Helsinki    |   HS Helsinki

Tähän huoneeseen ei tavallisilla ihmisillä ole asiaa: Vain portaissa olevat pienet metallirenkaat paljastavat erityisen sisäänkäynnin Helsingin rautatieasemalla

Helsingin päärautatieasemalla on sisäänkäynti, jolla on erityinen historiallinen merkitys. Asema täytti viime vuonna pyöreät sata vuotta, mutta paljon ehti tapahtua ennen aseman vihkiäisiä.



Arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema Helsingin päärautatieasema vihittiin vuonna 1919. Sitä voi hyvällä syyllä pitää arkkitehtinsä maineikkaimpana työnä.

Lonely Planet -matkaopaskirja ja BBC ovat valinneet aseman maailman kauneimpien rautatieasemien joukkoon. Mutta asema vaati ison määrän hikeä, työtä ja kyyneleitä, ennen kuin ovet saatiin auki yleisölle.

”Eliel Saarinen suunnitteli asemasta kokonaistaideteoksen. Hän suunnitteli rakennuksen sisä- ja ulkoarkkitehtuurin sekä paljon huonekaluja”, kertoo Pirjo Huvila, joka on eläkkeellä oleva rautatiearkkitehti.


Helsingin ja Hämeenlinnan välille avattiin Suomen ensimmäinen rautatieyhteys vuonna 1862, ja samaan aikaan Helsinkiin valmistui ensimmäinen rautatieasema. Sen suunnitteli lääninarkkitehti Carl Albert Edelfelt, maalari Albert Edelfeltin isä. Hänen tehtävänään oli suunnitella asemat Helsinki–Hämeenlinna-rautatien varteen.

”Niistä on vielä jäljellä Turengin, Hyvinkään ja Tikkurilan asemat, ja luultavasti hän suunnitteli myös Järvenpään vanhan aseman”, Huvila tietää.

Edelfeltin suunnittelema päärautatieasema oli samalla paikalla missä nykyinenkin asema.

”Se oli hyvin edustava rakennus, mutta se tuli 40 vuodessa liian pieneksi kasvaville matkustajamäärille.”

Huvilan mukaan Saarisen suunnittelema asema vetää ainakin kymmenkertaisen määrän matkustajia verrattuna Edelfeltin asemaan.

”Se kertoo, millaiset odotukset rautatieliikenteen kasvulle asetettiin. Ehkä Saarisen asema oli kooltaan jopa ylimitoitettu ajan oloihin. Mutta matkustaminen oli silloin erilaista. Matkustaminen oli hidasta ja sitä tehtiin ajan kanssa. Asemien ravintolat olivat osa matkantekoa, niissä käytiin virkistäytymässä ennen ja jälkeen matkan. Helsingin ja Hämeenlinnan välillä pysähdyttiin Hyvinkään asemaravintolaan kahville”, Huvila kertoo.

1890-luvulla rautatiehallitus alkoi jo suunnitella uutta asemarakennusta. Aseman pohjakaava määrättiin U:n malliseksi ja vuonna 1903 julkisivusta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu. Kilpailun raadissa istui vanhan polven arvostettuja arkkitehtejä, kuten Gustaf Nyström ja Sebastian Gripenberg.

Kilpailun voitti Eliel Saarinen ehdotuksellaan Siipipyörä maapallolla. Pieniä siipipyörä-aiheisia koristeita voi nähdä nykyäänkin aseman julkisivussa, esimerkiksi Rautatientorin puoleisen ravintolan sisäänkäynnin yläpuolella.


Saarisen voittoehdotus oli hyvin kansallisromanttinen ja muistutti vieressä olevaa Kansallisteatteria. Suunnitelma sai osakseen ankaraa kritiikkiä ja lehdissä julkaistiin siitä kiistakirjoituksia ja pilakuvia. Äänekkäimmät kriitikot olivat arkkitehdit Sigurd Frosterus ja Gustaf Strengell, jotka olivat itsekin osallistuneet kilpailuun, mutta eivät yltäneet voittoon.

”Saarisen kollegoiden mukaan suunnitelma oli liian vanhanaikainen. Kansallisromantiikka edusti heidän mielestään vääriä arvoja ja katsoi menneisyyteen, kun rautatiet edustivat tulevaisuutta”, Huvila sanoo.

Saarinen kuunteli kritiikkiä avoimin mielin. Hän matkusteli vaimonsa kanssa Keski-Euroopassa ja tutki mannermaisia rautatieasemia.

”Ainakin saksalaisia ja sveitsiläisiä asemia hän kävi katselemassa. Suomeen palattuaan hän muokkasi ja uudisti suunnitelmansa”, Huvila kertoo.


Uutta rautatieasemaa ryhdyttiin rakentamaan joulukuussa 1905. Kesti siis neljätoista vuotta ennen kuin ovet saatiin auki suurelle yleisölle.

Ensin valmistui hallintorakennus vuonna 1909, ja vuonna 1912 alkoi varsinaisen asemarakennuksen paalutustyöt ja rakentaminen. Vanha Edelfeltin asema purettiin vasta, kun uusi oli kokonaisuudessaan valmis. Ensimmäinen maailmansota hidasti rakennustöitä.

”Keskeneräinen asema toimi sodan aikana venäläisenä sotilassairaalana. Ravintolasaleissa oli sänkyjä potilaille”, Huvila kertoo.


Rautatientorin laidalla on sisäänkäynti, jota reunustaa norjalaisen taiteilijan tekemät patsaat. Ne ovat kuin pääsisäänkäynnin patsaiden pikkuveljet.

Portaissa olevat metallirenkaat paljastavat, että siinä on paikka punaiselle matolle. Kyseessä on presidentin sisäänkäynti eli alkujaan keisarin sisäänkäynti. Venäjän viimeinen keisari Nikolai II ehti kerran vierailla asemalla. Se toimi silloin sairaalana.

”Hänen vierailustaan rautatieasemalla on säilynyt filmipätkä. Hänen kuvaamisensa oli visusti kielletty, mutta joku rohkea uskalsi kuvata.”


Eliel Saarinen suunnitteli asemalle kalusteet ja sisäpintojen koristeet. Asemalle tuli myös taidetta, josta tunnetuimmat ovat kivimiehet, jotka ottavat matkustajat vastaan pääsisäänkäynnillä. Patsaita on käytetty hyväksi myös VR:n markkinoinnissa. Patsaat on veistänyt Emil Wikström.

”On pohdittu, kummalle kuuluu kunnia patsaista, Wikströmille vai Saariselle. Saarinen nimittäin piirsi julkisivusuunnitelmista isoja väritettyjä akvarelleja, joissa patsaat oli jo esitetty. Luultavasti Saarinen suunnitteli patsaat ja Wikström teki vain käytännön toteutuksen”, Huvila pohtii.

Toinen merkittävä taideteos on Pielisen aaltoja kuvaava valtava maalaus. Eero Järnefeltin, A. W. Finchin ja Ilmari Aallon teos ripustettiin ensimmäisen luokan ravintolan takaseinälle. Nykyään tilassa on Burger King -ketjun hampurilaisravintola. Maalaus tehtiin alkujaan Berliinin kansainväliseen matkailunäyttelyyn vuonna 1911, mutta sittemmin se sai pysyvän kodin rautatieasemalta.

”Ravintolassa tupakoitiin vuosikausia. Kun kymmenisen vuotta sitten salia entisöitiin, myös maalaus puhdistettiin. Tupakansavu oli tehnyt siitä ihan sinapinkeltaisen. Puhdistuksen jälkeen Kolin maisema näyttää paljon kirkkaammalta. Olin ennen luullut, että maalaus esittää kellertävää iltapäivän maisemaa, mutta se onkin raikas keskipäivän maisema.”


Aseman lähes 50 metriin kohoavasta tornista on tullut Helsingin tunnetuimpia maamerkkejä. Valmistuessaan se oli kaupungin korkein torni.

”On ainakin kaksi syytä, miksi asemilla on tornit. Ne ovat maamerkkejä, joiden luokse on helppo suunnistaa. Lisäksi tornien kellot olivat tärkeitä. Junat olivat ensimmäisiä kulkuvälineitä, joilla oli aikataulut. Kaikilla ihmisillä ei ollut omia kelloja.”

Tornissa on näköalaparvekkeet jokaiseen ilmansuuntaan.

”1910-luvulla, ennen kuin asema edes oli avattu, torni toimi näköalapaikkana, jonne myytiin lippuja.”

Ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan jälkeen asema saatiin vihdoin vihittyä käyttöön vuonna 1919. Avajaistilaisuudessa läsnä olivat pääministeri, valtionhoitaja Gustaf Mannerheim ja tietysti arkkitehti Saarinen.

Salit olivat koristeltu Suomen lipuilla, ja Robert Kajanuksen johdolla Helsingin kaupunginorkesteri soitti Finlandian. Venäjän valtakunnan läntisimmäksi pääasemaksi rakennettu asema avattiin itsenäisen Suomen keskusasemana.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaismiljonääri Peter Nygårdia vastaan joukoittain syytöksiä tyttöjen ja naisten raiskauksista, uhrien asianajaja HS:lle: Vanhin syytös vuodelta 1977 – Nygårdin mukaan häntä yritetään mustamaalata

    2. 2

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    4. 4

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    2. 2

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    4. 4

      Saksan joukko­ampumisia tutkitaan ääri­oikeistolaisena terrorismina – tämä tapahtumien kulusta, epäillystä ja teon motiivista tiedetään nyt

    5. 5

      Vantaalla on parkkipaikka, jonne juuri kukaan ei uskalla jättää autoaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää