Helsinki    |   HS Helsinki

Helsinkiläinen Zahra Karimy oppi 15-vuotiaana, mitä on joutua vihavyöryn kohteeksi: ”En ollut kokenut mitään vastaavaa”

Lukiota käyvän helsinkiläisen Zahra Karimyn kalenteri on opiskelun lisäksi täynnä kokouksia, paneeleita, vierailuita, konferensseja ja juontokeikkoja.



Olemme sopineet helsinkiläisen juontaja-aktivisti Zahra Karimyn, 17, kanssa tapaamisen Kulosaaren yhteiskoululle, jossa hän käy lukiota yhteiskunta- ja talouslinjalla. Edellisenä iltana Karimyltä tulee viesti. Hänellä onkin tapaaminen, jonka vuoksi hän toivoo, että tekisimme haastattelun sittenkin Helsingin kaupungintalolla.

Mikäpä siinä! Paikanvaihdoksessa on itse asiassa jotakin varsin osuvaa. Siinä missä moni toisella asteella opiskeleva tasapainottelee opiskelun ja harrastusten välillä, leijonanosan Karimyn ajasta vie vaikuttamistyö.

Opiskelun lisäksi hänen kalenteristaan löytyy erilaisia tapaamisia, kokouksia, paneeleita, vierailuita, konferensseja ja juontokeikkoja. Karimy tekee myös journalismia pääkaupunkiseudun Nuorten ääni -toimituksessa. Hän on kirjoittanut sitä kautta muun muassa Helsingin Sanomiin.


Viime aikoina Karimy on ollut yhä useammin se, joka antaa itse haastatteluita. Toisinaan työ vie hänet ulkomaille asti. Ei kuulosta ihan peruslukiolaisen arjelta.

”Arkeni on aika aikataulutettua”, Karimy myöntää.

”Uskon, että maailmasta voi tulla parempi paikka. Siksi teen tätä.”

Karimyn juuret ovat Afganistanissa. Hänen perheensä, isä, äiti ja kaksi vanhempaa veljeä pakenivat maan sisällissotaa Iraniin. Karimy on syntynyt siellä. Vuoden ikäisenä hän muutti Suomeen, kun perhe tuli tänne kiintiöpakolaisina.

Perheen tausta on vaikuttanut siihen, että Karimy haluaa muuttaa maailmaa. Hänen isänsä on kokenut sodan, loukkaantunut taistelussa ja menettänyt useita läheisiä ihmisiä.

”Toinen kotimaani on yksi maailman rauhattomimmista maista. Siksi rauha on minulle erityisen tärkeää”, Karimy sanoo.

Kun Afganistanissa oli kahdeksan vuotta sitten hieman rauhallisempi tilanne, Karimyn isä vei lapsensa sinne kuukaudeksi vierailulle. Vaikka Karimy ei ollut kymmentäkään, maan todellisuuden näkeminen sai hänet kiinnostumaan tosissaan tyttöjen ja naisten oikeuksista. Koulussa, jonne isä hänet halusi viedä, tytöt istuivat poikien takana.

”Sen näkeminen tuntui oudolta. Kun kysyin isältä syytä, hän sanoi, että niin on vain tapana. Pojista myös puhuttiin koko ajan”, Karimy muistelee.

Luokan istumajärjestys kuvastaa tyttöjen asemaa yhteiskunnassa. Se on huonompi kuin pojilla, ja sitä myötä myös heidän mahdollisuutensa pärjätä elämässä ovat heikommat. Teini-ikäisiä tyttöjä on pakkoavioliitoissa, ja heillä saattaa olla myös monta lasta.

”Meillä kotona puhutaan paljon politiikkaa. Etenkin isä puhuu. Olen nuoresta asti tiennyt, miten yhteiskunta toimii”, Karimy kertoo.

Hänen varsinaisesta poliittisesta herätyksestä on kuitenkin kiittäminen Juha Sipilän (kesk) hallitusta. Kun Suomi kuntoon -talkoot alkoivat, Karimy oli noin kolmentoista. Noihin aikoihin mediassa puhuttiin paljon muun muassa koulutusleikkauksista. Ne tuntuivat Karimystä järjettömiltä.

Ensin hän päätyi kaverinsa vanavedessä mukaan kokoomuksen toimintaan. Sittemmin hän päätyi kuitenkin vihreisiin.

Karimy vaikuttaa myös Planin lastenhallituksessa. 15-vuotiaana sanavalmis ja yhteiskunnallisesti valveutunut Karimy sai kutsun Porin Suomi-Areenaan juontamaan suomalaisuutta ja monikielisyyttä koskenutta paneelikeskustelua. Sitä, mitä MTV:n televisioimasta keskustelusta seurasi, voisi luonnehtia hyytävän kylmäksi kyydiksi.

Karimy sai päälleen vihavyöryn. Sähköposti ja somekanavat täyttyivät vihaviesteistä. Niissä häntä kutsuttiin huoraksi ja käskettiin painua sinne, mistä on tullutkin.

”Ja kaikkea sitä muuta, mitä nuorille maahanmuuttajataustaisille naisille nyt yleensä laitetaan. Meidän piti mennä heti maistraattiin laittamaan tietojenluovutuskielto”, Karimy kertoo.

”En ollut kokenut mitään sellaista. Se tuntui aluksi tosi kovalta.”

Myös vanhemmat olivat huolissaan Karimyn jaksamisesta. Pian hän kuitenkin tointui ja päätti nähdä tapahtuneen positiivisen kautta.

”Tajusin että olen saanut viestini perille todella monelle. Yleensä vihaviestien lähettäjät ovat keski-ikäisiä miehiä, joilla ei ole mitään elämää. Minä olen heitä niin paljon nuorempi, ja olen saanut näin paljon aikaan”, Karimy kertoo

Tapahtuman jälkeen hänelle alkoi myös tulla meilejä, joissa Karimyä pyydettiin juontamaan erilaisia tilaisuuksia.

Karimy on ollut mikin varressa muun muassa Tubeconissa, Ilmastolakko-tapahtumassa ja Pointti-kaupunkifestivaalilla. Hän osallistui hiljattain myös hallituksen ilmastonmuutosta käsitteleviin pyöreän pöydän keskusteluun. Siinä nuoret ilmastoaktiivit ja opetusalan ammattilaiset keskustelivat siitä, miten kasvavan ilmastohuolen pitäisi näkyä koulussa ja opetuksessa.


Karimy pyrkii aihetta koskevissa keskustelussa pitämään esillä ihmisoikeusnäkökulmaa. Hän on toistuvasti muistuttanut, että ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ympäristökatastrofista kärsivät erityisesti kehittyvien maiden tytöt, joilla ei ole mahdollisuutta tehdä mitään sen torjumiseksi.

Ilmastoaktivisti Karimysta tuli ruotsalaisen Greta Thunbergin jalanjäljissä. Muita Karimyn esikuvia ovat esimerkiksi rauhanaktivisti Malala Yousafzai, Michelle Obama ja poptähti Beyoncé. Samalle listalle kuuluu myös oma isä.

”Vaikka tilanne olisi kuinka vaikea, hän haluaa uskoa parempaan.”

Karimy sanoo arvostavansa myös sitä, että hänen isänsä teki paljon töitä sen eteen, että sai perheensä pois Iranista. Suomessa perheellä on turvallista, ja tyttärenkin on mahdollista toteuttaa unelmiaan. Koska on saanut tämän mahdollisuuden, Karimy haluaa antaa takaisin.

Hän luonnehtii yhteiskunnallista agendaansa ytimekkäästi kolmella sanalla: Peace, love and unity, eli rauha, rakkaus ja yhtenäisyys.

”Haluaisin yhteiskunnan, jossa ihmistä kunnioitetaan taustasta riippumatta, myös vähemmistöjä.”

Vaikka Karimy on asunut Suomessa koko ikänsä, hän kohtaa muiden ulkomaalaistaustaisten tavoin arjessaan paljon ennakkoluuloja ja ulossulkemista. Kieli vaihdetaan automaattisesti englanniksi, ja kun Karimy puhuukin hyvää suomea, tiedustellaan, onko hänet adoptoitu.

”Meidät lokeroidaan tietysti ryhmäksi. Kun Pariisissa tapahtui terrori-isku, minulle tultiin sanomaan, että tekijähän oli muslimi niin kuin sinäkin”, Karimy kertoo.

”Minulta myös kysellään, miten tämä tai tuo asia tehdään sinun kotimaassasi. Olen siihen, että öö, Suomi on minun kotimaani. En ole ikinä elänyt Afganistanissa, enkä osaa kertoa siitä maasta mitään.”

Suomeen 16 vuotta sitten saavuttuaan Karimyn perhe sijoitettiin Hämeenlinnaan. Kaksi vuotta sitten he muuttivat Helsinkiin äidin työn perässä. Helsinki on tuntunut Karimystä enemmän omalta paikalta.

”Täällä on enemmän eri taustaisia ihmisiä. En ole luokassa ainoa erinäköinen.”

Karimy ymmärtää, että ennakkoluulot ja vihaviestitkin johtuvat tietämättömyydestä. Siksi hän haluaa murtaa raja-aitoja eritaustaisten ihmisten välillä.

”Autan vapaaehtoisesti turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia tulkkauksessa sekä sopeutumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan.”

Tulkkauskeikalle Karimy on menossa nytkin. Hän alkaa pakata tavaroitaan. Vaikka tässä kaupungintalolla ollaankin, Karimy ei koe kaupunginvaltuuston olevan ensisijainen tulevaisuuden vaikuttamisareena.

Se ei estä muiden toiveikkuutta. Karimya on kosiskeltu jo ehdokkaasti vuoden 2021 kuntavaaleihin.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Zahra Karimy


 Zahra Karimyn perhe on Afganistanista. Karimylla on äiti, isä ja kaksi vanhempaa veljeä.

 Hän opiskelee Kulosaaren yhteiskoulun lukiossa yhteiskunta- ja talouslinjalla. Hänen on määrä valmistua sieltä keväällä 2021.

 Karimy vaikuttaa Helsingin vihreissä nuorissa ja Planin lastenhallituksessa.

 Hän harrastaa metsässä lenkkeilyä ja rakastaa suklaata, teetä ja kuvaamista.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    2. 2

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    6. 6

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    7. 7

      Kaksi alkuperäiskansaan kuuluvaa miestä ammuttiin keskellä tietä Brasiliassa

    8. 8

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    9. 9

      Pakinoitsija Kuukautinen kuunteli miespuolisten synnyttäjien kokemuksia: ”Kätilö totesi, että täällähän on isännällä kohdunsuu 9 cm auki!”

    10. 10

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää