Asukkaat kertovat: Kävelysilta vaikuttanut jo pitkään vaaralliselta

Espoolaiset lukijat kertovat HS:lle, että silta on vaikuttanut huteralta jo pitkään.

Kävelysilta romahti torstaina.

| Päivitetty

Torstaina Espoon Tapiolassa romahtaneen väliaikaisen ylikulkusillan kuvaillaan olleen jo pitkään vaarallisen ja huteran oloinen.

HS:n toimitukseen yhteyttä ottaneet lukijat kertovat, että sillalta on kulkenut päivittäin suuri määrä ihmisiä, ja se on huojunut epäilyttävästi. Yhteydenottoja on tullut useita.

”Vanerilevyistä ja putkista rakennettu silta on tuntunut huojuvalta jo puolitoista vuotta”, lähistöllä asuva espoolainen kertoo.

”Nyt harmittaa, etten koskaan vienyt asiaa eteenpäin.”

Eräs lukija kuvailee HS:lle, että sillassa on ollut ”pehmeitä kohtia”.

"Sillassa on ollut ohkaisia puulevyjä, ja niissä on ollut sellaisia pehmeitä kohtia, jotka tuntuvat siltä, että ne pettävät alta, kun niihin astuu.”

Yhden uutisvinkin mukaan silta oli hajoamispisteessä jo keskiviikkona.

”Silta oli jo eilen vaaralliselta tuntuva, kun kävelin siitä. Vanerit joustivat hyvin paljon alaspäin ja oli pelottavan oloinen kävellä. Ihme, ettei mitään tehty ennen kuin tälläistä sattuu."

Espoon kaupungin viestintäjohtaja Johanna Pajakoski ei pystynyt puoli kahdentoista aikaan päivällä vielä vahvistamaan, onko kyseessä kaupungin rakentama silta.

Hän ei myöskään osannut sanoa, mikä rakennusyhtiö sillasta mahdollisesti vastaa.

Hän kertoo HS:lle, että tilanteen selvitys on parhaillaan käynnissä.

Onnettomuudessa on kyse kävelysillan romahtamisesta rakennustyömaan läheisyydessä. Onnettomuuspaikka on Itätuulenkujalla Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan kupeessa.

Romahtanut silta oli vaneripohjainen yleisessä käytössä ollut kävelysilta. Onnettomuudessa on loukkaantunut 27 ihmistä.

Monet loukkaantuneista ovat HS:n tietojen mukaan koululaisia Kalasataman peruskoulusta. Koululaiset ovat pudonneet useiden metrien korkeudesta työmaa-aikaisen kävelysillan romahdettua. Pudonneiden vammat ovat eriasteisia, osa on loukkaantunut myös vakavasti.

Loukkaantuneista suuri osa on viety sairaaloihin, tiedotti Hus. Pääosa vammoista on raajamurtumia. Kenelläkään ei ole hengenvaaraa.

Potilaat on ohjattu neljään eri sairaalaan. Sairaalat ovat Husin Siltasairaala, Uusi lastensairaala sekä Peijas ja Jorvi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat