Helsinki    |   HS Helsinki

Herttoniemessä on satoja metrejä pitkä tunneli, jonka suuaukko tukittiin 1990-luvulla: ”Mystinen paikka”

Sadevesitunnelissa seikkaileminen voi olla jännittävää, mutta myös vaarallista. Suurin osa kaupungissa sijaitsevista tunneleista onkin suljettu.



Herttoniemessä Hiihtäjäntien lähistöllä on metalliportilla suljettu tunneli, jonka käyttötarkoitusta arvuuteltiin Helsingin kaupunginosiin liittyvässä Facebook-ryhmässä.

”Se on sadevesitunneli, johon Herttoniemen alueen vesi juoksutetaan”, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) verkko-osaston kunnossapitopäällikkö Jari Kallio.

Vuosikymmeniä vanhan tunnelin suuaukko suljettiin 1990-luvun lopulla, sillä paikalliset olivat tunnelia kohtaan turhankin uteliaita.

”Nämä tunnelithan on sellaisia paikkoja, joihin liittyy ikään kuin pieni vaaramomentti, joka kiinnostaa joitakin ihmisiä.”

Satoja metriä pitkään tunneliin johdetaan vettä myös Itäväylän toiselta puolelta. Yhteensä vettä juoksutetaan Kallion mukaan 3–5 eri putkesta.

Yksi tunnelista jännitystä etsinyt on 90-luvulla nuoruutensa Herttoniemessä elänyt Otso Kähönen.

Kähönen muistelee käyneensä tunnelissa ystäviensä kanssa viitisen kertaa.

”Rasavillinä teininä kaikki tuollaiset hylätyt rakennukset ja tunnelit olivat kauhean kiinnostavia.”

Kovin yleinen seikkailupaikka tunneli ei ollut, sillä suhteellisen harva edes tiesi sen olemassaolosta.

Alkupäästään metrien korkuinen, loppua kohti kapeneva tunneli oli tyhjyydessäänkin jännittävä, kun valo tihkui katossa näkyvien kaivonkansien raoista.

“Se alkaa sellaisena suurena, korkeana luolana, kosteutta tihkuvana, mystisenä paikkana”, Kähönen muistelee.

Vähitellen tunneli kävi liian kapeaksi kävelemiseen.

”Seuraavalla kerralla tultiin skeittilautojen kanssa.”

Skeittilaudan päällä maaten sai otettua hyvin vauhtia tunnelin sienistä. Valoa saatiin taskulampuista, ja välillä valokeilassa vilisti rottia.

Turvallisuusnäkökulma tuli mieleen vasta myöhemmin. Jälkeenpäin Kähönen on pohtinut, mitä olisi lapsena tehnyt jos tunnelissa olisikin yllättäen alkanut tulvia vettä.

”Jos olisi tullut jokin ukkosrintama päälle, niin nehän olisivat täyttyneet hetkessä, pienet tunnelit. Kuinka sitten olisikaan käynyt? Ehkä ihan hyvä että näinä päivinä on ainakin portit laitettu lukkoon”

Vuosikymmenen loppupuolella Kähönen kuvasi paria lapsuudenkaveriaan ympäri Herttoniemeä. Filmirulla oli pilaantunut, joten suurin osa kuvista epäonnistui.

Yhdessä onnistuneessa otoksessa kolme miestä seisoo tunnelin edessä olevan vieressä. Tuo kuva on Fintelligens-yhtyeen ensimmäinen promokuva.


Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Hovioikeus: Jaajo Linnonmaa ja Juha Perälä eivät loukanneet neliraitalenkkareita maahantuoneen yrittäjän kunniaa radion aamuohjelmassa

    4. 4

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    5. 5

      Sodasta palannut isä osoitti Antti Aniaa aseella ja käski häipyä kotoa – Poikaa ei päästetty edes opiskelemaan, mutta nyt hänen keksintönsä soi sadoissa kirkoissa

    6. 6

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät, kauppahinta 1,3 miljardia euroa ja pääkonttori pysyy Suomessa

    7. 7

      Vantaalaisen pientaloalueen lapset saavat kolme ilmaista ruokaa päivässä, koska Anneli Virtanen päätti toimia

    8. 8

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    9. 9

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    10. 10

      Hallitus päätti lisätalousarviosta: Väyliin tänä vuonna yli 100 miljoonaa euroa lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    2. 2

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti: Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    4. 4

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    5. 5

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    6. 6

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    7. 7

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    10. 10

      Seitsemän eduskuntaan pyrkinyttä käytti kampanjointiin yli 100 000 euroa – ulkopuolisen rahan osuus nousi edellisistä eduskuntavaaleista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää