Helsinki    |   HS Helsinki

Oletko koskaan vieraillut Marskin pommisuojassa? Keskiviikkona siihen on mahdollisuus, kun salaisen reitin ovet avautuvat yleisölle

Tamminiemen huvila toimii nykyisin museona, johon ovat jättäneet jälkensä kaksi omaleimaista presidenttiä.



Vuonna 1940 presidentti Kyösti Kallio esitti ystävälleen, päätoimittaja Amos Andersonille pienoisen pyynnön. Kallio ehdotti, että varakas Anderson voisi lahjoittaa Tamminiemen huvilan köyhälle valtiolle.

Andersson täytti Kallion toiveen ja Tamminiemi toimikin presidentin virka-asuntona aina presidentti Urho Kekkosen kuolemaan asti. Kekkonen oli huvilan pitkäaikaisin asukas.

Nykyisin Tamminiemi on museo, johon ovat jättäneet jälkensä kaksi omaleimaista presidenttiä.

Kansallismuseon ylläpitämässä, museoidussa huvilassa on nähtävillä 1970-luvun loistokkaimmat huonekalut ja teknologia: Presidentin työhuoneen pöydällä on suuri, Helsingin puhelinyhdistyksen toimittama erikoismallin pöytäpuhelin. Sisäpuhelimessa on pikavalinnat esimerkiksi keittiöön ja saunaan.

Rantaa kehystävät vaaleat tolpat, jotka tuovat mieleen periskoopit tai nopeuskamerat. Tolpat muodostavat pareja, ja niiden päissä olevat linssit osoittavat aina seuraavaan tolppaan.

Tolpat viestivät keskenään ja ilmoittivat näkymättömän aidan ylittävästä tunkeilijasta, kertoo intendentti Mikko Teräsvirta.

”Aika jamesbondimaista jopa.”

Todellinen yllätys on kuitenkin huvilan seinien sisällä, tai tarkemmin sanottuna niiden alla.

Huvilan eteläosassa olevan salongin seinustaa peittää vaalea verho.

Teräsvirta raottaa verhoa, jonka takaa paljastuu ovi. Oven takana on pieni varastohuone, johon on pinottu tuoleja. Hyvin tavallisen näköinen pieni varastokoppero.

Nykyisellä tuolivarastolla oli kuitenkin 1940-luvulla tärkeä tehtävä: Se toimi reittinä pommisuojaan, jonka tarkoituksena oli suojella presidentti Mannerheimia.


Gustaf Mannerheim valittiin presidentiksi jatkosodan loppuvaiheessa, elokuussa 1944. Jo syyskuun lopussa hyväksyttiin piirrokset Tamminiemen virka-asuntoon rakennettavasta pommisuojasta.

”Risto Ryti ja muut joutuivat sotasyylliseksi, mutta varmasti Mannerheim oli lyhyen presidenttikautensa aikana hälytysvalmiudessa. Häneen varmaankin katsottiin teoriassa kohdistuvan kaikenlaista vaaraa”, Teräsvirta pohjustaa.

Huhujen mukaan Mannerheim piti laiturilla valmiudessa olevaa moottorivenettä siltä varalta, että pakoon olisi päästävä nopeasti. Moottoriveneestä ei ole kuvatodisteita, mutta se ei kuulosta kovinkaan mahdottomalta varotoimelta. Rakennuttihan Mannerheim myös pommisuojan salaportaineen.

Myöhemmin pommisuojan ovi muurattiin umpeen, joten maan alle on kuljettava ulkokautta.

Ovi on niin matala, että siihen lyö helposti päänsä. Portaiden alapäähän on kertynyt vettä. Ilma on kosteaa ja kylmää, hengitys höyryää. Tiivistynyt kosteus tippuu rosoisesta katosta pisaroina.

Seitsemisen metriä maan alla sijaitseva pommisuoja on koruton. Heti sisäänkäynnin jyrkkien portaiden jälkeen on huone, joka tyhjillään näyttää tilavalta, mutta jossa ei mieluusti viettäisi pitempiä aikoja.

Betonielementtien välissä on puuta, johon periaatteessa olisi voitu kiinnittää hyllyjä. Tarkkoja tietoja sisustuksesta ei kuitenkaan ole.

”Ei ehkä ole silloin aikanaan katsottu niiden olevan niin merkittäviä, että niitä olisi mitenkään dokumentoitu”, Teräsvirta pohtii.


Huoneessa on neljä oviaukkoa: yksi vie ulos, kaksi pieniin, vaatehuonetta tai siivousvälinevarastoa muistuttaviin koppeihin ja yksi kapealle käytävälle.

Käytävän oviaukolla ruostunut saranapalkki muistuttaa paikan käyttötarkoituksesta. Kallioon louhitun pommisuojan oli oltava vankka, jotta sinne salaovesta livahtava presidentti säilyisi vahingoittumattomana tilanteessa kuin tilanteessa.

Kovin pitkäaikaiseen oleskeluun pommisuojaa ei suunniteltu. Ainoa mukavuus oli ilmanvaihtoputki, joka sekin on ajan saatossa saanut paksun ruostekerroksen.

”Ajan hammas on armoton”, Teräsvirta toteaa haurastuneen putken äärellä.


Tamminiemen museo on pyhitetty Kekkoselle. Juuri avautunut näyttely esittelee pitkään vallan kahvasta kiinni pitäneestä presidentistä otettuja lehtikuvia ja seiniä koristavat Kekkosten valitsemat taide-esineet.

Mannerheimin lyhyt mutta merkityksellinen presidenttikausi näkyy kuitenkin museon toiminnassa. Pommisuoja on auki vain muutaman kerran vuodessa. Pelkistetystä ja ränsistyneestäkin olemuksestaan huolimatta kallioon kaivettu luola kiehtoo etenkin sotahistoriasta ja Mannerheimista kiinnostuneita.

Moottorivenettä tosin ei näy missään.

Tamminiemen museo Museo on auki kesällä ke-su kello 11–7. Helsinki-päivänä 12.6. museoon on vapaa pääsy. Marskin pommisuojassa voi vierailla kello 13–15.
Oikaisu 11.6. kello 13.10: Toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin, puhelimen toimitti Kekkoselle Helsingin puhelinyhdistys, ei Suomen puhelinyhdistys.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    4. 4

      Hovioikeus: Jaajo Linnonmaa ja Juha Perälä eivät loukanneet neliraitalenkkareita maahantuoneen yrittäjän kunniaa radion aamuohjelmassa

    5. 5

      Sodasta palannut isä osoitti Antti Aniaa aseella ja käski häipyä kotoa – Poikaa ei päästetty edes opiskelemaan, mutta nyt hänen keksintönsä soi sadoissa kirkoissa

    6. 6

      Jalkapallokatsojia kaasuttanut turvallisuusyritys syyttää nyt Palloliiton antamia ohjeita

    7. 7

      Suomalaistutkimus: Suoliston bakteerikanta on yhteydessä vauvan temperamenttiin

    8. 8

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    9. 9

      Vantaalaisen pientaloalueen lapset saavat kolme ilmaista ruokaa päivässä, koska Anneli Virtanen päätti toimia

    10. 10

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät, kauppahinta 1,3 miljardia euroa ja pääkonttori pysyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    2. 2

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti: Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    4. 4

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    5. 5

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    6. 6

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    7. 7

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    10. 10

      Seitsemän eduskuntaan pyrkinyttä käytti kampanjointiin yli 100 000 euroa – ulkopuolisen rahan osuus nousi edellisistä eduskuntavaaleista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää