”Kukaan ei kipaissut yli”– Uusi liikennevalo pysäyttää punaisia päin kävelevät

Zombiliikennevalona tunnettu valo saapui Tapiolaan. Maahan heijastuva väri on monelle pysäyttävä.

Tapiolan uudet liikennevalot saavat kiitosta HS:n lukijalta.

21.11. 16:49

Espoolainen Asta Sjöblom huomasi sunnuntaina lenkillä Tapiolan Merituulentielle ilmestyneet uudet liikennevalot. Suojatien eteen jalkakäytävälle heijastui liikennevalojen punainen väri.

”Mielestäni tämä on todella hyvä innovaatio! Valo näkyi jo kauas, vaikkei ollut edes vielä pimeä. Se vetää ikään kuin viivan ennen suojatietä, että ’älä juokse tästä’. Varmasti pysäyttää etenkin lapset ja kännykkää katsovat aikuiset”, Sjöblom pohtii.

Hän asuu noin kilometrin päässä valoista ja liikkuu pyörällä sekä kävellen säännöllisesti alueella. Hän kertoo, ettei ole tavatonta nähdä ihmisten kävelevän punaisia päin Merituulentien yli. Sunnuntaina hän huomasi, kuinka uusien liikennevalojen vaihtumista odotettiin kuuliaisesti.

”Vaikka oli hiljaista, kukaan ei kipaissut yli.”

Punaista väriä maahan heijastavia liikennevaloja on kaksi kappaletta.

Espoon kaupungin kaupunkiliikennepäällikkö Johanna Nyberg kertoo, että valot ovat kokeilu. Tällä hetkellä ei ole suunnitelmissa, että niitä asennettaisiin muualle.

”Se on aika uusi juttu. Ne on asennettu syksyn aikana. Haluamme kokeilla tällaista tapaa korostaa jalankulkuopastimien väriä. Mielellämme kuulisimme palautetta, miten nämä koetaan”, hän kertoo.

Tarkoitus on nähdä, parantavatko uudet liikennevalot turvallisuutta vai onko niistä päinvastoin jotain haittaa.

Varsinkin lumessa väri erottuu todella hyvin, kertoo noin kilometrin päässä valoista asuva Asta Sjöblom.

Vaikka valot keräisivät pelkkää kiitosta, ei ole tarkoitus, että ne korvaisivat tavalliset valot.

”Tämä ei tule missään tapauksessa olemaan vakioratkaisu. Ei haluta sellaista liikennekulttuuria, jossa tuijotetaan puhelinta ja kaikki liikennemerkit ovat maastossa. Normaali tarkkaavaisuus pätee edelleen. Tämä on vain pieni lisä, joka korostaa jalankulkijaopasteiden väriä.”

Ei ole kuitenkaan poissuljettua, että niitä asennettaisiin myös muualle kaupunkiin.

Vastaavanlaisia valoja on otettu käyttöön myös muualla Suomessa sekä maailmalla. Helsingin Sanomat on esimerkiksi kirjoittanut Saksassa käyttöön otetuista punaisista led-valoista.

Lue lisää: Liikennevalot katuun, etteivät puhelinta tuijoittavat ”puhelinzombit” kävele auton alle, totesi saksalaiskaupunki

Maailmalla valoista käytetään joskus nimitystä ”zombiliikennevalo”. Niiden tavoitteena on parantaa turvallisuutta ja herättää zombimaisesti älypuhelimiaan tuijottavien jalankulkijoiden huomio.

Espoon kaupunki ei kuitenkaan ole käyttänyt kyseistä termiä uusista valoistaan.

”Olemme puhuneet jalankulkijoiden lisäväristä tai jalankulkuopasteiden tehosteväristä”, kertoo Nyberg.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat