Jos yhden miehen visio toteutuu, Kauniaisissa pyydetään ”paikallisten paratiisista” suomalaisten gourmetherkkua - Espoo | HS.fi

Jos yhden miehen visio toteutuu, Kauniaisissa pyydetään ”paikallisten paratiisista” suomalaisten gourmetherkkua

Kunnanvaltuutettu ja pitkään Kauniaisissa asunut Mikko J. Salminen haluaa istuttaa rapuja Kauniaisten ainoaan järveen.

Gallträsk-järvi heinäkuussa 2021.

27.11.2021 13:00

Kauniaisissa sijaitseva pieni järvi, Gallträsk, on niin kauniaislaisille kuin espoolaisille tärkeä virkistyspaikka.

Vaikka pieni järvi on kärsinyt rehevöitymisestä, se on ihmisille henkireikä tarjoten monenlaista vapaa-ajan tekemistä uimisesta kalastukseen sekä soutuveneilystä ja sup-lautailusta retkiluisteluun.

Ja nyt Kauniaisissa vuodesta 1972 asunut ja kunnanvaltuutettuna tällä hetkellä toimiva Mikko J. Salminen (kok) haluaa, että järveen istutetaan rapuja. Hän on tehnyt asiasta tänä syksynä valtuustoaloitteen.

Salminen toivoo, että Kauniaisten kaupunki selvittää rapujen istuttamista Gallträskiin. Hän sanoo seuranneensa järven tilaa usean vuosikymmenen ajan.

”1970-luvulla, kun viemärit laskivat järveen, se haisi todella pahalle”, Salminen muistelee.

Kun likavesien johtaminen järveen lopetettiin, veden kunto alkoi vähitellen parantua.

Lue lisää: Vesa Helkkula näki tontiltaan löyhkäävän järven ja päätti, että jonain päivänä hän ui siinä – Alkoi vuosien taistelu, jonka lopputulos on nyt Kauniaisten oma paratiisi

Salminen kertoo, että oli nuorukaisena 1980-luvun alussa mukana silloisessa ympäristönsuojelulautakunnassa ja puhui järven kunnostuksen puolesta. Kauniaisten omistamaa järveä on sittemmin kunnostettu useaan otteeseen vuosien ajan.

Ruoppaaja imi lietettä Gallträskistä lokakuussa 2006 hydraulisella pumpulla, joka oli kiinnitetty lautalla olevaan kauhakuormaajaan.

HS kertoi viime kesänä, että Gallträsk on kärsinyt rehevöitymisestä.

Salminen on selvityttänyt järven veden laatua sekä omatoimisesti että jäsenenä Kauniaisten omaehtoisen liikkumisen edistäjät -yhdistyksessä (Kole). Selvitysten mukaan järven happamuuden pitäisi olla sopiva ravuille.

Salmisen mukaan koekalastuksissa järvestä on löytynyt kalalajeista hauki, ahven, särki, ruutana ja sorva.

”Se järvihän on helmi Kauniaisten keskellä”, hän hehkuttaa monille rakasta virkistysaluetta, jonka merkitys on koronapandemian aikana entisestään kasvanut.

Nyt Salminen aikoo tehdä kaikkensa, että nykyisten aktiviteettien lisäksi Gallträskillä harrastetaan tulevaisuudessa myös ravustusta.

”Aloin miettiä, että kun täällä kerran on tuollainen järvi, missä suurella todennäköisyydellä rapu elää, niin miksei panna sinne rapuja.”

Jos Salmisen visio toteutuu ja rapuja todella istutetaan, niitä päästäisiin pyytämään todennäköisesti aikaisintaan kymmenen vuoden päästä, sillä ravut kasvavat hitaasti eli noin sentin vuodessa. Syötävän ravun alamitta on ollut perinteisesti noin 10 senttiä.

”Mutta joskus se pitää aloittaa, jos jonain päivänä haluaa ravustaa.”

Salminen toivoo vielä näkevänsä päivän, jolloin järven vieressä syödään ultrapaikallista lähiruokaa.

”Kymmenen vuoden päästä voi sitten pitää rannalla rapujuhlat, jossa tuodaan pitkät pöydät kävelytielle ja syödään rapuja”, hän maalailee.

Jotta järveen voi istuttaa rapuja, vesialueen omistajan eli kaupungin pitää antaa siihen lupa.

Lisäksi rapujen istutukseen on haettava lupa sen ely-keskuksen kalatalousviranomaisilta, jonka toimialueella istutusvesistö sijaitsee.

”Vieraslajia eli täplärapua ei voi istuttaa, joten suunnitelmissa on istuttaa vanha klassinen jokirapu”, Salminen kertoo.

Kauniaisten ympäristöpäällikön Anna-Lena Granlund-Blomfeltin mukaan rapujen istuttamista koskeva valtuustoaloite tullaan näillä näkymin käsittelemään ensi yhdyskuntavaliokunnan kokouksessa 8. joulukuuta, elleivät kiireelliset lupa- ja valvonta-asiat muuta aikataulua.

Jos niin käy, valtuustoaloite viedään käsittelyyn tammikuun valiokuntaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat