Helsinki    |   HS Helsinki

Entinen rekanpesijä avaa 900 neliön ravintolajärkäleen porealtaineen Herttoniemeen

Treffipubin yrittäjä avaa maaliskuussa 900 neliön laajuisen ravintolakokonaisuuden, josta löytyy myös vuokrattavat saunatilat, ulkoporeallas sekä yökerho.



Jos on valittava intuition ja numeroiden väliltä, Andy Solomon valitsee niistä ensimmäisen. Viimeiset 28 vuotta itähelsinkiläisenä yrittäjänä toiminut ravintoloitsija tietää, että hyvät ideat herättäväksi aluksi soraääniä, jopa vastustusta.

Kun hän vuonna 2014 halusi laajentaa Herttoniemessä sijaitsevan Treffipubin tarjontaa ruokaan, monet pyörittelivät ajatukselle silmiään. Vakiintuneen kuppilan uskottiin menestyvän tuopin ja totin voimin.

Solomon oli toista mieltä.

Nykyään Herttoniemen metroasemaa vastapäätä sijaitsee Treffipub & Bistro -nimeä kantava kortteliravintola, jonne saavutaan jopa Australiasta ja Yhdysvalloista asti.

”Teen asioita fiilispohjalta, en numeroilla. Joku pörssiyhtiön numeromies varmaan hakkaisi minut ja sanoisi, että ei noin voi tehdä. Kaikki nämä remontit maksavat enemmän kuin niihin kannattaisi yleisesti laittaa,” hän kertoo.

Solomon on vuosien myötä huomannut, että remontit maksavat itsensä takaisin ajan myötä. Siksi hän on yhtiöineen avaamassa maaliskuussa Herttoniemeen lähipalvelukeskus Hertsiin 900 neliön laajuista Fat Lizard -ravintolakokonaisuutta, josta tulee suunnitelmien mukaan alueen uusi vetonaula.

Samalla se tulee myös olemaan Fat Lizard -ravintolaketjun lippulaiva. Sen edeltäjä ja esikuva, Espoon Otaniemeen alkuvuodesta 2018 avautunut kaima, keräsi huomiota jo ennen avajaisiaan.

”Vaikka läheskään kaikki eivät siihen uskoneet, olemme nyt pari vuotta edellä tavoitteesta. Se lähti heti ensimmäisestä päivästä, ja sama ralli jatkuu vieläkin. Se oli kovin avaus Espoossa ikinä ja siirsi nukkumalähiön ravintolakulttuurin kertaheitolla tälle vuosituhannelle”, Solomon sanoo.



Mitä yrittämiseen tulee, Solomonille se on aina ollut ainoa vaihtoehto. Hänellä oli seitsemän yritystä jo 22-vuotiaana.

Harva kuitenkaan tietää, että ravintoloiden ja ruoan parissa pitkään työskennellyt mies aloitti yrittäjäuransa pesemällä rekkoja Itäväylän huoltoasemalla Vartiokylässä. Paikka oli entuudestaan tuttu, sillä Solomon oli toiminut omien sanojensa mukaan bensapoikana siellä jo alaikäisenä. Työtehtäviä riitti kassalta rengashalliin.

”Isälläni oli iso rakennusliike, jossa olin töissä ensimmäisen kerran jo 7-vuotiaana. Rapsuttelin maaleja ja levitin liisteriä. Siitä eteenpäin olin siellä kaikki kesät. Työnteon aloitin aika nuorena. Jaoin lehtiä jo 9-vuotiaana ja autoin naapurissa asuneita eläkeläisiä nurmikon leikkaamisessa.”

Ressun lukion kesken jättänyt Solomon myöntää, että yrittäjyys vei mennessään. Se kulkee suvussa. Myös kaikilla hänen sisaruksillaan on tai on ollut yritys, ja Solomonin ravintola-alaa opiskeleva 18-vuotias tytär on jo osakkaana konsernissa, joka omistaa Fat Lizard -ravintolat.

Solomonin ulkomailla asuva yli 70-vuotias isäkään ei ole vielä jäänyt eläkkeelle, vaikka hän on poikansa mukaan saanut kolme sydänkohtausta. Se ei kuulemma hirvitä. Yrittäjyys on elämäntapa, joka ei tunnu työltä.

”Olisi voinut mennä huonomminkin. Ei tunnu, että tekisin töitä. Minä hääräilen ja luon muille ideoita. Se on all in joka kerta.”

Siksi Solomon menee ja tekee. Häntä kosiskellaan jatkuvasti myös ulkomaille, mutta juuri nyt katse pysyy erityisesti Itä-Helsingissä.


Hertsin rakennustyömaalla leikataan puulankkua. Sokkeloisilla käytävillä ahertaa tekijöitä, jotka tunnistaa neonkeltaisista suojaliiveistä. Solomon laittaa kypärän päähänsä ja kertoo, että suorittava työ jää nykyään muiden tehtäväksi.

Hän keskittyy suuriin linjoihin, ideoimiseen ja ongelmien ratkaisuun. Vielä aikoinaan se oli vaikeaa, ja yrittäjä halusi puuttua asioihin enemmän. Nyt hän on opetellut siitä pois. Sen myötä luotto omaan henkilökuntaan on kova.

Kun Solomonilta kysyy yrittäjyyden kuopista, hän ei muista ajautuneensa moisiin juuri lainkaan. Tai ainakaan hän ei halua sellaisia muistella. Keskitytään siis hyviin ja hauskoihin hetkiin. Niitä on nimittäin riittänyt.

Pitkän työuran varrella on sattunut kaikenlaista. Parhaiten Solomon muistaa tapauksen, jolloin hänen piti yllättää Treffipubin asiakkaista koostunut kulttuurikerho omalla pihallaan.

Tarkoitus oli tarjota Sipoon kesäteatteriin matkanneelle porukalle pientä purtavaa ja samppanjaa ennen esitystä. Matkaan tuli kuitenkin pulmia, kun bussikuski ajoi Solomonin pihan sijaan naapurin tontille.

”Odottelin kotona ja mietin, missä kaikki viipyvät. Sitten kuski soitti, että he ovat pihalla. Otin pyörän alle ja ajoin paikalle. Vastassa oli naapuri moottorisahan kanssa. Bussi oli jäänyt jumiin. Siinä me sitten käveltiin eläkeläisten kanssa metsän halki polkua pitkin oikeaan osoitteeseen.”

Vaikka tapahtumasta on jo vuosia, Treffin kanta-asiakkaat muistuttelevat Solomonia siitä edelleen. Yrittäjää se hymyilyttää. Elämyksien järjestäminen on yksi syy, miksi tekemistä riittää. Sen lisäksi Solomon on tyytyväinen siitä, että saa luoda alalle uusia työpaikkoja. Ennen kaikkea hän haluaa rakennuttaa sellaisia ravintoloita, joihin hän menisi myös itse.

”Tosin sitten käy aina niin, etten mahdu niihin. Täytyy perustaa uusi”, hän sanoo.

Solomonin mukaan Itä-Helsingissä tasokkaimmille ruokapaikoille on enemmän tilausta kuin kanta-kaupungissa, jossa kilpailu on kovempaa. Sama pätee myös yökerhoihin. Viimeisten vuosien aikana monet idän soittoravintolat ovat vaihtaneet omistajaa tai hiljentyneet kokonaan. Nuoret käyttävät alkoholia vähemmän, mutta laatutietoisemmin. Kysyntään on osattava vastata.

”Idässä on helppo menestyä jo sillä, että teet hyvää ruokaa.”

Sellaista povataan myös Hertsiin, jonne on kattoterassin, saunatilojen, ulkoporealtaan ja pitkien baaritiskien lisäksi tulossa avotulessa paistettua pizzaa.

Yrittäjän intuitio sanoo, että se tulee maistumaan.


Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui mysteerirakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvikaarta, joka on kuin suoraan keskiajalta

    2. 2

      Kenenkään leikit eivät jää huomaamatta – Tällaista on lauttasaarelaisessa päiväkodissa, jossa osa ”erityisen ihanista” lapsista tarvitsee erityistä tukea

      Tilaajille
    3. 3

      Haavisto-päätös on poliittisen järjestelmän voitto: Keskiöön nousi asia, joka kertoo Suomesta paljon

    4. 4

      Ihmiset ahdistuvat silloinkin, kun siinä ei ole järkeä, sanoo psykiatrian professori – Hän kertoo vastalääkkeen, joka auttaa, kun koronavirus tai terrori-iskut tunkeutuvat mieleen

      Tilaajille
    5. 5

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    3. 3

      Mies kasasi pihalleen romua, jätettä ja jopa puolikkaita junanvaunuja – Kuvat näyttävät, miten ympäristöä turmeltiin vuosien ajan

    4. 4

      Kauniista kodista tuli elämää suurempi statusviesti, ja siksi moni sulkee ovensa vierailta – Tätä on kotihäpeä

      Tilaajille
    5. 5

      Kansallispuiston kokoinen riita: Espoo aikoo jyrätä 2 000 hehtaaria arvokasta metsää, tilalle pientaloja

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää