Helsinki    |   HS Helsinki

Suomalainen Miika Mehtiö voitti baarialan maailmanmestaruuden heittelemällä pulloja näyttävästi

First Dates Suomi - ohjelmastakin tuttu baarimestari Miika Mehtiö, 33, on voittanut flairtending-sarjan maailmanmestaruuden Kiinassa. Nyt hän jää eläkkeelle.



Baarimestari Miika Mehtiö on Suomen ja nyt myös koko maailman ykkösflairaaja. Helsinkiläinen Mehtiö voitti MM-kultaa marraskuun alussa järjestetyissä kansainvälisissä baarimestareiden The World Cocktail Championships -kilpailussa.

”Olen aika onnellinen, tähän on hyvä lopettaa. Jään eläkkeelle, että se oli viimeinen kisani”, Mehtiö kertoo tyytyväisenä yli 13 vuotta kestäneen kilpauran jälkeen.

Flair eli flairtending on Mehtiön laji. Se on baarimestarin työskentelyä, jossa tehdään juomia näyttävillä ja akrobaattisilla tekniikoilla. Toisin sanoen pulloja ja muita välineitä heitellään sekä pyöritellään temppuliikkeillä. Lopuksi pitäisi syntyä hyvänmakuinen cocktail.

”Ehdottomasti vahvin puoleni kilpailussa oli se, että olin todella smooth ja sulava tekemisessäni ja hyvä musiikin kanssa”, Mehtiö kertoo palattuaan kilpailusta kotiin.

Kilpailussa arvostellaan baarimestarin teknisiä taitoja sekä juomasekoituksen makua. Juoman tulee olla tasapainoinen ja kaupallisesti hyväksyttävä drinkki. Mehtiö ei ole ikinä pitänyt itseään maailman vaikeimpien temppujen tekijänä, vaan kokonaisuus on ratkaissut, kuinka ehjä suoritus on.

Mehtiö on tullut osalle tutuksi tänä vuonna MTV:n First Dates Suomi -ohjelman kautta. Tässä ohjelmassa sinkut saapuvat Jorma Uotisen isännöimille sokkotreffeille ravintolaan. Siellä baarimestari Mehtiö tarjoilee sinkuille juomia ja pyrkii keventämään treffien jännittynyttä tunnelmaa.

Seuraava video näyttää, miten hän kilpailee aikaisemmin tämän vuoden tammikuussa OlyBet Flair Mania -kilpailun finaalissa Latviassa. Se on yksi flairin tunnetuimmista kilpailuista, jossa 60 maailman parasta baarimestaria kilpailee keskenään. Voittaja saa 2 500 euron rahapalkinnon.

Mehtiö tuli tällä suorituksella viidennelle sijalle:



Baarimestareiden MM-kilpailut järjestettiin tänä vuonna Chengdussa, Kiinassa. Kansainvälinen baarimestareiden järjestö (International Bartender Association) järjestää mestaruuskilpailut joka vuosi ja ne keräävät yhteen kaikki baarialan ammattilaiset. Kisattavia sarjoja on yhteensä viisi.

Suomi voitti muitakin kategorioita. Baarimestari Alina Laaksonen voitti maailmanmestaruuden Bartender’s Choice -sarjassa ja lisäksi Suomen baarimestariyhdistys FBSK voitti Best Team -palkinnon.

”Suomalainen baariosaaminen on tällä hetkellä huipussaan. Myös suomalaisen alkoholin teko on huipussaan”, Mehtiö hehkuttaa Suomen sijoituksia kansainvälisissä kilpailuissa.

Alina Laaksosen teki Thank You -nimisen coctailin, joka perustui nicaragualaiseen rommiin, greippilikööriin, greippisiirappiin ja appelsiinibitteriin, kertoo Shakerlehti. Mehtiön juoma oli nimeltään Arctic Dream Catcher, joka syntyi ginistä, mustaherukkasiirapista ja mustikkapyreestä.

Baarimestari Mehtiö on voittanut aikaisemmin myös Talent Suomi -ohjelman kolmannen kauden Rauno Tiaisen kanssa vuonna 2011. He esiintyivät VIP Bartenders nimellä ja hurmasivat yleisön juomien sekoittelutaidoillaan.

Tämän jälkeen hän on muun muassa voittanut useita Suomen mestaruuksia ja sijoittunut vuonna 2017 WFA (world Flair Association) maailman listan toiselle sijalle. Viime vuonna hän voitti ANFA (All Nippon Flairbartendin Association) maailmanmestaruuden Okiwalla.

Mehtiö harkitsi eläkkeelle jäämistä jo viime vuonna, kun vasemman käden nimetön sormi murtui. Hän joutui lopettamaan flairaamisen kolmeksi kuukaudeksi toipumisen vuoksi.

Nyt hän on maailmanmestari ja lopettaa kilpailemisen.

Jatkossa Mehtiö keskittyy baarimestareiden kouluttamiseen ja edustustyöhön. Hän kokee vastuukseen jakaa osaamistaan ja tietotaitoaan eteenpäin. Hän työskentelee Arctic Blue Gin -alkoholijuoman kansainvälisenä edustajana.

”Tällä hetkellä osoitteeni on Suomessa, mutta olen yli puolet vuodesta ulkomailla. Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt yksityiskeikkoja Beverly Hillsistä Monacon vippeihin”, Mehtiö kertoo ammatistaan.


Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    2. 2

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Kommentti: Ulkoministeri Haavistoon henkilöityvä kiista on myös oire kansain­välisen yhteisön saamattomuudesta

    5. 5

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    6. 6

      USA:ssa kohistaan NBA-supertähden 15-vuotiaasta pojasta: huomion keskipisteenä olevalla Bronny Jamesilla on 3,5 miljoonaa Instagram-seuraajaa ja kuvassa hän donkkaa kuin isänsä

    7. 7

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    8. 8

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    9. 9

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    10. 10

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    3. 3

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    4. 4

      Linnan juhlien pukuloistoa hallitsivat voimakkaat värit, näyttävät korut ja printit – HS:n seuranta kokosi juhlien kiinnostavimmat puvut

    5. 5

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    6. 6

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    7. 7

      Äärioikeistolaisten hihamerkit ja anarkistiliput vilahtelivat Helsingissä, kun tuhannet marssivat itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa – Poliisi otti kiinni 13 ihmistä

    8. 8

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    9. 9

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    10. 10

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    10. 10

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    11. Näytä lisää