Vielä reilut neljä kuukautta sitten espoolaisella ravintoloitsija Tony Branderilla ei ollut aikomusta lähteä ehdolle eduskuntavaaleihin, kunnes eräänä päivänä puhelin yllättäen soi.
Toisessa päässä oli liikemies ja kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo, joka pyysi Branderia mukaan Liike Nytin ehdokkaaksi.
Vaikuttaminen oli aina kiinnostanut 33-vuotiasta yrittäjää, jonka portfoliosta löytyvät muun muassa ravintolat Burgers & Wine kauppakeskus Triplassa sekä Deluxe Burger & Pizza kauppakeskus Myyrmannissa.
Koska myös automyyntialalla kunnostautuneella Branderilla on yritystoiminnassa monta rautaa tulessa, hän ei ollut ajatellut vielä tässä vaiheessa uraansa hypätä politiikkaan.
Harkimon soitto kuitenkin muutti tilanteen.
”Kun Hjalliksen puhelu tuli, kävin lukemassa Liike Nytin tavoitteet ja arvot läpi ja päätin lähteä täysillä mukaan”, Brander kertoo.
Erityisesti hän innostui mahdollisuudesta päästä mukaan nuoreen puolueeseen vastavoimaksi monille yli satavuotiaille puolueille. Liike Nyt on rekisteröitynyt puolueeksi vuonna 2019.
"Tämä on vähän kuin uusi yritys, jonka alkutaipaleella saa olla mukana.”
Puolueen alkuperäinen tavoite on ollut uudistaa politiikkaa nettiäänestyksillä ja avoimuudella. Käytännössä puolueen ”nettiparlamentissa” äänestykset ovat jääneet melko vähäiseen rooliin eikä esimerkiksi Harkimo kansanedustajana ole mitenkään voinut pyytää jokaiseen käsiteltävään asiaan kansalaisten mielipidettä.
Lue lisää: Liian pieni liikkeeksi
Tony Brander päätti hypätä vaalikampanjointiin täysillä, mikä tarkoitti ravintoloiden työvoiman uudelleenjärjestelyä vaalikevään ajaksi.
Harkimon puhelun jälkeen Brander ei turhia aikaillut vaan järjesti ravintoloihinsa Triplaan ja Myyrmanniin lisää työvoimaa, jotta pystyi itse keskittymään kampanjointiin.
Koska vaalibudjetti oli melko pieni, oli sosiaalisella medialla ja etenkin Tiktokilla suuri merkitys. Siellä hänen suosituimmat videonsa ovat keränneet yli 250 000 katselukertaa.
Fyysistäkin kampanjointiakin tehtiin paljon: Brander esimerkiksi kiersi ympäri Uuttamaata vuokratulla asuntoautolla, jota kutsuttiin vaalivankkureiksi.
”Uusimaa on pirun iso ja tosi haastava vaalipiiri. Se ulottuu Hangosta Loviisaan, eli kierrettävää riitti.”
Lopulta Brander keräsi lähes 500 ääntä, mikä ei tällä kertaa riittänyt läpimenoon. Liike Nyt ei saanut vaaleissa lisäpaikkoja mutta pystyi pitämään ainoan kansanedustajan paikkansa, joka meni Harry Harkimolle.
Brander kertoo aidosti odottaneensa puolueelle parempaa tulosta. Hän uskoo kolmen suuren eli kokoomuksen, perussuomalaisten ja Sdp:n kilpailun vieneen myös Liike Nytiltä äänestäjiä.
Paljon puhuttu taktinen äänestäminen on hänen mukaansa saattanut vaikuttaa siihen, että puolueen oikealle sijoittuvat äänestäjät ovat tällä kertaa kallistuneet kokoomukseen tai perussuomalaisiin. Liike Nyt sai vaaleissa 2,4 prosentin kannatuksen.
Myös henkilökohtaisesti Brander uskoi, että hänen läpimenonsa on mahdollista.
"Aidosti uskoimme saavamme läpi ainakin viisi kansanedustajaa. Ne jäivät saamatta, mutta omaan tulokseen täytyy ensikertalaisena ja suhteessa puolueen äänimäärään olla tyytyväinen.”
Entä mitä Brander ajattelee puolueen vahvasta henkilöitymisestä Harry Harkimoon ja siitä, että 177 ehdokasta varmistivat äänillään vain puheenjohtajan läpimenon?
Brander aloittaa kertomalla, että jo edellisissä eduskuntavaaleissa 2019 Liike Nyt olisi saattanut saada useamman kansanedustajan, mikäli ehdokaslistat olisi ehditty saada täyteen.
”Mutta totta kai puolue on sittemmin henkilöitynyt, kun Hjallis on ollut ainoa kansanedustaja siellä”, hän toteaa.
”Ja totta kai olisimme nyt toivoneet, että olisimme saaneet läpi uusia kasvoja. Liike on muutakin kuin yksi henkilö ja sillä on äärettömän hieno sanoma.”
Liike Nytin tavoitteena on tarjota vaihtoehto vanhojen puolueiden politiikalle ja saada Suomen talous ja hyvinvointi kasvuun. Keskeistä on puolueen nettisivujen mukaan muun muassa se, että politiikkaa tehdään ”asiat, ei ideologiat edellä”.
Brander on kampanjoinut muun muassa koronapandemian aikana kärsineen ravintola-alan puolesta. Haaveissa olisi avata lähiaikoina lisää ravintoloita.
Branderin omia vaaliteemoja olivat esimerkiksi yrittäjyyden ja ravintola-alan kannattavuuden parantaminen. Eikö näillä teemoilla olisi kannattanut lähteä ennemmin kokoomuksen ehdokkaaksi?
”Jälkiviisaana voi todeta, että ehkä ravintoloitsijan profiililla olisin voinut päästä kokoomuksesta läpi. Viimeiset vuodet ovat olleet ravintoloille ja yrityksille todella haastavia", Brander pohtii.
Seuraavaksi hänen tähtäimessään ovat jo vuoden 2025 kuntavaalit, mutta vielä ei ole varmuutta siitä, minkä puolueen riveistä koitokseen lähdetään.
”Onko se Liike Nyt vai joku muu, sitä täytyy pohtia ja pitää kaikki kortit avoinna. Vaikuttamishaluja edelleen löytyy, vaikka maanantaina oli aika tyhjä olo vaali-illan jälkeen.”
Ravintola-alallakin Branderilla on mahdollisesti tiedossa uusia tuulia. Haaveissa olisi saada perustettua uusia toimipaikkoja.
”Burgers & Wine tekee kuukausi toisensa perään ennätysmyyntejä hankalassakin tilanteessa. Nyt haluaisin levittää konseptia laajemmalle, mutta ensin tarvittaisiin tietty sopivia sijoittajia.”
Täsmennys 16.11: Korjattu Branderin sitaattia, josta oli jäänyt ensimmäinen virke pois, muotoon: "Aidosti uskoimme saavamme läpi ainakin viisi kansanedustajaa. Ne jäivät saamatta, mutta omaan tulokseen täytyy ensikertalaisena ja suhteessa puolueen äänimäärään olla tyytyväinen.”
Lue lisää: HS laittoi vastavalitut kansanedustajat arvokartalle
Lue lisää: Jere Karalahti kertoo, miksi kampanja meni täysin pieleen: ”Sanoin, että älkää menkö äänestämään”
Lue lisää: Kokoomus nousi voittoon Uudellamaalla – Sdp kiri toiseksi
Lue lisää: Moni eduskuntaan valituista Helsingin kärkipoliitikoista menetti vaaleissa runsaasti ääniä