Helsinki    |   HS Helsinki

Sörnäisiin esitetään paikkaa yleiselle saunalle: Suosittu Sompasauna saattaa silti siirtyä muualle

Helsingin kaupunki ja Sompasaunaseura neuvottelevat Sompasaunan mahdollisista tulevaisuuden sijaintivaihtoehdoista alkuvuodesta.



Helsingin kaupunki esittää, että Sompasaaren kaavaan tehdään varaus yleiselle saunalle. Kalasataman kärjen, Nihdin, asemakaavan muutosehdotusta käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa tiistaina. Esityksen mukaan varatulle paikalle saisi rakentaa kahvilan tai yleisen saunan.

”Idea on lähtenyt ihan Sompasaunasta, kun se on ollut niin suosittu. Kaavaan on haluttu varata mahdollisuus yleiselle saunalle”, sanoo Kalasataman alueen projektinjohtaja Hannu Asikainen.

”Kun asuinalue on valmis, saunan on kuitenkin oltava toisentyyppinen kuin nyt, kun alue on joutomaata.”

Aivan vieressä tulee olemaan asutusta ja ravintoloita. Esimerkiksi erilaiset turvallisuuskysymykset nousevat siksi eri tavalla esiin. On myös ratkaistava, miten mahdollisen saunan lämmittämiseen tarvittavat puut pystytään varastoimaan.

”Myös vaatimukset rakennukselle ovat erilaiset. Saunaa varten tullaan tarvitsemaan rakennuslupa. Nyt saunat on taidettu rakentaa toimenpideluvalla”, Asikainen sanoo.

Tällä hetkellä Sompasauna käsittää kolme puulämmitteistä saunaa, joita ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Saunan voi lämmittää kuka tahansa, eikä saunominen maksa mitään. Saunojen yhteydessä ei ole suihkuja tai lukittavia kaappeja.

Saunaseuralla on kaupungin kanssa toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus. Asikainen sanoo, että Sompasauna joutuu kuitenkin lähtemään nykyisestä sijaintipaikastaan viimeistään vuonna 2024. Käytännössä lähtö on hyvin todennäköisesti jo ennen sitä.

”Alueen esirakentaminen alkaa jo aiemmin. Eteläkärkeen tarvitaan muun muassa varastoalueita, eikä siellä sen jälkeen enää ole turvallista liikkua. Ensi vuonna sauna voi vielä olla siellä ja ehkä vuoden 2021”, Asikainen sanoo.

Sompasaunaseuran varapuheenjohtaja Matti Kinnusen mukaan sauna-aktiiveilla on ollut tiedossaan mahdollisuus, että saunalle saatetaan saada varaus kaavaan.

”Kaupungin virkamiehet ovat sanoneet, että se kortti kannattaa katsoa”, Kinnunen sanoo.

Kaavavarauksesta huolimatta ei ole Kinnusen mukaan varmaa, että Sompasauna jää Sompasaareen.

”On mietittävä, miten sauna saataisiin toteutettua niin, ettei se häiritse asutusta. Asumista tulee kyllä aika lähelle, ja saunasta tulee savuhaittaa”, Kinnunen sanoo.

Kinnunen kertoo, että saunaseurassa ollaan keskusteltu myös muista mahdollisista tulevaisuuden sijainneista. Syyskuussa järjestettiin kävely, jolla käytiin etsimässä saunalle mahdollisia sijaintipaikkoja. Yhtenä vaihtoehtona nousi esille Mustikkamaa.

Siellä soveltuva paikka voisi olla Isoisänsillan vieressä oleva vanha laituri tai jokin paikka uimarannan läheisyydessä. Saunan lauteilla käydyissä keskusteluissa on Kinnusen mukaan olleet esillä jopa Lauttasaari ja Vuosaari. Ne ovat kuitenkin liian kaukana.

Mustikkamaata puoltaisi Kinnusen mukaan esimerkiksi läheinen sijainti ja valmiit parkkipaikat.

”Mitään paikkaa meille ei ole osoitettu, eikä meillä ole ollut mitään paikkaa, mitä olisimme hakeneet. Alkuvuodesta kaupunki on luvannut neuvotella kanssamme, mitä mahdollisuuksia on”, Kinnunen sanoo.

Asikainen kertoo, että sitä ennen kaupungilla selvitetään, onko Sompasaunan mahdollista siirtyä jonnekin lähialueella.

”Hyvällä mielellä olemme. Koemme että meitä kuunnellaan. Kaupungilla on selvästi matkailuintressi asiassa. Sompasaunassa on käyty Uudesta-Seelannista ja Kanadasta asti. Kävijöitä on vuositasolla kymmeniätuhansia”, Kinnunen sanoo.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kristillisiltä vaikuttajilta kannanotto Räsäsen puolesta: ”Kaikki muut paitsi kristityn mielipiteet sallittuja”

    2. 2

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    3. 3

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    4. 4

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    7. 7

      Katsojien ryntääminen kentälle tuo Suomelle rangaistuksen, mutta mikään sanktio ei pudota Huuhkajia EM-kisoista

    8. 8

      Lontoolaisessa luksus­hotellissa kaupiteltiin tällä viikolla ”kultaisia passeja” EU:n varoituksista huolimatta

    9. 9

      Halveksittu ”laitapuolen Lönnrot” asui siltojen alla ja tallensi Kallion kadunmiesten ja -naisten elämää kaunistelematta

      Tilaajille
    10. 10

      Nyt se on varmaa: Huuhkajien koko joukkue palaa tiistaina Helsinkiin kansanjuhlaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    3. 3

      Katsojien ryntääminen kentälle tuo Suomelle rangaistuksen, mutta mikään sanktio ei pudota Huuhkajia EM-kisoista

    4. 4

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    5. 5

      Kristillisiltä vaikuttajilta kannanotto Räsäsen puolesta: ”Kaikki muut paitsi kristityn mielipiteet sallittuja”

    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    8. 8

      Anna Rahikaisen lapsuudessa sattui traaginen onnettomuus, ja nyt hän kammoaa vanhoja autoja – HS:n lukijat kertovat peloista, jotka ovat periytyneet lapsuudesta

      Tilaajille
    9. 9

      Huuhkajilla on vielä iso panos Kreikka-ottelussa, voitolla voisi tulla todellinen lottopotti EM-kisalohkojen arvonnassa

    10. 10

      Halveksittu ”laitapuolen Lönnrot” asui siltojen alla ja tallensi Kallion kadunmiesten ja -naisten elämää kaunistelematta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    10. 10

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää