Helsinki    |   HS Helsinki

Keskelle Malmin 1980-luvun elementtikeskustaa on unohtunut lähes 100-vuotias puutalo – ”Tietoa on olemassa hämmästyttävän vähän”

Mansardikattoinen, kolmikerroksinen talo on rekisteritietojen mukaan valmistunut vuonna 1929 tai 1924. Rakennuskokonaisuuteen kuuluu myös vuonna 1983 valmistunut teräsbetoni- ja tiilirakenteinen yksikerroksinen pihasiipi.



Malmin keskusta tulee tulevaisuudessa kokemaan melkoisen muodonmuutoksen, mutta jotkin asiat eivät muutu. Yksi sellainen asia on todennäköisesti Ylä-Malmin torin laidalla seisova vanha vaalea puurakennus.

Mansardikattoinen, kolmikerroksinen talo on rekisteritietojen mukaan valmistunut vuonna 1929. Rakennuskokonaisuuteen kuuluu myös vuonna 1983 valmistunut teräsbetoni- ja tiilirakenteinen yksikerroksinen pihasiipi.

”Eräässä toisessa lähteessä rakennusvuodeksi on mainittu 1924, joten en vielä varmuudella tiedä, koska talo on rakennettu”, kertoo arkkitehti Sakari Mentu Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.

Mentu selvittää parhaillaan Malmin keskustan alueen rakennushistoriaa tulevan kaavoitustyön taustaksi.

”Malmin vanhimmista rakennuksista on olemassa hämmästyttävän vähän tietoa”, Mentu sanoo.

Monet tuntevat Malmin raitti 3:ssa sijaitsevan rakennuksen Malmin nuorisotalona, sillä siinä tehtävässä se palveli reilun 30 vuoden ajan. Sitä ennen rakennus on tilakeskuksen tietojen toiminut muun muassa asuntoina, apteekkina sekä väistökouluna.

Rakennuksella ei nykyisessä kaavassa ole suojelumerkintää. Tutkija Johanna Björkman Helsingin kaupunginmuseosta kuitenkin kertoo, että talo on jo pidempään ollut suojeluluettelossa. Tulevassa kaavassa se siis todennäköisesti saa suojelumerkinnän.

”Ainakin rakennuksen vanha osa tulee kyllä säilymään. Näen että sillä on arvoa. Sen kuuluu olla siellä. Uudisosan kohtalosta en osaa vielä varmuudella sanoa”, sanoo uuden asemakaavan visiotyötä tekevä arkkitehti Antti Mentula.

”Vanha puuosa rakennuksesta on tärkeä osa kerrostumaa, joka pitää säilyttää. Nykyinen asemakaava on vuodelta 1982. Alueen nykyinen kaupunkikuva on rakentunut silloin.”

Etenkin Malmin tori 3:n uusi siipi kärsi vuosia erittäin pahoista kosteusongelmista. Kaupungin mukaan lisäsiipi on purkukuntoinen.

Vanha osa puolestaan on vailla perusteellista peruskorjausta, sillä rakenteiden sisällä on vaarallisia PAH-yhdisteitä sisältäviä rakennusmateriaaleja. Eristeissä on lisäksi mikrobivaurioita.

Neljä vuotta sitten kaupunki nosti vihdoin kädet pystyyn ratkaisemattomien sisäilmaongelmien edessä. Siitä lähtien talo on ollut tyhjillään.

Vuoden 2016 lopulla kaupunki laittoi rakennuksen myyntiin. Kauppaan olisi kuulunut rakennuksen lisäksi tontti rakennusoikeuksineen. Kiinnostuneita ostajia kyllä oli, mutta riittävän korkeaa tarjousta ei tullut, kertoo myyntiä tuolloin hoitanut diplomi-insinööri Ismo Aalto Helsingin kaupungin tilapalveluista kertoo.

”Rakennuksen olisi ehkä voinut myydä sellaisella hinnalla, mitä kohteesta tarjottiin. Koska mukana oli myös maapohja, myynnistä olisi pitänyt saada enemmän”, Aalto kertoo.

Purettavan lisäsiiven tilalle olisi mahdollista rakentaa asuntoja. Asemakaavaa koskeva poikkeamispäätös mahdollistaa puuosan käyttötarkoituksen muutoksen asuin- ja liikerakennuskäyttöön.

Juuri nyt talo ei ole myynnissä, mutta Mentula sanoo, ettei rakennuksen käytölle ole kaavamielessä mitään estettä.

”Jos joku kiinnostunut on valmis lähtemään kehittämään käyttöä, se on mahdollista”, Mentula sanoo.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    2. 2

      Iiris Suomela on ajautunut kaikkien tuntemaksi vihaiseksi tasa-arvoloukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    3. 3

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    4. 4

      Kuva hukkuneesta isästä ja tyttärestä kertoo siirtolaisten ahdingosta Yhdys­valtojen ja Meksikon rajalla

    5. 5

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    6. 6

      Ely-keskus antoi lopullisen linjauksensa: Malmin lentokenttää ei tarvitse suojella rakennusperintölailla

    7. 7

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    8. 8

      Poliisi selvitti Suviseuroille alaikäistä seuraa etsineen miehen henkilöllisyyden ja epäilee häntä nyt rikoksesta

    9. 9

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    10. 10

      Ranskalainen Mirazur valittiin maailman parhaaksi ravintolaksi, listaus näyttää kärkikymmenikön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    5. 5

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    6. 6

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    7. 7

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    8. 8

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    9. 9

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    10. 10

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    11. Näytä lisää