Helsinki    |   HS Helsinki

Näkymä kuin suoraan 1980-luvulta: Yltä päältä graffiteilla töhritty lähijuna hämmästytti ihmisiä Pasilan asemalla

Kun huomataan, että juna on töhritty, se pyritään ottamaan pois liikenteestä mahdollisimman nopeasti, VR Groupin viestinnästä kerrotaan.



Pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteessä nähtiin perjantaiaamuna poikkeuksellinen väripilkku. R-junan reitillä liikennöinyt VR:n vanhanmallinen SM2-taajamajuna oli yön aikana saanut koko junan toisen kyljen peittävän graffitin.

Junaa koristava graffiti on Suomessa tänä päivänä harvinainen näky. Toisin oli 1980-luvun loppupuolella ja 90-luvun alkuvuosina. Silloin ne olivat HS:n art directorin Tuomas Jääskeläisen mukaan arkipäivää. Hän on kirjoittanut graffiteista kirjan. Esimerkiksi Italiassa ja Kreikassa junagraffitit ovat edelleen yleisiä.

”1990-luvun puolivälissä ilmapiiri muuttui. Maalauksia alettiin puhdistaa järjestelmällisemmin, ja Stop töhryille -kampanja alkoi virallisesti vuonna 1998”, Jääskeläinen sanoo.

Tänä päivänä juniin tehdään graffiteja vähemmän kuin takavuosina. Jääskeläinen kuitenkin uskoo, ettei se ole niin harvinaista kuin luullaan.

”Maalatut junat eivät vain yleensä pääse varikolta liikenteeseen”, Jääskeläinen arvelee.

Myös VR:ltä vahvistetaan, ettei junien maalaaminen ole mitenkään harvinaista – pikemminkin päinvastoin. Yhtiöstä kerrotaan, että perjantaiaamuna liikenteessä nähty juna oli yöpynyt Riihimäellä ja maalattu siellä.

”Samassa yhteydessä ei ole maalattu muita junia, mutta valitettavasti junien töhriminen on meille jatkuva ongelma, etenkin pääkaupunkiseudulla. Töhryjen teko keskittyy alueille, joissa kalusto seisoo ja joissa ei välttämättä ole jatkuvaa valvontaa.”, Merja Tuunanen VR Groupin viestinnästä kertoo sähköpostitse.

Kun töhrintä huomataan, juna pyritään Tuunasen mukaan ottamaan mahdollisimman nopeasti, mielellään saman tien, pois liikenteestä ja ohjataan varikolle putsattavaksi.

”Junien töhryistä puhdistaminen vaikuttaa siis myös käytössä olevan kaluston määrään, ja aina puhdistusta ei voida toteuttaa saman tien, jottei liikenteelle aiheutuisi merkittävää haittaa.”

Korjaus 14.2. kello 22.08: Jutussa luki virheellisesti, että Stop töhryille -kampanja olisi alkanut vuonna 1999. Se alkoi jo vuonna 1998.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oodin johtaja: Päihteiden käytöstä ja huumeiden piikittämisestä on tullut arkipäiväinen ongelma

    2. 2

      Nuorten miesten kivessyöpä yleistyy nopeasti, eikä syytä tiedetä – Lääkäri kertoo, millaisten oireiden vuoksi kannattaa mennä heti lääkäriin

    3. 3

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    4. 4

      Ainutlaatuinen video: Jätkäsaaren rakentamista kuvattiin kymmenen vuotta yhteen soittoon, tässä on nopeutettu lopputulos

    5. 5

      ”Minulla ei ole hajuakaan, mitä Lauri Markkaselle tapahtui”, sanoo NBA:n entinen supertähti Charles Barkley

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    2. 2

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    3. 3

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    4. 4

      Nuorten miesten kivessyöpä yleistyy nopeasti, eikä syytä tiedetä – Lääkäri kertoo, millaisten oireiden vuoksi kannattaa mennä heti lääkäriin

    5. 5

      Katja Lahtinen tekee joka päivä ruokaa sadoille lapsille ja tienaa 2 500 euroa kuussa – Tällaisen maailman kouluruokalan keittäjä näkee

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Huippuharpisti Emmanuel Ceysson osaa kertoa muusikoille, miten kilpailut voitetaan – Suomalaisille hän on ”ranskan­peruna”, ja syy siihen on puoliso Antti Holma

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää