Klobbenin uima­ranta saa jäätelö­kioskin kesäksi

Soukan Klobbenin uimaranta saa uuden jäätelökioskin kesäksi. Toiminta voi alkaa aikaisintaan huhtikuussa.

Maaliskuun lopussa Klobbenin uimaranta oli vielä jään ja lumen peitossa. Kesällä suosittu ranta yleensä täyttyy auringonottajista. Heitä palvelee tulevana kesänä uusi jäätelökioski.

Huhtikuu on jo ovella, mutta Soukassa sijaitsevalla Klobbenin uimarannalla on vielä hyvin talvinen tunnelma. Kaksi rouvaa kokeilee uimarannalla merijään kestävyyttä heittämällä jäälohkareita sen päälle – jää kestää.

Rannan kävijöille on kuitenkin kesäisiä uutisia. Uimaranta tulee saamaan uuden jäätelökioskin kesäksi.

Kioski tulee tarpeeseen, sillä ranta on todella suosittu. Kioski palvelee rannan kävijöiden lisäksi myös Rantaraitin käyttäjiä.

Espoon kaupungin tonttiyksikön suunnittelupäällikkö Jukka Haataja kertoo, että kyseessä olisi ensisijaisesti jäätelökioski. Halutessaan kioskin yrittäjä voisi kuitenkin tarjota myös esimerkiksi kahvia, mehua ja sen kaltaisia tuotteita sivutarjontana.

”Mutta esimerkiksi minkäänlainen anniskelu ei ole missään nimessä sallittua. Eikä ruuan myynti ole tarkoitettu tähän”, Haataja selventää.

Kyseisellä uimarannalla oli vielä viime vuonna pitkään samassa paikassa toiminut rantakahvila. Se kuitenkin purettiin syyskuussa. Kahvila oli kaupungin mukaan tullut käyttöikänsä päähän ja samalla tehtiin myös tilaa rannan tulevalle isommalle ravintolahankkeelle.

Tätä kyseistä uutta puuverhoiltua ”beach house” -henkistä rantaravintolaa saadaan kuitenkin vielä odottaa. ”Klobbenin loisto” -työnimeä kantavan rantaravintolaprojektin rakennustyöt eivät ole edes alkaneet.

Lue lisää: Suuret visiot espoolais­rannalla: Tulossa uusi puuverhoiltu ravintola saunoineen

Hankkeesta vastaa Kassiopeia, jolla on useita ravintoloita ja hotelleja eri puolilla Suomea. Muun muassa Espoon rantaraitin varrella sijaitseva Nokkalan majakka on Kassiopeian ravintola.

Klobbenin uimarannan vanha rantakahvila purettiin syyskuussa. Tulevaisuudessa rannan kävijöitä tulee palvelemaan isompi rantaravintola, jonka yhteyteen tulee myös sauna.

Kaupunki järjesti keväällä avoimen huutokaupan löytääkseen yrittäjän Klobbenin tulevan kesän väliaikaiselle jäätelökioskille. Kyseinen kioskipaikka on osoittautunut halutuksi.

”Huutokauppaan kohdistui paljon kiinnostusta ja hinta nousi aika korkeaksi myös. Olimme siinä mielessä aika yllättyneitä, vaikka mitään ennakko-odotuksia ei varsinaisesti ollut. Huutokaupassahan hinta määräytyy puhtaasti kysynnän mukaan”, kertoo Haataja.

Vuokrasopimus saadaan näillä näkymin allekirjoitettua lähipäivien aikana. Kaikki on kuitenkin valmiina ja sopimuksen mukaan toiminta voisi alkaa jo 1. huhtikuuta.

”Voi tietenkin olla että toiminta ei vielä ala silloin. Kuka tietää, onko tämä keli otollinen jäätelökaupalle – saattaahan se olla.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat