Espoolaisen puiston keskelle jätettiin piano – ujoimmat näppäilevät sitä illan hämyssä

Puiston keskelle jätettyä pianoa pääsee soittamaan Tapiolassa lokakuun alkuun asti.

Silkkiniityllä voi nyt törmätä pianoon. Pianoa saa soittaa.

12.9. 14:29

Tapiolan Silkkiniityllä voi vielä hetken nauttia epätavallisesta puistohuvista, nimittäin pianonsoitosta.

Silkkiniitylle on ilmestynyt kaikkien käytettävissä oleva piano.

Piano ei ole ihan tavallinen. Se on maalattu käsin kirjavaksi, ja sillä on nimi.

”Sen nimi on Eija. Nimeän pianot aina sen mukaan, kuka ne on antanut”, kertoo Sanna Valvanne.

Piano koristeltiin Espoon 50-vuotisjuhlan kunniaksi.

Piano on alunperin lähtöisin Tapiolan palvelukeskuksesta. Nimensä piano sai palvelukeskuksesta eläkkeelle jääneen työntekijän mukaan.

Monet koulut sekä palvelutalot ovat viime vuosina hankkiutuneet eroon puisista akustisista pianoista. Sing & Shine Kuorot -ryhmää johtava Valvanne on pyrkinyt pelastamaan hylätyt pianot.

Ensin hän yritti tuoda Eija-pianoa Westendinpuiston koululle, jossa Sing & Shine Kuorot harjoittelevat. Koululla ei kuitenkaan ollut tilaa pianolle.

Espoon 50-vuotisjuhlan lähestyessä hän päätti toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa puistopianosta.

”Saimme kuorolaisia ja vapaaehtoisia roudaamaan.”

Espoo-päivänä 27. elokuuta Silkkiniityllä pidettiin yhteisöllinen laulutilaisuus Eija-pianolla säestäen.

Puistopiano oli Sanna Valvanteelle pitkäaikainen haave.

Siitä lähtien piano on ollut paikallaan Silkkiniityllä. Valvanne kertoo maksavansa pientä vuokraa pianon pitämisestä niityllä.

Piano on alkanut elää omaa elämäänsä.

Kaikenlaiset ihmiset ovat käyneet soittamassa pianoa ja kerääntyneet sen äärelle. Ujommat soittajat ovat uskaltautuneet pianon ääreen illan hämyssä.

”Tämän pianon kautta olen huomannut, että Tapiolassa on yhteisöllisyyttä ja positiivisuutta”, Valvanne sanoo.

Vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta Eija-piano on säilyttänyt vireensä yllättävän hyvin. Sen ääni kantaa noin 25 metrin päähän. Sadepäivien varalta piano on suojattu pressulla.

Piano on kaikkien käytettävissä lokakuun alkuun saakka. Sen jälkeen Valvanne yrittää löytää sille paikan, jossa se voisi tuottaa iloa ihmisille myös talvella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat