Perhe trapetsilla - Espoo | HS.fi

Perhe trapetsilla

Vuonna 1948 Suomeen saapui unkarilainen sirkusperhe, joka asui vuosia kylmässä mökissä Espoon Westendissä. Miten he päätyivät sinne? Tämä on Papin perheen tarina.

Unkarilainen Papin perhe oli kuuluisa erityisesti trapetsinumeroistaan. Perhe kiersi Suomea lukuisten sirkusten mukana.

Jos joku erehtyi katsomaan puiden latvoja silloin Espoon Westendissä, omia silmiä olisi ollut vaikea uskoa.

Aikuiset miehet ne siellä liitelivät, tekivät voltteja ja lensivät kuusesta toiseen. Vieraskieliset huudot ja ohjeet halkoivat ilmaa, aurinko porotti taivaalla.

Elettiin 1950-luvun alkua.

Joskus sammalmättäällä touhua ihmetteli pieni tyttö. Kenties mukana oli myös kaunis, tummapiirteinen nainen.

Unkarilainen sirkusperhe asui kymmenisen vuotta katolisen seurakunnan omistaman kesäsiirtolan pihamökissä. Metsikkö oli heidän harjoitustilansa.

Miten perhe oikein päätyi pieneen ja kylmään mökkiin peräpohjolaan?

Talvella 1947 tilanne Unkarissa kävi tukalaksi. Maailmansodasta oli juuri selvitty ja Neuvostoliitto uhitteli vieressä.

Papin perhe eli veljekset Sándor, Kálmán ja József sekä Józsefin vaimo Irén Pap pohtivat, miten maasta voisi päästä pois.

Ehkä sirkus olisi pakotie? Papin veljekset olivat harjoitelleet trapetsinumeroita nuorukaisista lähtien. Kokemusta oli kertynyt jo muun muassa Budapestin sirkuksesta.

Tanskalainen Cirkus Brdr. Schmidt olisi tulossa kiertueelle Suomeen, heidän mukaansa Papit pääsisivät.

Sirkuksen mainosjuliste esittelee Papin veljesten trapetsitemppuja.

Papin veljekset, Irén sekä Irénin ja Józsefin kaksivuotias tytär Kati Pap saapuivat Suomeen 28. toukokuuta vuonna 1948.

Perheen taskuissa oli rahaa yhteensä 200 Ruotsin kruunua, tulevaisuus oli tuntematon.

Cirkus Brdr. Schmidt esiintyi koko kesän Lasten Päivän Tivolin vieraana nykyisen Kisahallin parkkipaikalla Töölössä.

Siellä veljekset ihastuttivat ihmisiä taidokkailla trapetsinumeroilla. Sirkuksen ohjelmalehtiseen oli painettu 3 Ribars, Lentävät ihmiset. Toisinaan miehet esiintyivät nimellä 3-Pap-3.

Asuntoa Papeilla ei ollut, sillä koko Helsinki kärsi 1940-luvun lopulla vaikeasta asuntopulasta. Ulkomaalaisille asuntoja ei varsinkaan riittänyt, kun karjalaisillekin piti löytää kodit.

Papit pystyttivät teltan kesän ajaksi Kisahallin parkkipaikalle, Brdr. Schmidtin sirkuksen viereen.

Öisin oli kylmä, ja kesä oli kovin sateinen. Irén Pap kuivasi Katin vaatteita reisiensä välissä lämpimässä, kun vaatteet eivät muuten kuivuneet.

József ja Kati Pap asuivat perheineen teltassa ensimmäisen kesän Suomessa. Teltassa oli koko kesän märkää.

Kaikesta oli pulaa. Kattilaakaan ei saanut hankittua, ellei ollut antaa vanhaa, puhkikulunutta tilalle. Jostain Papit kuitenkin löysivät viisi alumiinista lautasta sekä lusikka-haarukan.

Rottiakin kaupungin kaduilla kuljeskeli:

”Isälleni jäi ikuisuuksiksi jälki nenään, kun rotta puri häntä teltassa”, Kati Pap-Dévényi muistelee lapsuuttaan nyt.

Syyskuussa Cirkus Brdr. Schmidt palasi Tanskaan, mutta siinä vaiheessa Unkarissa tilanne oli pahentunut. Perheen passit eivät enää olleet voimassa, eikä József Pap halunnut viedä perhettään kommunistiseen Unkariin.

Vuonna 1949 Unkari julistettiin sosialistiseksi kansantasavallaksi.

Papit jäivät loukkoon Suomen.

”Vanhempieni ei ollut tarkoitus jäädä näin kylmään maahan. Tämä oli heidän mielestään aivan takapajula”, Kati Pap-Dévényi kertoo.

Papin perheen aikuiset pääsivät talveksi töihin erinäisiin tehtäviin. Teltasta he pääsivät onneksi muuttamaan Hallituskadun matkustajakotiin.

Pieni Kati oppi nopeasti suomen kielen ja toimi tulkkina perheelleen.

