Espoolainen tehdas huomasi, että ihmiset alkavat pandemian jälkeen ”kaivautua ulos kotikoloistaan" – Seurauksena yritys suoltaa ulos huulipunaa kolmessa vuorossa

Huulipunien myynti romahti, kun korona tuli. Nyt punia suditaan huuliin jälleen entiseen malliin. Siksi Lumenen Espoon tehtaalla tehdään hommia kolmessa vuorossa.

Huulipunien menekki laski korona-aikana. Lumene on tänä vuonna myynyt 50 prosenttia enemmän huulipunia kuin viime vuonna.

16.6. 12:41 | Päivitetty 16.6. 13:30

Kun koronapandemia iski, pysähtyi huulipunien myynti kuin seinään. Eikä ainoastaan vain huulipunien, vaan kaiken muunkin värikosmetiikan myynti.

Moni ei vaivautunut meikkaamaan, koska missään ei voinut käydä, eikä kukaan nähnyt kasvoja maskin takaa.

”Huulipunien myynti laski 50 prosenttia, muun meikin kolmasosa”, kertoo Suomen maajohtaja Tiina Bensky Lumenelta. Yhtiöllä on tehdas Espoon Kauklahdessa.

Vain yhteen meikkikategoriaan koronalla ei ollut vaikutusta.

”Silmät näkyivät maskinkin takaa, joten silmämeikkien myynti pysyi hyvällä tasolla.”

Myös ihonhoitotuotteita myytiin samaan tahtiin kuin ennen pandemiaa. Koronaeristyksen alussa jopa hieman enemmän. Seerumit, maskit ja kuorintavoiteet tekivät kauppansa, kun kauneushoitoloihin ei voinut mennä.

”Ihmiset hoitivat itseään enemmän, kun heillä oli aikaa ja kotoiltiin paljon.”

Lumenen tehtailla tehdään töitä nyt kolmessa vuorossa. Koronaepidemian pahimmassa vaiheessa tehdas oli jonkin aikaa kokonaan suljettuna. Kuva vuodelta 2020.

Nyt suurin osa ihmisistä on heittänyt maskit roskiin ja samalla huomannut, että meikkipussi vaatii päivitystä. Huulipunien myynti on noussut koronaepidemiaa edeltävälle tasolle.

”Nyt kun aurinko paistaa ja ihmiset kaivautuvat ulos kotikoloistaan ihmisten ilmoille, niin meikkaaminen kiinnostaa taas”, sanoo Bensky.

Ihmisten värivalintoihin koronapandemia ei vaikuttanut. Luomiin laitetaan yhä maanläheisiä perussävyjä ja Lumenen myydyin huulipuna on ollut jo pitkään sama, marjapuuronvärinen Villikanerva. Sitä myydään vuosittain tuhansia.

Toiseksi eniten myydään lähes samansävyistä Villiruusu-punaa. Villiruusu-sävy on ollut markkinoilla jo 1970-luvusta asti.

Aiemmin Lumenen huulipunilla oli lennokkaampia nimiä, kuten Kesäyön unelma tai Ensisuudelma, mutta sittemmin niistä on luovuttu.

”Nykyisin nimet yritetään linkittää sävyyn. Ja kansainvälistymisen myötä joillekin huulipunille on ryhdytty antamaan englanninkielisiä nimiä”, kertoo Bensky.

Lumenen työntekijöille ihmisten meikkausinto on hyvä asia. Pahimpaan korona-aikaan työntekijöiden vuoroja vähennettiin, ja yhden viikon ajan koko Espoon Kauklahdessa sijaitseva tehdas oli kiinni.

”Nyt ollaan taas vauhdissa, ja hommia painetaan kasvavan viennin takia kolmessa vuorossa.”

Lue lisää: Espoolaisen peltomaiseman keskellä on tehdas, josta putkahtaa jatkuvalla syötöllä tavaraa liki jokaisen naisen meikkipussiin

Lue lisää: Meikki tekee paljon muutakin kuin lisää viehättävyyttä - Se toimii roolirituaalina, säätää tunteita ja luo käsityksiä luonteesta ja kyvyistä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat