Helsinki    |   HS Helsinki

Maija Helven kotona järjestetään pidot, joissa vedetään kerralla läpi kaikki vuoden juhlat itsenäisyyspäivästä juhannukseen

Ystäväporukka viettää vuosijuhlissa juhlapäiviä koko vuoden edestä.



Joulun juhlapyhien lähestyessä on aika pohtia perinteitä: Miten juuri meillä juhlitaan? Onko Linnan juhlat pakko katsoa kokonaan? Saako jouluna syödä sushia, entä pitääkö joulukortit lähettää postitse?

Helsinkiläisen Maija Helven kotona juhlahumuun kuului tänä vuonna paljon muitakin kuin talven juhlien vietto – tarkemmin sanottuna koko vuoden perinteet.

Helven kotona vietettiin vanhan opiskeluporukan vuosijuhlia, joissa seurue käy läpi koko kalenterivuoden. Juhlista kertoi ensimmäisenä Me Naiset.

Perinne alkoi vuonna 2015, kun Helven ystävä Kaisa Osola puolisoineen palasi Suomeen asuttuaan vuoden ulkomailla.

Osolan sisko oli saanut idean vuosijuhlista jo aiemmin, ja kotiinpaluujuhlat tarjosivat hyvän tilaisuuden viettää kaikki ulkomaanvuoden aikana välistä jääneet merkkipäivät kerralla.

Aluksi mukana olivat vain useimmin juhlitut pyhät, kuten joulu, pääsiäinen ja juhannus, mutta sitten seurue keksi viettää myös vähemmälle huomiolle jääneitä juhlia.

”Se olikin älyttömän hauskaa”, Helve sanoo.

Vuosijuhlat alkavat itsenäisyyspäivästä ja juhlia vietetään kalenterivuoden järjestyksessä. Perinteitä on paljon, joten juhlissa hurahtaa helposti tuntikausia, vaikka jotkin juhlat jätettäisiinkin välistä.

Joulunviettoon liittyy eniten perinteitä joista ammentaa, mutta uusien tapojen keksiminen on myös hauskaa, Helve pohtii.

Luovat juhlijat ovat keksineet uusia ja yllättäviäkin perinteitä: Kalevalan päivänä tulevaisuus selviää Kalevala-aiheisista tarot-korteista, Minna Canthin elämää voi muistella tietovisan avulla ja Puolustusvoimain lippujuhlan päivän kunniaksi pöytään katetaan pakillinen hernekeittoa.

”Ihan mitä vaan kukakin sattuu keksimään joko siinä hetkessä tai etukäteen”, Helve kuvailee.

Ohjelmanumeroina saattaa olla esimerkiksi laulua, improvisoitu puhe, runonlausuntaa, tanssia tai teemaan sopiva leikki.

Uusien juhlimistapojen luominen vaatii välillä äärimmäistä kekseliäisyyttä ja leveää aasinsiltaa. Esimerkiksi Snellmanin päivää vietettiin maistelemalla leikkeleitä.


Juhlia vietetään vanhan opiskeluporukan kesken siellä, minne koko joukko mahtuu. Nyt kun mukana ovat myös puolisot ja lapset, on seurue kasvanut parikymmenpäiseksi. Pari viimeisintä vuotta yhteen on kokoonnuttu Helven luo, mutta juhlia on loppukesäisin vietetty myös ulkona.

Kaikkien juhlien järjestäminen yhtenä iltana kuulostaa työläältä, mutta Helve vakuuttaa, ettei näiden juhlien emännöinti ole raskasta, sillä kaikki osallistuvat tunnelman luomiseen.

”Monet juhlathan ovat hieman vakavia ja jopa hartaita, mutta tämä antaa vapauden vähän leikitellä”, Helve sanoo.

Eräänä marraskuisena iltana ohjelmassa oli virpomisvitsojen askartelua ja juhlissa on nähty serpentiinejä ja ylioppilasruusujakin.

Sibelius-Akatemian kasvattien juhlissa on tietysti myös musiikkia. Itsenäisyyspäivänä soi Sibelius, pääsiäisenä Bachin Matteus-passio. Mieleen nousevia klassikoita lauletaan myös improvisoituina a cappella -versioina.

Vuodenkiertoon kuuluu monenlaisia herkkuja, joita jokainen vieras tuo mukanaan yhteiseen pöytään. Tuomisia ei koordinoida tarkasti, mutta suuremmilta päällekkäisyyksiltä ollaan silti vältytty.

Helve luottaa perunasalaatin ja lohileipien kaltaisiin klassikoihin.

”Käy moneen suomalaiseen juhlaan”, hän perustelee.

Notkuvan pöydän äärellä voi helposti iskeä ähky, mutta ohjelmanumerot pitävät huolen siitä, ettei koko ilta kulu vain syömiseen.

”Ei siinä ehdi niin hirveästi mättää, kun täytyy edetä juhlavuodessa”, Helve naurahtaa mutta myöntää loppuillan laskiaispullan saattavan tehdä tiukkaa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    2. 2

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    3. 3

      Kiinalaiset kalastajat ovat alkaneet saada verkkoihinsa saaliiksi mini­sukellus­veneitä, joista valtio maksaa mittavan löytö­palkkion

    4. 4

      Moni suomalaismies etsii rakkautta Thaimaasta, ja nyt Thaimaan suositut naistubettajat kertovat, miten napataan hyvä länsimaalainen mies

      Tilaajille
    5. 5

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    6. 6

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    7. 7

      Vähintään kymmenet asiakkaat ovat ostaneet Elisan laaja­kaistaan lisä­nopeutta valheellisten myynti­puheluiden perusteella

    8. 8

      Presidentti Halonen epäilee Haaviston toimien tutkintaa presidenttipeliksi

    9. 9

      Lähes jokaisella meistä on toden­näköisesti laite, jossa on kongolaista kobolttia – lapset kaivavat metallia onkaloissa, jotka voivat olla kymmeniä metriä syviä

      Tilaajille
    10. 10

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon loma­matkalle ja järkyttyi palattuaan – lue HS Espoon vuoden suosituimmat jutut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    2. 2

      Tutkijat: Etelämantereella havaitut hiukkaset uhmaavat fysiikan teorioita

    3. 3

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    4. 4

      Helsingin kaduille putkahti näkymä suoraan Kekkosen Suomesta: Joni Heikkilä tekee bisnestä taksilla, jollaista ei uskoisi enää näkevänsä

    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläinen yritys ei ole saanut yhtään kirjettä postissa kuukauteen – ”Olemme jo epätoivoisia”

    7. 7

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    8. 8

      Idiootit ympärilläni -menestyskirja ei kestä tieteellistä tarkastelua, sanovat asiantuntijat – ”Vertautuu horoskooppeihin”, sanoo suomalaispsykologi

      Tilaajille
    9. 9

      Järeästi varustautuneet poliisit rynnivät turhaan omakotitaloon Vantaalla: Taustalla yleistyvä ilmiö, joka työllistää virkavaltaa

    10. 10

      Kokeile tätä: yllättävä perusaines tekee broilerin koipireisille ihmeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Hiekanharmaassa toimistobunkkerissa lymyää ”kirjastojen kirjasto”, kaksi miljoonaa kirjaa ja mäkihypyn entinen maailmanmestari

      Tilaajille
    3. 3

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Tietynlainen treeni saa energiankulutuksen roihuamaan jopa päiviksi – Tästä on kyse jälkipoltoksi kutsutussa ilmiössä

      Tilaajille
    9. 9

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    10. 10

      Kansanedustaja Anna Kontula otettiin kiinni Israelissa, aikoi tunkeutua Gazaan laittomasti

    11. Näytä lisää