Seuraavana kesänä perhe kiersi sirkusten mukana ympäri Suomea. Sitä varten József Pap osti poliisin vanhan mustanmaijan:

”Auto laitettiin seinällä puoliksi. Takaosassa asui kaksi setääni ja etuosassa meidän perhe. Sillä autolla kuljettiin Suomen mutkikkaita teitä”, Kati Pap-Dévényi kertoo.

Kati (vas.) ja Irén Pap poseeraavat bussin edessä.

Sirkuksessa Papeilla oli monta ohjelmanumeroa. Irén ja Kálmán Pap esiintyivät taikureina ja Sándor, József sekä Kálmán Pap pelleinä, mutta hurjimpia olivat veljesten trapetsitemput.

”Trapetsinumerossa oli erikoisuutena isäni Józsefin niin kutsuttu ”salto mortale” eli kaksoisvoltti. Se oli siksi erikoinen, että he olivat matalalla ja ilman alla olevaa suojaverkkoa”, Kati Pap-Dévényi kertoo.

Ainakin yhdessä ohjelmanumerossa pieni Katikin oli mukana.

Hänen tehtävänsä oli taluttaa oikuttelevaa ja hassuttelevaa seepraa sirkuksen lavalla. Seepran sisällä tassuttelivat Papin isä ja äiti.

Numeron kohokohdassa Kati meni makoilemaan lavalle ja seepra hortoili tytön päältä. Sitten seepran takapäästä tippui läjä perunoita Katin päälle.

Aivan kuin eläin olisi kakannut lavalla.

Tässä vaiheessa yleisö yleensä mylvi naurusta.

Kati Papin bravuurinumero oli esiintyminen seepran kanssa.

Sirkuselämä oli pienestä tytöstä varsin hauskaa.

Esitysten aikana hän usein ryömi katsomon penkkien alla ja keräsi katsojilta tippuneita karamelleja ja kolikoita.

Eläimiäkin sirkuksessa oli ihmeteltäväksi.

Kálmán Papin taikurinnumerossa mukana oli kyyhkysiä, jonkun temppuun kuului koiria. Häkeissä ääntelivät välillä leijonat, norsut ja apinat.

Kerran poni haukkasi Kati Papin poskesta, toisella kertaa hän muistaa nähneensä karhun ja miehen painivan. Se taisi tosin kuulua ohjelmanumeroon.

Sirkuslapselle se kaikki oli tavallista.

Papin perheellä oli jatkuvasti vetämässä oleskelulupahakemus jos jonnekin. Mutta Suomesta ei ollutkaan niin helppoa lähteä, sillä passien voimassaolot olivat jo vanhentuneet, kun ne saapuivat Moskovasta Helsinkiin.

Toisen talven Papit asuivat Eerikinkadulla, purkukuntoisessa puutalossa. Talo vilisi rottia ja hiiriä, vessat olivat ulkona.

Lopulta he hakivat muukalaispassit, joilla he saattoivat sentään todistaa henkilöllisyytensä.

Elämä oli epävarmaa ja hankalaa.

Miten Papit sitten päätyivät Stella Marikseen ja Westendin metsiin?

Sattumalta, tietenkin.

Perhe kävi aktiivisesti sunnuntaisin katolisen kirkon messuissa Kaivopuiston laidalla.

Siellä Papit tapasivat hollantilaiset sisaret.

”Tuli ilmi, että sisarilla oli lastenkoti Eirassa. Siellä lapset saattoivat asua esimerkiksi maanantaista lauantaisin”, Kati Pap-Dévényi kertoo.

Kati sijoitettiin lastenkotiin, sillä se oli parempi kuin hätäiset telttakyhäelmät ja purkukuntoiset rötisköt milloin missäkin. Siellä hän pääsi myös englantilaiseen kouluun.

Muillekin Papin perheen jäsenille sisarilla oli paikka tiedossa. Katoliselle seurakunnalle kuului Westendissä meren rannalla kesäsiirtola, Stella Maris, joka tarvitsi talonmiestä ja talvivahtia.

Lue lisää: Ikuisen kesän Stella Maris

Voisiko Papin perhe muuttaa sinne ja vahtia Stella Marista talvikaudella?

Stella Mariksen tontin laidalla sijaitsi valkoiseksi maalattu puinen talonmiehen mökki, johon József, Irén, Sándor ja Kálmán Pap muuttivat.

Vuosi oli ehkä 1950 tai 1951.

Sándor Pap innostui lumisotaan vapun tietämillä Stella Mariksessa. Sándor Papin vaimo oli jäänyt Unkariin, ja Sándor Pap onnistuikin toisinaan matkustamaan kotiseuduilleen.

Taloa ei missään nimessä oltu rakennettu talvikäyttöön. Kesäisinkin siellä oli viileää, mutta talvisin hyytävää vasta olikin. Keittiössä sijaitsi hella, mutta se ei oikein lämmittänyt makuuhuonetta.

Kaivo pihan perällä jäätyi talvisin niin umpeen, että avaamisen apuna piti käyttää kirvestä.

”Jos laittoi vesilasin lattialle, se jäätyi yön aikana”, Kati Pap-Dévényi muistelee.

Yöksi sänkyihin tuotiin pyyhkeisiin käärityt vanhanaikaiset silitysraudat, jotka oli lämmitetty hellan päällä. Ainakin ne pitäisivät pedin lämpiminä.

Siinä pienessä mökissä perhe kuitenkin asui seuraavat kymmenen vuotta, samaan aikaan Kati Pap-Dévényi asui sunnuntaita ja lomia lukuun ottamatta eiralaisessa lastenkodissa.

Vaikka Stella Mariksen mökki ei mikään ihanteellinen perheasunto ollutkaan varsinkaan talvella, kesäisin siellä oli ihanaa.

József Pap rakasti uimista. Hän ui joskus niinkin kauas, että Irénin piti pyytää seurakunnan pastoria soutamaan miehensä merestä pois.

Merivesi oli Espoon edustalla niin kirkasta, että kalat näkyivät parinkin metrin syvyydessä.

”Isä myös kalasteli harppuunalla. Kalat olivat niin pieniä, ettei niistä jäänyt mitään jäljelle”, Kati Pap-Dévényi muistelee.

József Pap viihtyi kesäisin Stella Mariksen hiekkarannoilla ja lähivesillä harppuunan kanssa.

Sirkustemppuja Westendissä oli helppo harjoitella. Veljekset rakensivat korkealle kuusiin trapetsit, ja koska maa oli sammaleista ja pehmeää, putoaminen ei sattunut.

Kálmán Pap harjoitteli Stella Mariksen pihassa polkupyöränumeroaan, jota hän esitti erityisesti juhannuksina tanssilavoilla.

Kálmán Pap harjoitteli yksipyöräisellä talonmiehen mökin edustalla.

Kesäisin Stella Marikseen tuli katolisten sisarten kesähoitoon kymmeniä ja taas kymmeniä lapsia ympäri Suomen. Heille oudot unkarilaiset näyttäytyivät hieman maagisinakin hahmoina.

”Kun näin Katin ensimmäistä kertaa, hän hyppi puissa ja heitti kävyillä minua”, kertoo kirjailija Olli Stephany, joka vietti lapsuutensa kesiä Westendin kesäsiirtolassa.

Hänen mieleensä Stella Mariksesta jäi komean näköinen Irén sekä auto, jota Kálmán Pap hitsasi ja hitsasi.

”Eikä siitä autosta tainnut tulla sen valmiimpaa.”

Myös Papin veljesten erikoiset viikset hän vielä muistaa.

”Siellä oli Charlie Chaplinin näköisiä tyyppejä.”

Elämä ei ollut ikuista kesää Stella Mariksessakaan. Sirkustöiden lisäksi Papit löysivät muitakin töitä Westendin vuosina.

József Pap työskenteli valimolla Lauttasaaressa, Kálmán Pap oli sähkömies ja Sándor Pap teki töitä rakennuksilla.

Irén Pap työskenteli Suomen Silkkikutomolla.

Hietaniemessä sijaitsevaan silkkikutomoon oli Westendistä matkaa, joten József Pap asensi Irén Papin romupyörään moottorin.

”Heti ekalla matkalla jossain vanhalla Jorvaksentiellä poliisi pysäytti ja kielsi koko pyörän”, Kati Pap-Dévényi kertoo.

Vähitellen sirkusaika jäi.

Viimeiset sirkuskiertueet Kati Pap-Dévényi muistaa perheen tehneen vuonna 1953, tosin setä esiintyi Laila Kinnusen tv-ohjelmassa pyöränumeronsa kanssa vielä joskus 1960-luvulla.

”Äiti häpesi aina tuota meidän sirkusaikaa.”

Suomen kansalaisuudet Papit saivat vuonna 1959.

Silloin perhe rakensi unkarilaisen talkooväen voimin talon Lauttasaareen, József Papin perustaman valimorakennuksen yhteyteen.

Aika Stella Mariksen talonmiehen mökissä oli ohi.

”Se olikin luksusta, kun pääsi tuohon 60 neliön asuntoon asumaan ja oli vesivessa”, Kati Pap-Dévényi kertoo.

Nykyisin Kati Pap-Dévényi asuu Espoon Nöykkiössä, perheyhtiönä toimivan valimon läheisyydessä.

Kati Pap-Dévényi, 75, asuu nykyään Espoon Nöykkiössä.

Sirkusaikaa Kati Pap-Dévényi ei enää muistele sen kummemmin. Se oli osa lapsuutta, yksi nopeasti vilahtanut vaihe elämästä.

Entä Stella Mariksen kuuset, vieläkö trapetsit ovat jäljellä?

Kati Pap-Dévényi kävi huhtikuun puolessa välissä etsimässä Toppelundin päiväkodin metsiköistä jälkiä sirkuselämästä.

”Olivat juuri sahanneet kaikki puut pois.”

Lähteenä käytetty Kalevi Vuorelan, Raimo Painion ja Kati Pap-Dévényin teosta Stella Maris - Westend, Espoo 1934-1964.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat