynti on noussut maailmanlaajuisesti huomattavan paljon koronavuoden aikana”, sanoo Ranto.

Legoja olisi mennyt kaupaksi enemmänkin Pii Poossa.

”Varmasti olisi mennyt, jos niitä olisi saatu myyntiin. Varsinkin suosituimmat sarjat loppuivat hyvissä ajoin ennen joulua.”

Kestosuosikkeja ovat Rannon mukaan muun muassa Harry Potter -sarja sekä Jurassic World -Legot.

Koronavuosi toi piikin Legojen kysyntään, mutta Ranto on huomannut, että ainakin Suomessa trendi on ollut suotuisa jo pitkään.

”Oma kokemukseni on se, että viimeiset viisi vuotta ovat ennakoineet Legojen uutta nousua. Sinä aikana monet nyt 30–40-vuotiaat ovat usein omien lastensa kautta löytäneet lapsuuden Lego-fiilistelyn uudelleen.”

Legoissa on sekin hyvä puoli, että mummolan vintillä oleviin vanhoihin palikoihin voi yhdistellä uusia loputtomiin.

Sana Lego tulee tanskan sanoista leg godt, suomeksi leiki hyvin. Legoilla rakentaminen on Ville Vanhatalon mukaan monesti koko perheen harrastus, ei vain lasten.

”Monella voi olla kymmenien vuosien tauko välissä.”

Lue myös: Muistatko yhä nämä leluklassikot? Kokeile HS:n testillä, miten hyvin tunnet eri vuosikymmenten leikkikalut

Lego-palikoiden erikoisliikkeelle vuosi ei kuitenkaan ole ollut pelkkää juhlaa.

”Kun matkailijat ovat olleet poissa Helsingistä ja kivijalkaliikkeen kauppa jäänyt melko vähiin, verkkokauppa on paikannut tilannetta, mutta vain osittain”, Ranto kertoo.

Normaaleina vuosina Pii Poon liikevaihdosta 30–40 prosenttia tulee erilaisten tapahtumien kautta tulevasta myynnistä. Tapahtumia ei ole järjestetty lainkaan reiluun vuoteen.

”Sanotaan näin, että mekin odotamme kovasti sitä hetkeä, jolloin koronatilanne normalisoituu.”

Ranto arvelee, että vähittäiskauppapuolella tilanne voi näyttäytyä erilaisena. Hypermarketista on helppo tehdä Lego-ostokset samalla, kun ostaa ruokaa.

”Meille taas tullaan usein hakemaan jotain tiettyä sarjaa. Jos sitä ei ole hyllyssä, tuotetta lähdetään etsimään muualta.”

Pii Poo järjesti Lego-tapahtumia aktiivisesti ennen koronapandemiaa. Tässä Legoja esillä Raision tapahtumassa vuonna 2019.­

Syitä sille, miksi juuri Lego-harrastus on kasvattanut suosiotaan korona-aikana, on Rannon mukaan monia.

Hänen näkökulmastaan koronavuosi on huipentuma aiempien vuosien Lego-suosion kasvulle.

”Kun aikaa on nyt ollut, moni on halunnut nimenomaan löytää yhteistä puuhaa koko perheelle.”

Legojen suurin viehätys piilee siinä, että niistä pystyy tekemään käytännössä mitä vain. Voi purkaa ja rakentaa aina uudelleen, loputtomiin.

”Alkuun pääsee edullisesti, jo viidellä eurolla saa paketillisen palikoita. Keräily on sitten asia erikseen, siihen saa laitettua rahaa vaikka kuinka paljon.”

Ville Vanhatalon kohdalla kävi niin, että lapsuuden Lego-harrastus ei missään vaiheessa loppunut.

”Mieluisimmat synttäri- ja joululahjat olivat aina Legoja. Se vaihde jäi ikään kuin päälle, ja nyt ollaan tässä tilanteessa”, hän sanoo.

Vanhatalo uskoo, että moni palaa Legojen pariin aikuisena. Siihen korona-aika on ollut otollista.

Legokin on huomioinut aikuisharrastajien määrän kasvun. Valmistaja on tuonut viime vuodesta lähtien markkinoille aikuisille suunnattuja rakennussarjoja: on kukkakimppuja, bonsai-puita ja erikoisempia automalleja. Ne vaativat rakentajaltaan kärsivällisyyttä ja aikaa.

Yksi harrastuksen parhaista puolista on se, että koskaan ei ole pulaa tekemisestä.

”Kun joku harmittelee esimerkiksi sitä, että viimeinen lomaviikko meni peukaloiden pyörittelyksi, niin vastaan aina, että tekemistä olisi kotona seuraaviksi 30 vuodeksi”, Vanhatalo naurahtaa.

Lue myös: Oletko kiikuttamassa näitä leluja kirpputorille? Ei kannattaisi, sillä keräilijät maksavat harvinaisuuksista yli 100 euroa

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat