Ella Viitasuo on arkipäivisin testiautomaatioasiantuntija, iltaisin ja viikonloppuisin puolustaja.

(Nais)kiekkoilijan arkipäivää

Pekingistä pronssimitalin saanut Kiekko-Espoon puolustaja Ella Viitasuo haluaa päättää liigakauden kultajuhliin. Nyt hän kertoo, millaista on huippupelaajan arki silloin, kun pelaamisesta ei saa palkkaa.

PäivISIN Ella Viitasuo istuu Espoon Tillinmäessä tietokoneen ääressä ja tekee työtään testiautomaatioasiantuntijana.

Työpäivän jälkeen alkaa toisenlainen työ.

Kello 16.15 Viitasuo teki vielä etätöitä kotona Espoossa.

Viitasuo syö – usein pastaa kikhernekastikkeella – ja kiiruhtaa Tapiolan urheilupuistoon jäähallille harjoituksiin.

Täällä Viitasuo ei ole testiautomaatioasiantuntija vaan puolustaja. Hän pelaa Kiekko-Espoon joukkueessa naisten liigassa ja oli maajoukkueessa voittamassa Suomelle pronssia olympialaisissa.

Kello 16.20 oli välipalan aika.

Viitasuo tekee kuuden tunnin päivää, jotta jääkiekolle jää riittävästi aikaa. Hän käy kahden joukkueen harjoituksissa: omansa ja alle 18-vuotiaiden poikien joukkueen kanssa.

Tämä on maajoukkuetasolla pelaavien jääkiekkoilijoiden arkea – ainakin, jos sattuu olemaan nainen.

Ella Viitasuo

  • Kiekko-Espoon 25-vuotias puolustaja.

  • Kotoisin Lahdesta. Asuu avopuolisonsa kanssa Espoon Tillinmäessä.

  • Saavutuksia maajoukkueessa: kaksi olympiapronssia (2018 ja 2022), MM-hopeaa (2019) ja MM-pronssi (2021).

  • Suomen mestari vuosina 2016 (Jyp), 2019 (Blues) ja 2021 (Kiekko-Espoo).

Jäällä Viitasuo, 25, harjoittelee muun muassa kiekon käsittelemistä, laukauksia ja kamppailupelaamista. Kuntosalilla hän treenaa voimaa, nopeutta ja liikkuvuutta.

Illalla myöhään kotiin ja aamulla taas työkone auki. Työpäivä, pasta-annos, jäälle. Työpäivä ajoittuu yhdeksän ja puoli neljän välille.

”Työpäivän aikana yritän tehdä jonkun kävelyn ulkona, ja syön vielä toisen lämpimän ruuan ennen hallille lähtöä, jos vain mahdollista.”

Klo 16.48 Viitasuo sulki kotiovensa ja lähti harjoituksiin.

Klo 16.50 Viitasuo oli jo bussipysäkillä odottamassa bussia.

Kello 17.20 Viitasuo saapui Urheilupuiston metroasemalle. Matka treeneihin taittuu bussilla, metrolla ja kävellen.

Kello 17.27 Viitasuo lähestyi Metro Areenaa. Harjoitukset ovat vieressä pienemmässä hallissa.

Treenit loppuvat illalla tavallisesti kahdeksan yhdeksän maissa ja iltatoimiin pääsee kymmenen hujakoilla.

Silloin kun Viitasuolla ei ole harjoituksia, on peli. Varsinkin viikonloput ovat otteluiden aikaa. Silloin aamuohjelmaan kuuluu juoksua ja kuminauhajumppaa. Sitten ruoka ja hallille.

Kun ottelu on vieraalla paikkakunnalla, pelimatkoihin on varattava runsaasti aikaa. Paikallispeliin HIFK:n vieraaksi Viitasuo menee paikallisbussilla tai nappaa alleen auton, jos avopuolisolla ei ole sille samaan aikaan tarvetta.

Jos naisten ja miesten kiekolla olisi tasavertaiset olosuhteet, Viitasuo voisi keskittyä vain ja ainoastaan tänään 26. maaliskuuta alkaviin pudotuspeleihin, joissa hänen ja Kiekko-Espoon tavoitteena on SM-kulta.

Kello 19.17 Viitasuo (keskellä) puki varusteet päälle. Ennen jäälle siirtymistä joukkue oli treenannut kuntosalilla.

Kello 19.25 Viitasuo oli siirtymässä jäälle.

Kello 19.38 joukkue treenasi jäällä.

Silloin harjoittelu tapahtuisi päiväsaikaan ammattivalmentajan johdolla ja sekä valmentaja että pelaaja saisivat täyden päivätyön ansiot. Mutta koska Viitasuo on nainen, hänen on pakko käydä päivätöissä. Näin siitäkin huolimatta, että ansioluettelo jääkiekon saralla on komea:

Viitasuo palasi Pekingin olympialaisista tuliaisinaan pronssimitali ja pelaa jääkiekkoa ylimmällä sarjatasolla Kiekko-Espoossa, joka on voittanut 15 Suomen mestaruutta. Kaksi Kiekko-Espoon SM-kultamitaleista (2019, 2021) löytyy myös Viitasuon palkintokaapista, ja yhden SM-kullan hän on saanut Jypissä vuonna 2016.

Puolustaja Ella Viitasuo (edessä) naisten jääkiekkomaajoukkueen kanssa Pekingin olympiajäällä. ”Joukkueurheilussa toiseksi paras asia on joukkuekaverit. Parasta on itse urheilu”, Viitasuo sanoo.

Lisäksi Viitasuo on saavuttanut MM-hopeaa ja MM-pronssia sekä olympiapronssin myös vuonna 2018.

Ei ole tavatonta, että Viitasuolta kysytään, paljonko hän tienaa pelaamalla. Vastaus on nolla euroa tai pikemminkin miinusmerkkinen: olympiamitalisti ja huippupakki maksaa Kiekko-Espoolle 150 euroa kuukaudessa siitä, että saa pelata liigajoukkueessa.

”On kyllä lupa hommata sponsoreita”, hän hymähtää.

”On harhaluulo, että naisten urheilu olisi tasa-arvoista.”

Viitasuolle on kolmesti myönnetty apuraha Suomen olympiakomitealta: 10 000 euroa vuosina 2018 ja 2019 ja 6 000 euroa vuonna 2020.

”Silloin, kun opiskeli ja asui kämppiksen kanssa, isommalla apurahalla pystyi jotenkuten elämään. Nyt, kun on aikuinen ihminen ja on asuntolainaa, apuraha ei riittäisi menoihin, joita elämässä syntyy.”

Ella Viitasuon laukkuja hotellihuoneessa Pekingin olympialaisissa. Keltaisessa pehmolelussa on surullinen ja iloinen naama. ”Sitä voi käännellä ja viestiä muille omaa fiilistä.”

Urheilussa naisten pienempiä palkkioita perustellaan usein sanomalla, että naisten urheilu ei kiinnosta ketään. Viitasuon mielestä tämä ei ole totta.

”Sitä ei ole vain brändätty samanarvoiseksi. Kyllä kiinnostaa, jos arvostetaan ja brändätään.”

Omasta lajistaan hän mainitsee esimerkiksi olympialaisten naisten kiekkofinaalin.

”Sitä katsottiin Pohjois-Amerikassa telkkarista enemmän kuin NHL-peliä.”

Viitasuon treeneihin kuuluu myös kuntosaliharjoittelua.

Viitasuo pohtii peliuran jatkamista aina keväisin, kauden päättymisen jälkeen.

Viitasuo tekee kuuden tunnin työpäivää, jotta jääkiekolle jää riittävästi aikaa.

Lapsena Viitasuo asui urheilukaupunkina tunnetussa Lahdessa, mutta tyttöjen jääkiekkojoukkuetta siellä ei ollut. Tuolloin hän ei edes osannut unelmoida Leijona-paidasta ja siitä, että voisi joskus jääkiekkoilijana edustaa Suomen maajoukkuetta.

Viitasuo pelasi ringetteä, mutta sitten hänen isänsä löysi tyttöjen jääkiekkojoukkueen Hollolasta. Pian Viitasuo harjoitteli myös poikien kanssa.

Yhdessä poikajoukkueessa hänet otettiin silmätikuksi, vaikka siellä luisteli Viitasuon lisäksi ennestään toinenkin tyttö. Treeneihin meneminen alkoi tuntua pahalta.

”Kiusaaminen oli jatkuvaa. Meni pitkään, että kerroin vanhemmilleni siitä, mutta onneksi lopulta uskalsin. Urani kannalta oli pelastus, että vaihdoin joukkuetta.”

Toinen uran kannalta ratkaiseva hetki oli yläasteen jälkeen, kun Viitasuon piti päättää, minne hän hakee lukioon.

”Muutto neljän tunnin päähän pois kotoa ja kaupungista keskelle metsää ei todellakaan houkutellut”, Viitasuo muistelee 16-vuotiaan ensimmäisiä ajatuksia Kuortaneen urheilulukiosta.

”Jälkikäteen ajatellen se oli kuitenkin todella hyvä siirto. Kuortaneella oppi todella urheilijaksi. Siellä sisäisti sen, mitä on tavoitteellinen treenaaminen”, Viitasuo muistelee lukioaikaista joukkueettaan Team Kuortanetta.

Näkymä Ella Viitasuon hotellihuoneesta Pekingin olympialaisissa. Linnunpesä-stadionille olisi ollut kävelymatka, mutta urheilijat eivät voineet liikkua vapaasti ja aika kului kisapaikoilla ja -kylässä.

Lukion jälkeen Viitasuo haki opiskelemaan tieto- ja viestintätekniikkaa Jyväskylään ja pelasi kauden 2015–2016 Jypissä, joka ei hävinnyt koko kaudella yhtäkään peliä. Joukkue hajosi mestaruutensa jälkeen keväällä 2016, kun pelaaja yksi toisensa jälkeen lähti parempien sopimusten perässä Ruotsiin tai muihin suomalaisiin joukkueisiin ja osa lopetti.

Edessä oli uuden seuran etsintä. Viitasuo soitti kahdelle valmentajalle: Tampereelle ja Espooseen. Kiekko-Espoon Sami Haapanen vastasi ensin. Päivätöissä postinjakajana työskentelevä Haapanen on valmentanut vuosikausia espoolaista naisjoukkuetta ja johdattanut sen seitsemän kertaa Suomen mestaruuteen.

”Olen tosi iloinen, että hän puhui minut tänne. Joukkueessa on hyviä pelaajia ja silloin kehittyy, kun pelipaikan eteen on koko ajan tehtävä töitä”, Viitasuo sanoo.

Välillä Viitasuo ehtii myös makaamaan sohvalle.

Ruotsissa naisten kiekkoliigan otteluita on lähetetty televisiosta. Suomessa otteluita pelataan harjoitushalleissa. Jopa liigan kärkikamppailun ottelupaikkaa saatetaan vaihtaa lennossa niin, että liput ovat myynnissä väärään halliin.

Toki tilanne on parantunut siitä, kun Viitasuo pikkutyttönä tuli lajin pariin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tilanne olisi vielä hyvä.

Viitasuon mielestä naisten kiekon asema voi kohentua ainoastaan siten, että arvostus paranee ensin lajin sisällä. Kyse ei ole vain rahasta vaan asenteista: siitä että naisten jääkiekkoon satsaaminen nähdään tärkeäksi.

Kun pelaajien taitotaso pitkäjänteisen työn myötä kasvaa ja otteluissa on puitteet kunnossa, yleisöä ja sponsoreita on helpompi houkutella mukaan.

Viitasuon siskon antama kultamitali roikkuu jääkaapin ovessa. Vieressä on valokuvia Viitasuosta ja tämän puolisosta.

Seuratason valmennuksessa pitäisi nähdä tyttöjen kiekko samanarvoisena kuin poikien. Naiset pitäisi myös hyväksyä valmentamaan poikien joukkueita aina ylimmille sarjatasoille saakka.

”Jos naiset voivat johtaa maita, yrityksiä ja hallituksia, niin miksei sitten Leijonia. Osaamisen pitäisi ratkaista eikä sukupuolen”, sanoo Viitasuon valmentaja Haapanen.

Hän tietää, että osuu arkaan paikkaan: kiekkoväki ei hevillä näkisi esimerkiksi Jukka Jalosen paikalla naisvalmentajaa vaikka johtamistaidon meriitit olisivat kuinka hyvät.

Moni suomalainen naispelaaja on lähtenyt Ruotsiin, koska toiminta on ammattimaisempaa ja pelaamisesta saa palkkaa – vaikka ansiot Ruotsissakin jäävät kauas miehistä.

Tätä Viitasuokin on miettinyt, mutta perhe, läheiset ja joukkuekaverit ovat kääntäneet vaakakupin jäämisen puolelle.

”Espoosta on tullut minulle koti ja täältä me ostettiin meidän ensiasunto, jossa voin kuvitella meidän asuvan pitkään.”

Peliuran jatkamista Viitasuo pohtii aina keväisin kauden jälkeen. Hän tekee suunnitelmia tällä hetkellä aina vuodeksi kerrallaan.

”Niin kauan kuin kehityn ja saan jääkiekosta asioita, mitä en muualla voi kokea, mä pelaan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat