Helsinki    |   HS Helsinki

Kokonainen katu suljettiin pysäköinniltä useiksi kuukausiksi Katajanokan ruuhkasumpussa, vaikka remonttia tehtiin vain pienellä pätkällä

Katajanokkalainen Timo Rislakki arvioi, että kesän aikana pysäköintikieltokortteleissa on ollut käytössä 30–40 prosenttia normaalisti käytettävissä olevista parkkipaikoista.



Helsingin Katajanokalla Kauppiaankadulla olevassa kyltissä lukee: ”Siirtokehotus. Katualue varattu. Voimassa 24.6.–13.9. klo 7–17.” Samanlaiset kyltit löytyvät myös alueen kolmelta muulta kadulta, Vyökadulta, Luotsikadulta ja Katajanokankadulta.

HS kertoi aiemmin katajanokkalaisten vanhempien liikenneturvallisuutta koskevasta huolesta. Lukuisista rakennustyömaista johtuvia liikenneongelmia pahentaa se, että parkkipaikkojen puutteen vuoksi väärin pysäköidyt autot peittävät näkyvyyttä suojateillä.

”Me asukkaat maksamme asukaspysäköinnistä, joka ei toimi. Meidän pysäköintitunnuksemme on D, ja se käsittää ainoastaan Katajanokan alueen. Emme voi pysäköidä muille alueille. On kohtuutonta, että pysäköintikielto on voimassa lähes kolme kuukautta”, sanoo Kauppiaankadulla asuva Timo Rislakki.


Lähes koko kesän kestävä pysäköintikielto tuntuu myös täysin järjettömältä, koska ainakin Kauppiaankatu on ollut lähes koko pysäköintikieltoajan tyhjillään.

”Jalkakäytävä avattiin kesäkuussa, maan alle laitettiin putkia ja iso kuoppa peitettiin hiekalla. Sen jälkeen ei ole tapahtunut juuri mitään. Silti kyltit kieltävät edelleen pysäköinnin joka arkipäivä ja viikonloppu”, Rislakki kertoo.

Rislakki arvioi, että pahimmillaan jugend-Katajanokalla on kesän aikana ollut käytössä noin 30–40 prosenttia vähemmän pysäköintipaikkoja kuin normaalisti.

Yksi kesä ei välttämättä vielä saisi hermoja pingottumaan, mutta samanlainen tilanne on Rislakin mukaan ollut Katajanokan kaduilla monena kesänä. Hän vertaa tilannetta Pohjoisesplanadin toistuviin korjaustöihin.

”Sama kaava toistuu. Ensin laitetaan pysäköintikieltotaulu, sen jälkeen revitään katu auki ja sitten töiden etenemiseen tulee pitkä tauko”, Rislakki sanoo.

”Työt edistyvät liian hitaasti. Rakennusviraston koordinaatio korjaustöiden suhteen ontuu selvästi.”

Rislakki sanoo, että hänen lisäkseen moni muukin alueen asukas on valittanut asiasta.

Alueiden valvonnan tiimipäällikkö Elina Airaksinen Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta kertoo, että Kauppiaankadulla on kesän aikana tehty sekä Helenin sähköverkon että Helsingin kaupungin ulkovalaistuksen kaivutöitä.

”Kauppiaankadulla on alkamassa myös teleoperaattorin kaivutyöt hieman eri kohdassa katua”, Airaksinen kertoo.

”Työtä koskevana määräyksenä Helsingin kaupunki on velvoittanut työstä vastaavan asettamaan siirtokehotukset vaiheittain työn etenemisen mukaisesti siten, että pysäköintipaikat palautetaan käyttöön sitä mukaa kun työ etenee.”

Kauppiaankadun osalta näin ei ole Airaksisen mukaan kuitenkaan tapahtunut. Airaksinen kertoo, että asiasta on oltu yhteydessä urakoitsijaan ja kehotettu tätä korjaamaan menettelynsä.

”Ei ole tarkoituksenmukaista varata katua koko informaatiotaulussa merkityksi ajaksi, vaan töiden edetessä arvioidaan siirtokehotusten tarve työvaiheittain”, Airaksinen sanoo.

Airaksinen kuitenkin huomauttaa, ettei siirtokehotusten tarvetta pystytä aina ennakoimaan tarkasti. Ennakoimisen vaikeus saattaa johtaa tilanteeseen, jossa siirtokehotuksen voimassaolo on asetettu hieman eri aikaan kuin todellinen tarve on.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    4. 4

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    5. 5

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    6. 6

      Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa

    7. 7

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    8. 8

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    9. 9

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    10. 10

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    4. 4

      Sen piti olla tavallinen opinnäyte: Järven­pääläinen Ilja Oikarinen, 25, repäistiin suoraan koulusta Maseratin huippu­suunnittelijaksi Italiaan

    5. 5

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    7. 7

      Vihreiden Ohisalo bensa­verosta: Onko keski­luokalle tärkeämpää muutama euro kuussa vai se, että yhteis­kunta on kunnossa?

    8. 8

      Jennifer Lopez käytti niin tyrmäävää mekkoa, että Googlen oli pakko kehittää kuva­haku­palvelu – nyt laulaja kohahdutti samassa asussa Milanon muoti­viikoilla

    9. 9

      Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen

    10. 10

      Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää