Juuri kukaan ei tunnu tietävän, milloin Leppä­vaaran maa­uimala aukeaa – ”Olen odottanut sitä tietoa itsekin”

Maauimalan rakenteet kärsivät viime talvena aiempaa enemmän.

Maanantaina Leppävaaran maauimalassa näytti maanantaina 15. toukokuuta tältä.

Leppävaaran maauimalan altaat pysyvät toistaiseksi tyhjinä kunnostustöiden takia. Leppävaaran uimahallin hallipäällikkö Arto Järvinen ei tiedä, milloin uimala saadaan auki.

”Olen odottanut sitä tietoa itsekin.”

Korjaustyöt Tilapalvelut-liikelaitoksen vastuulla. HS:n tavoittama Tilapalveluiden rakennusmestari Madjid Barkat sanoo HS:lle, ettei hän voi kommentoida asiaa. Hän kehotti soittamaan takaisin Järviselle.

Järvisen mukaan maauimala on yleensä auennut näihin aikoihin, äitienpäivän teinoilla. Nyt joudutaan kuitenkin odottamaan.

Korjaustöiden valmistuttua altaisiin täytyy laskea vesi, lämmittää se ja lisätä tarvittavat kemikaalit. Tähän menee Järvisen mukaan noin seitsemän päivää.

Järvinen kertoo, että talven aikana maauimalaan on tullut rakennevikoja enemmän kuin aiemmin. Korjattavaa on muun muassa laatoituksessa ja rungossa. Järvisen mukaan korjaustyöt ovat saattaneet myös laajentua sitä mukaa, kun vauriot korjatessa paljastuvat.

Leppävaaran maauimala rakennettiin Leppävaaran uimahallin remontin yhteydessä, ja se aukesi ensi kertaa toukokuussa 2016.

Ihmiset ovat hallipäällikkö Järvisen mukaan kyselleet maauimalan avaamisaikataulusta, säät ovat olleet kesäisen lämpimät. Hän toivoo, että hänellä olisi antaa kyselyihin vastaus pian.

”Koko ajan maauimalalla tehdään töitä, jotta se saataisiin avattua.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat