Helsinki    |   HS Helsinki

Yksi Helsingin kuvatuimmista puuriveistä säästyy jyräämiseltä: Eiranrannan kirsikkapuut yritetään siirtää uuteen paikkaan

Kaupungin poikkeuksellinen suojeluyritys saattaa pitää kirsikkapuut elossa.



Kaatamistuomion saaneet Eiranrannan puukujanteen pilvikirsikat säästyivät sittenkin sahaukselta.

Lokakuussa HS uutisoi, että rivillinen pilvikirsikoita joudutaan kaatamaan Hernesaaren tulevan raitiotien edeltä Eiranrannassa. Kyseiset puut istutettiin Pyhän Birgitan puiston laidalle kolmeen riviin kymmenen vuotta sitten. Suunnitelmissa oli kaataa yhteensä 18 puuta ajoradan reunimmaisesta rivistä.

Saatuaan kaupunkilaisilta palautetta puitten kaatamisesta, kaupunki yrittää nyt säilyttää puut siirtämällä ne viereiseen Pyhän Birgitan puistoon.

Syksyisin punaisen hehkuvina leimuavat, ja kesäisin hattaranvalkoiset puut ovat yksi Eiranrannan kuvatuimmista kohteista.

Tavallisesti tällaisia noin 15-vuotiaita puita ei lähdetä siirtämään, koska puiden selviäminen uudessa kasvupaikassa ei ole varmaa.

Tällä kertaa edellytykset ovat kuitenkin paremmat, sillä uusi kasvupaikka on lähellä. Puiden siirtämisestä vastaa urakoitsija VM Suomalainen.

Puiden siirto aloitettiin marraskuun lopussa, jolloin seitsemän puuta muutti puiston koira-aitaukseen.

Suurimman pilvikirsikkapuun siirto ei kuitenkaan onnistunut. Alustavastikin vaikeimmaksi arvioitua puuta ei saatu maasta ylös juurineen niin, että se olisi pysynyt elinkelpoisena, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    2. 2

      Saako Jari Aarnio vielä syytteen murhasta? Ruotsalaispoliisi kertoo HS:lle, että hän sai tiedon Volkan Ünsalin murhasuunnitelmasta jo ennen henkirikosta – suoraan Aarniolta

      Tilaajille
    3. 3

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    4. 4

      Levyraati-ohjelmasta tunnettu Klaus "Klasu" Järvinen on kuollut

    5. 5

      Suomalainen menee lääkäriin vasta, kun kipu on sietämätöntä, ja se on usein liian myöhään – Huomioi nämä asiat, jos haaveilet pitkästä terveestä elämästä

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkijat: Etelämantereella havaitut hiukkaset uhmaavat fysiikan teorioita

    7. 7

      Finanssivalvonta aloitti selvityksen Nokian osakkeen poikkeuksellisesta romahduksesta

    8. 8

      Peugeotin iso farmari on upea, mutta varsinkin pakkasella myös ärsyttävä

    9. 9

      Petteri Orpo myi 30 000 eurolla osakkeita, jotta voisi sijoittaa rahat osake­säästö­tilille – onko Orpo poikkeuksellisen huono sijoittaja vai yli-innokas veron­maksaja?

    10. 10

      Yksi Helsingin ruokahuollon kulmakivistä lepää 70-vuotiaan pakastamon varassa – vaarallista ainetta sisältävän rakennuksen korvaamisesta ei vielä ole saatu sopua

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    2. 2

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    3. 3

      Idiootit ympärilläni -menestyskirja ei kestä tieteellistä tarkastelua, sanovat asiantuntijat – ”Vertautuu horoskooppeihin”, sanoo suomalaispsykologi

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijat: Etelämantereella havaitut hiukkaset uhmaavat fysiikan teorioita

    5. 5

      Lapsi voi oppia marisijaksi, ja aikuinen voi huomaamattaan pahentaa tilannetta – psykologi kertoo, miten reagoit rakentavasti

      Tilaajille
    6. 6

      Helsingin kaduille putkahti näkymä suoraan Kekkosen Suomesta: Joni Heikkilä tekee bisnestä taksilla, jollaista ei uskoisi enää näkevänsä

    7. 7

      Idyllissä Mannerheimintien kupeessa kuhisee Helsingin asuntomarkkinoiden himottu piste: Ei yhtään asuntoa myynnissä

    8. 8

      Helsinkiläinen yritys ei ole saanut yhtään kirjettä postissa kuukauteen – ”Olemme jo epätoivoisia”

    9. 9

      Autoilija kaahasi harvinaista 236 kilometrin nopeutta ”superkameraan”: poliisin mukaan tunnistamisessa haasteita

    10. 10

      Järeästi varustautuneet poliisit rynnivät turhaan omakotitaloon Vantaalla: Taustalla yleistyvä ilmiö, joka työllistää virkavaltaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Hiekanharmaassa toimistobunkkerissa lymyää ”kirjastojen kirjasto”, kaksi miljoonaa kirjaa ja mäkihypyn entinen maailmanmestari

      Tilaajille
    3. 3

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Tietynlainen treeni saa energiankulutuksen roihuamaan jopa päiviksi – Tästä on kyse jälkipoltoksi kutsutussa ilmiössä

      Tilaajille
    9. 9

      Kansanedustaja Anna Kontula otettiin kiinni Israelissa, aikoi tunkeutua Gazaan laittomasti

    10. 10

      Tehdas etsi turhaan metalli­miehiä, kunnes löysi heitä vastaanotto­keskuksesta – Hallitus edistäisi turvapaikan­hakijoiden työ­lupia, mutta hidastavatko sisä­ministeriön virkamiehet?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää