Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

Joskus arjessa syntyy taianomaisia hetkiä, jotka saavat tuntemaan rakkauden olemassaolon. Helsinkiläinen Tiia Maria Saarihttps://www.hs.fi/haku/?query=tiia+maria+saari sai kokea sellaisen maanantaina matkatessaan lastensa kanssa junalla Keski-Pohjanmaalle.

Toisinaan lasten kanssa reissaaminen voi olla varsinaista tuskien taivalta. Maanantaina tähdet olivat kuitenkin hyvässä asennossa, ja perheen matkanteko suju leppoisasti. Saari jaksoi suhtautua rakentavasti ja kärsivällisesti 7- ja 9-vuotiaiden lastensa pieniin harmituksenaiheisiin.

”Siinä mietittiin, mitä nyt voisi tehdä, kun junassa on vähän tylsää. Lapset olisivat myös halunneet ravintolavaunuun. Totesin että meillä on eväät, joten emme mene nyt sinne. Sellaista arkista keskustelua”, Saari kuvailee.

”Välillä piti sanoa, ettei saa potkia selkänojaa, koska se häiritsee muita matkustajia.”

Saari istui vierekkäin toisen lapsen kanssa, toinen istui heidän edessään olevilla penkeillä tuntemattoman nuoren naisen vieressä. Kun juna saapui Tampereelle, nainen nousi ylös ja sanoi Saarelle, että hän haluaa antaa tälle kirjeen.

”Jotakin muutakin tyttö sanoi, mutta olin niin häkeltynyt, etten muista mitä. Hän vain löi käärityn paperimytyn kouraani. Sitten hän sanoi heippa ja lähti junasta”, Saari kertoo.

Kirjeessä lukee: ”Moi. En tunne sinua, mutta halua kertoa sinulle muutaman asian vaikkapa päivän piristykseksi. Vaikutat oikein ihanalta ihmiseltä! Huomioni kiinnitti sinun tapasi puhua lapsillesi. Kuulostat kannustavalta ja ystävälliseltä, vaikka pienten lasten kanssa matkustaminen ei välttämättä ole aina niin helppoa. Sinun lapsesisikin vaikuttavat oikein ihanilta!”

Lopuksi kirjoittaja toivotti perheelle vielä hyvää matkaa.

”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin, kun sitä luin. Kirjeen saaminen oli tosi yllättävää, ihanaa ja riemastuttavaa”, Saari sanoo.

Saaren parikymppiseksi arvioima nainen oli ollut ihan hiljaa, eivätkä he olleet olleet mitenkään kontaktissa matkan aikana.

”Huomasin kyllä, että hän kuunteli ja hymyili, kun juttelimme lasten kanssa”, Saari sanoo.

Tuntemattoman kirjoittaman ystävällisen kirjeen saaminen tuntui Saaren mukaan juuri siinä hetkessä todella hyvältä. Hän sanoo pohtivansa paljon, miten puhuu lapsille tai ylipäätään ihmisille. Aivan hiljattain Saari oli kuitenkin pysähtynyt aivan erityisesti pohtimaan, miten on puhunut lapsille ja onko ollut heille riittävästi läsnä.

”Sellaista perusäitiajattelua. On niitä hetkiä, jolloin haluaisi resetoida päivän puheet. Tuo kirje antoi voimaa sellaisiin päiviin”, Saari sanoo.

”Siinä hetkessä meidän keskustelumme lasten kanssa oli tosi mukavaa ja lämminhenkistä. Kirjeen saamisesta tuli fiilis, että se hyvä lähti kiertämään. Juttelumme herätti hänessä hyvää mieltä, ja hän halusi antaa sen eteenpäin.”

Toiselle puolelle paperia nainen oli piirtänyt puun, josta roikkuu sydämiä ja taulu, missä lukee ”anna valosi loistaa”. Kirje tuntui Saaresta suorastaan eräänlaiselta rakkauskirjeeltä.

”Rakkautta on monenlaista. Tuollainen kirje on arkirakkautta”, hän pohtii.

Tapahtunutta käytiin loppujunamatkalla läpi myös lasten kanssa.

”Sanoin lapsille, että minulla on niin ihanat lapset, että teille on helppo puhua kauniisti. Lapset hymyilivät tyytyväisen näköisinä. Puhuimme myös, että kirjeen kirjoittaminen oli ihanasti tehty.”