Suomen pisin paketti­automaatti avattiin Tapiolassa

Suomen pisin pakettiautomaatti löytyy nyt kauppakeskus Ainoasta Tapiolasta. Kyseessä on myös yksi koko Euroopan pisimmistä pakettiautomaateista.

Kauppakeskus Ainoasta löytyvä uusi pakettiautomaatti korvaa Länsituulen Omaposti-kioskin.

| Päivitetty

Espoo sai maanantaina käyttöön uuden pakettiautomaatin. Eikä kyseessä ei ole ihan mikä tahansa pakettiautomaatti.

Tapiolan kauppakeskus Ainoaan avattu pakettiautomaatti on nimittäin koko Suomen pisin pakettiautomaatti.

Pakettilokerojen rivi on peräti 36 metriä pitkä.

Automaatti on yksi koko Euroopan pisimpiä.

Lokerojen määrällä mitattuna uusi automaatti ei kuitenkaan riko ennätyksiä.

”Tässä on 399 lokeroa. Se on iso, mutta toki niitä vielä isompiakin löytyy”, Postin aluepäällikkö Kari Reimi kertoo.

”Niissä lokerot eivät vain ole yhdessä rivissä. Esimerkiksi Suomen suurimmasta pakettiautomaatista Munkkivuoressa löytyy yli tuhat lokeroa, mutta ne eivät ole rivissä, vaan moduuleittain”, kertoo

Tapiolan uusi automaatti otettiin käyttöön maanantaina 3. huhtikuuta. Automaatti löytyy kauppakeskus Ainoan ensimmäisestä kerroksesta. Se korvaa samalla Länsituulessa sijainneen Omaposti-itsepalvelukioskin.

”Asiakkailta tuli paljon palautetta, että Omaposti-kioski oli vaikea löytää. Asiakkaat myös toivoivat Postin palveluja Ainoan kauppakeskukseen. Kauppakeskus on pitkään auki ja asiakkaiden saatavilla. Paketin voi hakea silloin kun haluaa, eikä tarvitse jonottaa”, kertoo Reimi.

Pakettiautomaattien suosio kasvaa, ja nykyisin ne ovat ylivoimaisesti suosituin tapa vastaanottaa paketteja.

Lue lisää: Suomen parhaiden ravintoloiden pitkälle listalle ylsi vain yksi ravintola Espoosta – Vantaalta ei ainuttakaan

Lue lisää: Hertto­niemeläiset hiilenä: Posti­paketit ohjataan jatkuvasti kaukaiselle teollisuus­alueelle

Lue lisää: Posti teki rikos­ilmoituksen ”viivyttelevästä” jakajastaan

Lue lisää: Senioreille pystytettiin ”iltapäivä­disko” – Yleisö­ryntäys hämmästyttää

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat