Jenni Janakka kyllästyi kuuntelemaan naisten jatkuvaa itsensä vähättelyä ja arkailua

Helsinkiläinen puhetaiteilija ja freelancer-kirjoittaja Jenni Janakkahttps://www.hs.fi/haku/?query=jenni+janakka täytti juuri 33 vuotta. Tähän ikään mennessä hän on julkaissut kaksi kirjaa, käsikirjoittanut menestyksekästä tv-ohjelmaa ja kiertänyt ympäri Suomea oman Röyhkeyskoulu-kiertueensa kanssa.

Hänen suunnitelmanaan oli ensin hankkia tutkinto ja sen jälkeen siirtyä työelämään, mutta elämä ei mennyt niin, vaan työt veivät mukanaan. Se ei ole vauhtia haitannut, sillä nyt yrittäjänä Janakka kokee olevansa oikeassa paikassa ja menestynyt. Tätä hän ei pelkää sanoa ääneen.

”Olen menestynyt, koska saan tehdä juuri sitä työtä mitä haluan ja näen siinä koko ajan mahdollisuuksia tulla paremmaksi”, Janakka kertoo hörpätessään kahvia kotikulmillaan Kalliossa.

Janakka tituleeraa itseään asennemuijana. Tällä tittelillä hän kiertää opettamassa naisia olemaan rohkeampia ja röyhkeämpiä. Tilausta rohkaisulle tuntuu olevan, sillä jo ensimmäinen Janakan vuonna 2017 vetämä Röyhkeyskoulu myytiin loppuun ja kiertueet pyörivät edelleen.

Tammikuun alussa ilmestyi samalla nimellä kulkeva Tuuman kustannuksen kustantama kirja, jossa Janakka yhdistelee omia kokemuksiaan tutkimuksiin ja tehtävärunkoihin. Mutta mistä Röyhkeyskoulussa on pohjimmiltaan kyse?

”Itselläni tämä lähti halusta ratkaista massiivinen maailmantuska. Siitä mitä minä voin tehdä välittömästi, miten voin vaikuttaa itseeni ja ihmisiin ympärillä.”

Idea Röyhkeyskouluun syntyi kun Janakka istui työpalaverin jälkeen kavereidensa kanssa kertaamassa kuulumisia. Naisten puheessa vilisivät itseä vähättelevät sanat ja arkailu. Janakalla meni puheeseen hermot, sillä hän tiesi että jokainen pöydässä istuvista naisista on kykenevä ja taitava.

”Nimi Röyhkeyskoululle syntyi siinä hetkessä. Sen jälkeen aloin pohtimaan, mitä se oikeastaan tarkoittaa.”

Lopulta idean pohjalta kehkeytyi ajatus kanssanaisten rohkaisemisesta olemaan ylpeitä itsestään ja tuomaan omia ajatuksiaan paremmin esille. Kaiken taustalla vaikuttavat Janakan omat kokemukset, kuten taistelu huijarisyndrooman kanssa.

”Huijarisyndroomassa ihminen ei usko, että hänen saavuttamansa asiat ovat omaa ansioita, vaan että kyse on tuurista. Itse pohdin koko ajan edelleen, onko tämä minun laatuni riittävää tähän työhön.”

Röyhkeyskoulussa Janakka opettaa, että paras lääke huijarisyndroomaan on pyrkiä keskustelemaan ihmisten kanssa ja kuuntelemaan palautetta. Kirjassaan Janakka kirjoittaa aiheesta näin:

”Seuraavan kerran kun epäilet omaa osaamistasi tai koet itsesi huonoksi, pysähdy ja mieti, mistä kokemuksesi johtuu. Onko sille todellisia syitä? Pyri havaitsemaan, mikäli alat sepittää itsellesi syitä, miksi olet nyt huono vain koska haluat perustella jotenkin oman huonoutesi.”

Lavalla ja kirjassaan Janakka paljastaa itsestään monia henkilökohtaisia asioita, joita hän käyttää esimerkkeinä ongelmallisista ajatuskuvioista. Yksi tällainen liittyy amerikkalaiseen näyttelijään Anna Kendrickiin.https://www.hs.fi/haku/?query=anna+kendrickiin.

Janakka ajatteli Kendrickin olevan tyhmä ja tylsä, aivan tuulitunneli, koska hän on kaunis ja siro nainen. Näin hän ajatteli, kunnes näki Kendrickin haastattelun, ja sitten hänestä tuli kertarysäyksellä näyttelijän suuri fani.

”Kertomalla tämän tarinan kehotan ihmisiä jäämään kiinni omista ennakkoluuloista”, Janakka teroittaa.

Avautumalla yleisölle omista kipukohdistaan Janakka haluaa luoda itsestään samaistuttavan ihmisen. Lavalla esiintyminen on hänelle tuttua, sillä hänellä on teatteritaustaa aina seitsemänvuotiaasta saakka. Ei siis ihme, että esiintyminen käy häneltä luonnostaan.

Janakan vetämissä Röyhkeyskouluissa osanottajamäärät ovat vaihdelleet kymmenen hengen pienryhmistä yli sadan hengen yleisöihin. Kouluissa ihmiset laitetaan tekemään keskusteluharjoitteita ja haastamaan omaa ajatteluaan. Janakan saaman palautteen perusteella tarve tällaiselle itsensä haastamiselle on olemassa.

”Ihmiset ovat tulleet keikan jälkeen kertomaan henkilökohtaisia tarinoita ja kiittävät siitä, että ihanaa kun sanoitan niitä ongelmia, joita he eivät ole osanneet määritellä.”

Kirjan ja Janakan vetämän esityksen teemat liikkuvat paljon itsetuntemuksen ja työelämän ympärillä. Epäonnistumisen pelko, yhteiskunnan asettamat roolit ja feminismi ovat teemoja, jotka nousevat sekä Janakan puheessa että kirjassa toistuvasti esiin.

Kovaa, maailmalle haistattelevaa röyhkeyttä sen sivuilta on kuitenkin vaikea löytää. Janakan mukaan Röyhkeyskoulun nimi on tarkoituksellisesti provosoiva, sillä suomalaisia pitää vähän tökkiä oikeaan suuntaan. Hänelle itselleen röyhkeys ei kuitenkaan tarkoita mitään negatiivista, vaan hyvää lämmintä energiaa.

”Se on ystävällisesti läimivä termi. Jos nimi olisi Tsemppikerho, se olisi niin tylsä että jo sitä ajatellessa nukahtaa.”

Hän toivoo, että varsinkin luontaisesti hiljaisemmat ihmiset uskaltaisivat tuoda omaa mielipidettään esille harjoitteiden kautta. Samalla hän toivoo, että hänen kaltaisensa äänekkäät ihmiset oppisivat kuuntelemaan hiljaisempia.

Röyhkeydellä ei ole hänen mukaansa tarkoitus edistää työkulttuuria, jossa oma etu asetetaan kaiken muun edelle.

”Niin kauan kun naiset ovat olleet työelämässä, heille on saneltu miten pukeutua, millaisella äänellä tulee puhua ja millaista kieltä töissä tulee käyttää”, Janakka sanoo.

Hänen mukaansa nämä ovat esimerkkejä maskuliinisesta maailmasta, joka ei ole kaikille miehillekään mieluinen. Eivätkä työyhteisöt ja työelämä kaipaa enää yhtään naista imitoimaan tällaista miehisyyttä, Janakka jatkaa.

Jos joku olisi vuonna 2016 sanonut Janakalle, että kolmen vuoden kuluttua hän julkaisee self help -kirjan, hän olisi nauranut väitteen räkäisesti kumoon. Hän itse suhtautuu kyseiseen kirjallisuuden lajiin ristiriitaisesti.

”Siitä tulee helposti mielikuva valkaistuista hampaista ja tyhjiltä kuulostavista sloganeista. Sellaista pinnallista höpöttelyä.”

Hyvääkin elämäntaitoja opettavaa kirjallisuutta on olemassa, Janakka sanoo. Hän listaa suosikikseen esimerkiksi seksuaaliaiheista kirjoittavan Maria Kihlströmin. https://www.hs.fi/haku/?query=maria+kihlstromin.

Moni muukin asia on muuttunut kolmen vuoden takaisesta. Silloin Janakka teki vielä päivätöitä.

”Minulla oli sellainen hetken hairahdus, jolloin kokeilin ihan sellaista ihmisten työtä saippuakauppiaana, eli myyntiedustajana. Sen lopetin kolmen vuoden jälkeen ja siirryin täyspäiväiseksi freelanceriksi”, Janakka kertoo.

Päivätyöläisenä hänellä oli taloudellisesti vakaa ja hyvä tilanne, mutta sisäisesti hän oli rikki. Itseään toistava myyntityö ei tarjonnut Janakalle tarpeeksi haastetta tai mahdollisuuksia kehittyä. Nykyään yksikään hänen työpäivistään ei toista samaa. Haastattelupäivänäkin kalenteriin on merkitty kolmen eri projektin työstämistä eteenpäin. Päivä on pitkä ja tarkkaan aikataulutettu, mutta Janakka ei valita.

”Olen hyväksynyt oman keskeneräisyyteni ja se on hienoa. Aina voi löytää lisää puhdetta ja pohdittavaa.”

Kehittyminen ja oppiminen ovat Janakan mielestä elämän mittaisia tavoitteita, joissa pitää mennä aina vähän eteenpäin. Hänen oma elämäntehtävänsä on kunnianhimoinen: ymmärtää ihminen. Sitä hän tuskin koskaan saa valmiiksi ja hyvä niin, Janakka sanoo.