Asiakas on aina oikeassa, paitsi silloin kun hän vaatii Gloria Gaynorin kappaletta soitettavaksi kahdesti peräkkäin.
Ostrobotnian talolla eli Bottalla oli ilo ylimmällään diskoiltana 1980-luvun alkupuolella. Bore Wanner eli dj Börje soitti aikakauden kuuminta tanssimusiikkia, ja kansa tanssi.
Mutta kun Gaynorin I Will Surviven viimeiset tahdit hiipuivat, tiskijukan kopille nousi nainen, joka vaati kappaleen soittamista heti uudestaan. Syyksi nainen kertoi, että oli hänen syntymäpäivänsä.
Wanner kieltäytyi, nainen maanitteli ja maanitteli, kunnes keksi avainlauseen: ”Minä olen asiakas.”
”Totesin siihen, että olet vain asiakas”, Wanner muistelee.
Nainen lähti pois, mutta vain-sanasta oli tulla työvoimapoliittinen kysymys. Seuraavana aamuna Wannerin puhelin soi heti yhdeksältä. Unenpöpperöinen mies nosti luurin.
”Puhelimessa oli Bottan hovimestari, joka totesi lyhyesti: ’Sinä olet vain tiskijukka’. Se oli oppitunti dj:n asemasta. Duunin sain sentään pitää.”
Video näyttää, miten dj Börje villitsee Espoon kulttuurikeskuksen diskon tanssilattian.
Bore Wanner istuu kahvikupposen ääressä kauppakeskus Ison Omenan kahvilassa. Wanner on 74-vuotias ja osa suomalaista kulttuurihistoriaa: hän on yksi Suomen ensimmäisistä ammattimaisista tiskijukista.
Ura alkoi vuonna 1970 ja jatkuu yhä. Wanner eli dj Börje tekee yhä kymmenisen keikkaa vuodessa ravintoloiden retrodiskoissa ja senioreille suunnatuissa tapahtumissa.
Tiskijukkana Börje on vanhan liiton miehiä: hän soittaa pääasiassa vinyylejä, juontaa kappaleiden välissä ja tanssii rytmien mukana. Soitetut kappaleet ovat ennen muuta diskon kulta-ajalta 1970-luvulta, mutta myös 1960- ja 1980-lukujen musiikki huomioidaan.
Nostalgialle on nyt kysyntää, eikä vain menneet vuosikymmenet kokeneiden keskuudessa. Myös nuoremmat ovat löytäneet vanhan diskomusiikin, Abban ja 1970-luvun heavyrockin, jota Wanner saattaa myös soittaa diskoissaan.
”Nostalginen pop- ja diskomusiikki on nyt suosittua. On Nostalgia-radio, Nostalgia- ja K-50-diskoja sekä senioritapahtumia. Sen ajan biisit soivat muutenkin radiossa usein.”
Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa tanssi myös nuorempaa väkeä. Keskellä oleva 35-vuotias Petri Pelto ja hänen 29-vuotias veljensä Kari-Matti Pelto (takana) olivat tulleet paikalle, sillä heillä sattui olemaan vapaata ja halu tanssia.
Tiskijukka Wannerista tuli monen sattuman kautta. Hänen vanhemmillaan oli kauppapuutarha, jossa Wanner pienestä pitäen työskenteli. Oli tarkoitus, että poika jatkaisi perheyrityksessä, joten hän kouluttautui puutarhuriksi.
Armeija-aika kuitenkin muutti nuoren miehen suunnitelmat.
Ruotsinkieliset varusmiehet lähetetään yleensä palvelukseen Dragsvikin varuskuntaan Raaseporiin, mutta Wanner päätyi sattuman oikusta Riihimäen viestipataljoonaan.
”Kun kutsuntapapereissa kysyttiin äidinkieltä, tulkitsin sen jostakin syystä kirjaimellisesti. Kirjoitin ’suomi’, sillä äitini on suomenkielinen Karjalan evakko.”
Riihimäellä ruotsinkieliseen nuoreen mieheen ei aina suhtauduttu lämpimästi, ja simputustakin Wanner sai kestää. Kaikki palvelustoverit eivät kuitenkaan kielirajoista piitanneet.
Yksi heistä oli Jukka Kytöniemi, josta tuli Wannerin ystävä. Kytöniemi ryhtyi armeijan jälkeen keikkajärjestäjäksi ja teki Espoon Björkhagenin tanssilavasta rockpainotteisen keikkapaikan.
Wanner sai Björkhagenista järjestysmiehen pestin, mutta ei mennyt aikaakaan, kun hän alkoi tuurata lavan tiskijukkaa tämän taukojen aikana.
Bore Wanner eli dj Börje soittamassa levyjä ulkoilmatapahtumassa Espoon Soukassa vuonna 1973.
Järjestysmies- ja dj-hommien lisäksi Wanner hoiti vuokraamaansa pientä kauppapuutarhaa. Niinpä hänellä oli jotakin, jota rockyhtyeet himoitsivat: pakettiauto.
Ennen kuin Wanner huomasikaan, hän kuljetti autollaan bändejä ja keikkakalustoa ympäri Suomea. Nimekkäin yhtyeistä oli suomalaisen rockin huipulle nousussa ollut Wigwam.
Wannerille selvisi hyvin pian, kuinka kuluttavaa roudarin ammatti on. Tuhannet ajokilometrit, valvominen ja raskas ruumiillinen työ vaativat veronsa.
”Kerran Wigwamilla oli samana iltana kaksi keikkaa Lapualla. Olin niin väsynyt, että nukuin keikan ajan Pekka Pohjolan bassovahvistinta vasten. Siinä oli niin mukavan matala ja tasainen ääni.”
Bore Wanner soittaa pääasiassa vinyylilevyjä, mutta joskus levysoittimeen päätyy paremman puutteessa myös cd.
Roudaaminen kuitenkin jäi, kun tiskijukan työt lisääntyivät 1970-luvun alussa. Diskoja oli Helsingissä joka puolella, ja ne olivat usein auki seitsemän päivää viikossa.
Wanner soitti levyjä ensin Hämäläisen osakunnan talolla eli ”Hämiksellä”, jossa on nykyään Tavastia-klubi. Pian hänestä tuli Linnanmäen Luola-diskon vakituinen tiskijukka kymmeneksi vuodeksi.
Wanner oli aloittanut uransa dj Borena, mutta pian artistinimi vaihtui Börjeksi. Syynä oli ruotsin kieli, sillä suomenkieliset muusikot eivät keikkareissuilla osanneet lausua hänen etunimeään oikein.
”OIin aina Bore, vaikka nimi pitäisi lausua Buure. Se harmitti minua, ja huomauttelinkin siitä usein”, Wanner muistelee.
”Kerran Jigsaw-yhtyeen rumpali Jomme Kettunen hermostui valituksiini ja sanoi: ’Sä oot sitten yks perkeleen Börje’. Nimi jäi elämään.”
Linnanmäen Luola-diskossa Wanner oppi dj:n ammatin salat ja kehitti myös uutta: dj Börje oli ensimmäisiä tiskijukkia, jotka alkoivat soittaa diskossa myös hitaita kappaleita.
”Ei jengi jaksanut tanssia nopeita neljää tuntia putkeen. Piti rytmittää settiä suvannoilla ja uusilla nousuilla”, Wanner sanoo.
”Monet miehet ovat tulleet kiittämään siitä jälkikäteen. He eivät uskaltaneet lähestyä tyttöjä, mutta slovarit antoivat siihen luvan.”
Dj Börje vauhdissa Linnanmäen Luola-diskossa vuonna 1972.
Oppitunteja tuli myös siitä, mitä yleisö haluaa ja mitä ei.
Wanner oli käynyt vuonna 1973 Lontoossa ja rakastunut reggae-musiikkiin. Sitä hän myös soitti Luolassa, mikä tuotti normi-illasta poikkeavan asiakaskohtaamisen.
Puolen tunnin reggae-session jälkeen baaritiskiltä dj-kopille suuntasi suurikokoisten miesten delegaatio.
”He ilmoittivat, että tota musaa sä voit kuunnella kotona. Me halutaan kunnon diskomusaa”, Wanner kertoo huvittuneena.
”Kyllä siinä oppi, että tiskijukan duuni on viihdyttää, eikä valistaa.”
Luola-diskon työntekijöiden ja asiakkaiden yhteisö oli niin poikkeuksellisen vahva, että he kokoontuvat yhä kerran vuodessa muistelemaan menneitä ja tanssimaan.
”Viimeksi meitä oli ravintola Meritallissa yli sata henkeä.”
Suomen talous nousi kohisten 1980-luvulla, ja se näkyi myös Wannerin keikkakalenterissa. Hän alkoi tehdä pitkiä kiertueita maakunnissa ja esiintyi paikallisten koulujen saleissa ja urheiluhalleissa.
Keikkoja oli vuodessa jopa 150, ja kiertueet kestivät yleensä 6–8 viikkoa.
Laitteistoa oli mukana 1 500 kiloa. Kaiuttimien ja valojen lisäksi lavalle pystytettiin suuria televisioita.
”Kiertueet olivat todella rankkoja. Vaikka mukana oli roudari, niin roudasin itsekin niin paljon, että kilot karisivat. Rasvaprosentti oli alle kymmenen.”
Bore Wannerin K2-diskokiertueen varustus televisioineen Kaavin urheilutalolla vuonna 1984.
Huhtikuussa 1984 opettajat menivät lakkoon, ja koulut sulkeutuivat. Wanner otti kymmenvuotiaan poikansa mukaan Lapin-kiertueelle.
Yhdellä paikkakunnalla isä ja poika yöpyivät parakissa. Ulkona oli 30 astetta pakkasta, ja parakin sähköpatteri hehkui tulikuumana. Wannerin mentyä nukkumaan hänen poikansa onnistui polttamaan kätensä patterissa.
”Kun heräsin, pojalla oli kämmenessä valtava vesikello. Kysyin, miksi hän ei herättänyt minua. Poika vastasi, että täytyyhän isän joskus saada nukkua.”
Vuonna 1988 Wannerin raju keikkaelämä ja tiskijukan ura loppuivat kuin seinään. Verottaja lätkäisi Wannerille 20 000 markan harkintaveron, joka vastaa nykyään noin 6 500 euroa ja joka piti maksaa heti.
Perheellisellä freelancerilla ei moista summaa ollut takataskussa. Keikatkin olivat alkaneet vähentyä.
”Monet vakipaikat, joissa kävin soittamassa, sulkivat ovensa tai ne myytiin. Siinä alkoi jo olla ilmassa laman ennakko-oireita. Oli pakko lopettaa.”
Dj-töiden päätyttyä Wanner piti muutaman vuoden kukkakauppaa, meni sitten työntekijäksi putkifirmaan ja pääsi lopulta sen osakkaaksi.
Levyjä hän soitti harvakseen esimerkiksi syntymäpäivillä.
Väki tanssii Espoon kulttuurikeskuksessa 5. huhtikuuta.
Uusi nousu senioridiskojen seremoniamestarina alkoi Porvoossa vuonna 2018. Vanhemmalle väelle tekemistä ja ohjelmaa järjestävä Siskot ja Simot -yhdistys otti Wanneriin yhteyttä ja pyysi soittamaan levyjä senioreille tarkoitettuun tapahtumaan.
”Sinne tuotiin porukkaa palvelutaloista, ja mukana oli myös itsekseen asuvia. Diskossa oli todella hyvä meno, joten niitä päätettiin jatkaa. Saan itsekin virtaa siitä, että pääsen soittamaan.”
Dj Börje keikkailee Wannerin mukaan niin kauan kuin voimia riittää. Ja jos geeneihin on luottamista, ura ei ole ihan heti päättymässä.
Haastattelun jälkeen 74-vuotias diskoveteraani suuntaa hoitamaan äitinsä asioita.
Dj Börje ja dj Salsa soittavat levyjä ravintola Veturitallin (Veturitallinkuja 34, Helsinki) Disco Station Pasila -tapahtumassa 15. huhtikuuta klo 19 alkaen.
Oikaisu 14.4. kello 07.55: Dragsvikin varuskunta sijaitsee Raaseporissa, ei Kemiönsaarella, kuten artikkelissa aiemmin luki.
