Helsinki    |   HS Helsinki

Uudesta sillasta roikkuvat valtavat jääpuikot uhkaavat pyöräilijöitä Vallilassa, kaupunki yllättyi suunnitteluvirheestä: ”Ei näytä hyvältä”

Vuonna 2017 valmistuneessa Sähköttäjänsillassa on tehty suunnitteluvirhe, jonka vuoksi siltaan muodostuu kookkaita jääpuikkoja.



Uhkaavasti riippuvat jääpuikot sojottivat alkuviikosta sillalta kohti Vallilan Teollisuuskatua pitkin kulkevia pyöräilijöitä ja jalankulkijoita.

Valtavat jääpuikot ovat syntyneet Sähköttäjänkadun sillan suunnitteluvirheen vuoksi.

”Tuohan ei näytä hyvältä”, sanoo projektinjohtaja Olli-Pekka Aalto Helsingin kaupungin liikenne- ja katusuunnittelusta nähdessään kuvan kyseisen sillan alapuolelta.

Nollakelin aikaa sillan alapintaan muodostuu kymmeniä teräviä ja pitkiä jääpuikkoja, jotka voivat pahimmassa tapauksessa tippua alapuolella kulkevien ihmisten päälle.


Tilanne johtuu vuonna 2017 valmistuneessa sillan rakenteesta. Sillan vedenpoistoon on käytetty tippuputkia, joiden kautta rakenteisiin kertynyt vesi tippuu alas. Kesäisin vetenä ja talvisin jäänä.

Tippuputkia pyritään kuitenkin välttämään silloin, kun sillan alitse kulkee liikenneväylä. Tällöin vedet ohjataan pois muista kohdista, joissa ei ole liikennettä.

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala reagoi alkuviikosta nopeasti ilmoitukseen vaarallisista jääpuikoista, ja ne käytiin tiistaina pudottamassa. Mitään pysyvää ratkaisua ongelmaan ei kuitenkaan saada ennen kesää.

”Pitää katsoa, että mitkä näistä putkista on vaarallisia ja ne sitten tukitaan. Kaikkia ei voi tukkia, sillä jostain se vesi pitää johtaa”, Aalto kommentoi.

Putket tukitaan massalla, mutta työ pystytään tekemään vasta keväällä. Talvella mahdollisesti syntyvät jääpuikot kaupungin pitää käydä poistamassa käsin.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    3. 3

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    4. 4

      Painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltojen uusinta Selviytyjät-kautta ravisuttaa seksuaalinen häirintä – ensimmäistä kertaa kilpailija poistettiin muulla kuin heimo­neuvoston äänestyksellä

    6. 6

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

      Tilaajille
    7. 7

      Miksi Suomi ajaa osaavat ihmiset pois maasta?

    8. 8

      HS:n jakelussa ongelmia pääkaupunkiseudulla, lue päivän näköislehti ilmaiseksi täältä

    9. 9

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    10. 10

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    2. 2

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    3. 3

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    4. 4

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    5. 5

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    6. 6

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    7. 7

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    8. 8

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    9. 9

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    10. 10

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää