Helsinki    |   HS Helsinki

Fitnesstähti Eveliina Tistelgrenin tavoite oli päästä kättelemään Arnold Schwarzeneggeriä: Pian tapahtui jotain vielä parempaa

Yli kahdeksan vuoden työ palkittiin, kun Eveliina Tistelgren voitti fitnessin maailmanmestaruuden.



Lauantai-iltana 2. marraskuuta Eveliina Tistelgrenin, eli Eevskun, suurin unelma kävi toteen. Hän voitti fitnessin maailmanmestaruuden ja samalla uransa ensimmäisen arvokisamitalin.

Siihen päättyi myös hänen fitnessuransa, huipulle. 28-vuotias Tistelgren kokee saavuttaneensa ammattilaisena fitnessurheilusta nyt kaiken.

IFBB Elite Pro -liigan maailmanmestaruuskisat järjestettiin tänä vuonna Espanjan Tarragonassa, jossa Tistelgrenin laji oli fitnessin vapaaohjelma.

Laji koostuu kahdesta osiosta, jotka arvostellaan: 1,5 minuuttia kestävä vapaaohjelmanumero, jossa arvioidaan muun muassa taitoa, akrobaattisuutta ja notkeutta sekä fysiikkakierros, jossa arvostellaan urheilijan atleettisuutta ja esiintymistä.


Hän on treenannut lajia jo kahdeksan vuotta, ja ammattilaisena syksystä 2018 lähtien.

Suhde lajiin muuttui totisemmaksi sen jälkeen, kun Tistelgren alkoi voittaa suurempia kilpailuja. Esimerkiksi vuonna 2012 hän voitti SM-kultaa, ja viime vuonna hän sijoittui EM-kilpailuissa viidenneksi ja MM-kilpailussa kuudenneksi. Tänä vuonna kaikki loksahti kohdalleen Tistelgrenin mukaan.

Koko syyskausi oli urheilijalle nousujohteinen. Hän voitti muun muassa hopeaa ammattilaisten Nordic Pro -kilpailussa Lahdessa muutama viikko ennen MM-kilpailuja. Tistelgren tiesi olevansa elämänsä parhaimmassa kunnossa, mutta silti voitto yllätti hänet. Tuore voittaja aikoo nauttia huumasta niin pitkään kuin sitä kestää.

”Maailmanmestaruus on meidän lajin isoin saavutus. Olen saanut saanut fitnessistä kaiken. Toinen tavoitteeni oli päästä kättelemään Arnold Schwarzeneggeria ja sekin tapahtui tänä syksynä”, Tistelgren sanoo ja nauraa.

Sosiaalisessa mediassa Tistelgren tunnetaan nimellä Eevsku. Hän on liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä ja verkkovalmentaja sekä monipuolinen sisällöntuottaja sosiaalisessa mediassa. Tistelgren kirjoittaa blogia, tekee liikunta-aiheisia Youtube-videoita ja hänellä on oma podcast. Instagramissa hänellä on yli 50 000 seuraajaa.

Aikaa eri asioille on sopivasti. Tistelgren kertoo, että hän on vuosien aikana saanut rakennettua kokonaisuudesta juuri sellaisen kuin on halunnut. Hän kokee sisällöntuottamisen itselleen luontevaksi.

Viimeisimmässä Instagram-videossa hän kertoo liikuttuneena, miltä voitto on tuntunut. Videolla näkyy myös pätkiä hänen vapaaohjelmastaan:



”Minun on ollut helppo tehdä somea. Suosioni perustuu siihen, ettei minulla ole mitään roolia. Se olen minä. Sisällöt tulevat elämästäni.”

Tistelgrenillä on tehnyt pitkän uran kilpaurheilun parissa. Hän kilpatelinevoimisteli kymmenen vuotta 18-vuotiaaksi saakka. Hän lopetti voimistelun valmennuksen puutteen takia ja ymmärrettyään, ettei korkeimmalle tasolle ollut enää mahdollisuuksia.

Niistä ajoista hänelle jäi hampaankoloon halu saavuttaa urheilijana vielä enemmän ja tähdätä huipulle asti. Pari vuotta myöhemmin hän löysi sattuman kautta juuri fitnessurheilun.

”Muutama ihminen kertoi minulle vapaaohjelman fitnesslajista, että minulta voisi löytyä siihen lahjoja sekä voimistelutaustani että fysiikkani puolesta. Kävelin yhden valmentajan puheille ja kyselin, olisiko tämä hyvä laji minulle.”

Valmentaja Teemu Eloranta oli mukana myös Espanjassa todistamassa Tistelgrenin suurinta voittoa. Hän on Elorannan ja muun taustajoukon tuelle kiitollinen.

Tistelgren kertoo, että tämä on fitnesslajeista hieman tuntemattomampi ja epäsuositumpi, mutta samalla myös haastavampi kuin esimerkiksi tällä hetkellä suosiota nauttiva bikinifitness. Vapaaohjelmassa urheilusuoritus vaatii kehon kokonaisvaltaista tekemistä monipuolisesti.

Hän muun muassa tekee telinevoimistelusta tuttuja flikkejä, kärrynpyöriä ja spagaatteja fitnessin vapaaohjelmassaan. Voittokoreografian suunnitteli Oona Kivelä, joka on myös itse tankotanssin nelinkertainen maailmanmestari.

Seuraava video näyttää Tistelgrenin vapaaohjelman kokonaisuudessaan:


Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS al-Holin vankileirillä: Heli ja Jonna puhuvat elämästään, peloistaan ja siitä, haluavatko he palata lapsineen Suomeen

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon popcorn-viestit kertovat siitä, miten politiikasta tuli trollausta

    3. 3

      Suomi mainittu, pienellä kuin kärpäsenkakka

    4. 4

      Yksi kuoli, kun naamioituneet miehet hyökkäsivät ravintolaan Ruotsissa

    5. 5

      Jari-Matti Latvala kertoo, miltä kauhea vuosi tuntui: ”Pelkään, että minusta aletaan tehdä jotain esimerkkiä”

    6. 6

      Kiinalla on valtit, hiipuvasta Venäjästä voi tulla arvaamaton – HS selvitti, kuka voittaa ja kuka häviää energiamurroksen ravistellessa maailmaa

      Tilaajille
    7. 7

      Mark Sallmen on pappi ja homo – nyt hän tulee julkisesti kaapista, ja se pelottaa häntä enemmän kuin mikään

      Tilaajille
    8. 8

      Nainen voi opiskella insinööriksi muttei silti pääse insinöörin palkoille

    9. 9

      Suomiräpin vaikuttavin riimi on valittu – Sen kirjoittanut Avain kertoo, miltä suosio tuntuu ja miksi hänen kappaleensa on äänestyksen ykkönen

    10. 10

      ”Olen ihan samalla viivalla homoseksuaalien kanssa Jumalan edessä omien syntieni kanssa”, sanoo Päivi Räsänen kirkkoa pelkäävälle homopapille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    3. 3

      Olympiastadionia remontoidaan 261 miljoonalla eurolla, mutta urheiluväki empii sen käyttämistä – Vapaavuori tulistui: ”Eihän tämä voi mennä näin”

    4. 4

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    5. 5

      Vihreiden entinen puoluesihteeri ryöstettiin ja pahoinpideltiin vakavasti Brysselissä

    6. 6

      Triplan minikauppahallin puodeissa on hiljaista – Ensimmäinen liike lopetti, mutta kauppakeskus uskoo yhä konseptiin

    7. 7

      Kryptovaluutta-alustan perustaja kuoli äkillisesti, ja 170 miljoonan euron varallisuus katosi – nyt sijoittajat epäilevät kuolemaa lavastetuksi

    8. 8

      140-kiloinen painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    10. 10

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    10. 10

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    11. Näytä lisää