Helsinki    |   HS Helsinki

Sisko Karjalainen, 79, opetteli räppäämään puoli vuotta sitten: ”Olen ollut ymmärtävinäni, että räppi on ajankohtaista musiikkia”

Sisko Karjalainen aikoo osallistua helsinkiläisille eläkeläisille suunnattuun Talenttia kaiken ikää -kilpailuun, jonka karsinnat pidetään syys–lokakuussa Helsingin palvelukeskuksissa.



”Minulla oli aiemmin vesipullona sellainen pieni muovinen viinipullo. Se herätti vähän närästystä joissakin, joten ostin tällaisen”, sanoo Sisko Karjalainen, 79, ja ottaa huikan uudesta vesipullostaan.

Virvoitusjuomayhtiön pikkuruisessa pullossa on sporttikorkki, ja etiketissä pomppii hymyileviä päärynöitä ja lukee lasten vesi.

Ei sillä, että Karjalainen aina taipuisi muiden mielipiteiden mukaan, pikemminkin päinvastoin. Karjalaisella tuntuu olevan kosolti omia ideoita ja ajatuksia, eikä hän pahemmin arastele kertoa niitä.

Puolisen vuotta sitten televisiota katsellessaan Karjalaiselle juolahti mieleen, miten voisi alkaa tuoda ajatuksiaan esille. Ensimmäisenä hän esitteli ideansa tyttärentyttärelleen.

”Sanoin hänelle, että ruvetaanko räppäämään”, Karjalainen kertoo.

”Olen kuunnellut räppiä televisiosta ja ollut ymmärtävinäni, että räppi on ajankohtaista musiikkia. Minulla ei oikeastaan ole lauluääntä, mutta rytmitajuni on hyvä. Siksi räppi on minulle hyvä.”

Tyttärentytär piti heittoa vitsinä, ja sellainen se alunperin puoliksi ehkä olikin, Karjalainen pohtii. Sitten palvelutalo Rudolfissa, missä Karjalainen asuu, perustettiin keväällä runoryhmä.

Ryhmän kokoontumisissa keskusteltiin runoudesta ja osallistujien omasta suhteesta runouteen sekä kirjoitettiin runoja. Kerran Karjalainen kysyä paukautti, että mikseivät he räppää.

”Muut olivat taipuvaisia ajatukseen”, Karjalainen kertoo.

Niin syntyi palvelutalo Rudolfin räppiryhmä, joka alkoi heti valmistella ensimmäistä esitystään. Palvelutalon toiminnanohjaaja pestasi räppäri Bomstikidin eli Anna Tihisen päiväksi johdattamaan ryhmäläisiä uuden musiikkilajin saloihin.


Estradille ryhmä astui kesäkuussa palvelutalon Helsinki-päivän tapahtumassa. Seuraavaksi tähtäimessä on helsinkiläisille eläkeläisille suunnattu Talenttia kaiken ikää -kilpailu, jonka karsinnat pidetään syys–lokakuussa Helsingin kaupungin palvelukeskuksissa.

Kilpailun tarkoituksena on kannustaa ikääntyviä uskaltamaan, tunnistamaan omat erityistaitonsa sekä kenties myös opettelemaan jotain uutta.

”Olen nähnyt sen potentiaalin, mitä ikääntyvissä on. He eivät ole niin toimintakykyisiä kuin nuoret, mutta elämänkokemus ja tulkinta ovat ihan mielettömiä. Heillä on paljon osaamista ja näytettävää”, sanoo idean äiti, Kannelmäen palvelukeskuksen vastaava ohjaaja Katja Lauronen.

Kilpailussa ei mennä Laurosen mukaan aina taito edellä, vaan tuomaristo hakee vaikuttavia ja koskettavia esityksiä, olivatpa ne mitä lajia tahansa.

Paitsi rohkaista ikäihmisiä luovuuteen ja hauskanpitoon, kilpailulla halutaan muistuttaa, että ikääntyvät ovat samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin.

”Jokainen on aina sisimmässään sama ihminen, vaikka ikää tulee. Eivät ihmisyys, persoona, ajatukset ja tunteet mihinkään katoa. Vain ulkokuori vanhenee, ja sen vuoksi ihmistä aletaan kohdella eri tavalla”, Lauronen sanoo.

”Ja me haluamme saada sen sisimmän loistamaan. Nyt vain kaikki rohkeasti osallistumaan. Se on tosi kilpailu, jossa kuitenkin otetaan rennosti.”

Sisko Karjalainen tietää, miltä tuntuu ikääntyä ja rapistua fyysisesti. Syksyllä tulee 11 vuotta siitä, kun Karjalalainen joutui palvelutaloon. Ensin vakava sairastuminen oli vienyt työkyvyn. Sitten toimintakykykin heikkeni niin, että kotona asumisesta tuli mahdotonta.


”Olen sidottu pyörätuoliin. Sairauksia on vaikka kuinka paljon, mutta olen onnellinen, että järkikulta on jäljellä”, Karjalainen sanoo.

Hänen olkapäänsä ovat osteoporoosin takia pois sijoiltaan. Polvissa on nivelrikko, ja reuma ja ääreishermojen rappeuma vaivaavat.

”Minulla on paljon kipuja ja lääkkeitä, mutta en ole katkeroitunut. Olen sitä mieltä ihmisen on hyväksyttävä tilanne sellaisena kuin se on. Olen aika hyvin tottunut tähän”, Karjalainen sanoo.

Silti toimintakyvyn menettämiseen liittyy myös vaikeita tunteita. Näin Karjalainen kirjoitti niistä muutama vuosi sitten Kirkko ja kaupunki -lehden mielipidepalstalla:

”Kun kunto huononee, tuntuu että muu maailma jää kauas taakse. Sitä lakkaa yrittämästä yhteyttä muuhun maailmaan. -- Aivan kuin sairaudet olisivat tehneet meistä asukkaista oman kastin. Tunnemme alemmuutta.”

Karjalainen aikoo kirjoittaa rap-lyriikkansa siitä, millaista on elämä palvelutalossa. Tarkoitus ei ole lähteä erityisemmin tonkimaan epäkohtia.

Miksi tehdä niin, kun elämä palvelutalossa tuntuu Karjalaisesta pääsääntöisesti hyvältä. Hän kokee, että palvelutalo asukkaineen ja työntekijöineen on kuin iso perhe.

”Henkilökunta on hyvää, mutta hoitajilla on liikaa työtä. He saavat juosta sinne tänne koko ajan. Jos käytävällä ei olisi pieniä askelmia välissä, ostaisin heille potkulaudat”, Karjalainen sanoo.

Tiukoilla olevat työntekijät ansaitsevat Karjalaisen mukaan kiitoksen. Hänestä olisi silti mukavaa, että hoitajilla olisi aikaa pysähtyä hetkeksi istumaan ja juttelemaan asukkaiden kanssa.

Nykyisellään hoitajat eivät ehdi jutella kuin pakollisten työtehtävien lomassa, ja silloinkin heillä on koko ajan mielessä, että pitää kohta jo mennä seuraavaan paikkaan.

”Kiire tekee sen, että alat tuntea itsesi numeroksi. Emme me ole arkistokaappeja. Tarpeet ovat toisina päivinä erilaiset”, Karjalainen sanoo.


Päivisin palvelutalossa on paljon erilaista ohjelmaa. Illat sen sijaan ovat monesti hiljaisia ja yksinäisiä. Karjalainen on sitä mieltä, että asukkaat pitäisi saada liikkeelle myös silloin. Kerran hän päätti itse järjestää iltaohjelmaa.

”Pidin osastoni kuudelle asukkaalle pahvi-illalliset. Minulla on 30 tuntia viikossa henkilökohtaista avustajaa. Kävimme hänen kanssaan ostamassa viiniä ja teimme voileipiä”, Karjalainen kertoo.

”Vein oleskelutilaan myös soittimen ja levyjä. Ämpäreihin laitettiin koristeeksi huoneessani olleita tekokukkia. Kun ne eivät meinanneet pysyä pystyssä laakeassa astiassa, silloin 10-vuotias tyttärentyttäreni laittoi kukkien tueksi vessapaperirullat.”

Tästä kaikesta Karjalainen haluaa kertoa palvelutalojen ulkopuolella oleville. Nuorena hän oli kova kirjoittamaan ja menestyikin kouluaikoina kirjoituskilpailuissa.

”Minulle on elämäni varrella sanottu, että mikset ole kirjoittanut enemmän”, Karjalainen kertoo.

Kirjoittaminen jäi kuitenkin samoin kuin koulunkäyntikin. 12-lapsisen perheen vanhemmilla ei ollut rahaa hankkia lapsilleen koulutusta. Karjalainen luonnehtii olleensa työurallaan sekatyömies.

”Pitkään olin yliopistolla vahtimestarina. Sieltä jäin aikanaan sairaseläkkeelle”, hän kertoo.

Sen jälkeen Karjalainen ei pitkään aikaan pystynyt tekemään oikein mitään kovien kipujen takia, kunnes kolme vuotta sitten kipulaastari toi helpotuksen pahimpiin tuskiin.

Toinen rakas nuoruudenharrastus tanssi ei enää liikuntakyvyn menettämisen vuoksi ollut mahdollista. Kirjoittamaan Karjalainen kuitenkin pystyi.

Eikä räppiryhmän kanssa esiintyminenkään yllättäen tuntunut hullummalta.

”Olen aika arka ihminen, mutta kun olin lavalla, en jännittänyt yhtään”, Karjalainen sanoo.

Talenttia kaiken ikää -esikarsinnat: Töölön palvelukeskus 11.9., Riistavuoren palvelukeskus 25.9., Roihuvuoren palvelukeskus 9.10. ja Kustaankartanon palvelukeskus 22.10. Finaali Kanneltalolla 14. marraskuuta. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Piia Soilamaa, piia.soilamaa@hel.fi, 09 310 43892.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

    2. 2

      Yksi ainoa superliike vahvistaa nopeasti lihaksia päästä varpaisiin – Testaa, sujuuko sinulta turkkilainen ylösnousu

    3. 3

      Nollakorkojen maailma sai suur­sijoittajat muuttamaan suuntaa – Mitä pien­sijoittaja voi tehdä?

    4. 4

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    5. 5

      Jari Mönkkönen halvaantui, eikä pysty enää liikkumaan lainkaan – sitten elämään saapui yllättävä pilkahdus ja elämänilo palasi

    6. 6

      HS-analyysi: Niinistön ja Putinin tavatessa maiden suhteet ovat ”niin hyvät kuin ne nyky­oloissa voivat olla”, mutta pohjalla on epäluulo

    7. 7

      Pistävä tunne kyljessä paljastaa huonon lihaskunnon – Kahden tunnin sääntö helpottaa lenkkeilijän kestoriesaa

    8. 8

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaiset lasten­psykiatrit eivät usko geenien yli­valtaan: ”Ei ole todellakaan ihan sama, miten lastaan kasvattaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    2. 2

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    3. 3

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    4. 4

      Pistävä tunne kyljessä paljastaa huonon lihaskunnon – Kahden tunnin sääntö helpottaa lenkkeilijän kestoriesaa

    5. 5

      Kolmoismurhasta epäillyt kanadalais­miehet jättivät jälkeensä videoviestin

    6. 6

      Valon nopeus lähestyy: Uusi teknologia lupaa saavuttaa Maan kaltaisen planeetan vain 20 vuodessa

      Tilaajille
    7. 7

      Donald Trumpin arvo­maailma haisee, ja hän on Euroopalle vakavampi ongelma kuin Venäjä

    8. 8

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    9. 9

      ”Poskettomia määriä” lihaa syönyt Teemu Lampinen lähti kahdeksi vuodeksi pyöräilemään maailman ympäri, eikä kotiin palaa enää sama mies

    10. 10

      Uutta tietoa Kampin ampumisen taustoista: Epäilty pahoin­pideltiin espoolaisella huolto­asemalla, kaikki vaikenevat motiivista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    3. 3

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    4. 4

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    5. 5

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    7. 7

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    8. 8

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Miljardööri osti legendaarisen Kämpin ja yhdeksän muuta helsinkiläishotellia

    11. Näytä lisää