Helsinki    |   HS Helsinki

Luulitko että Pokémon Go on kuollut? Aikuiset ihmiset kiertävät kahden puhelimen kanssa pitkin kaupunkia ja pelifirma tahkoaa satumaisia voittoja

Vaikka liikenteen pysäyttäneet pelaajamassat ovat kaikonneet, monet pelaavat Pokémon Go:ta edelleen ahkerasti. Niin omistautuneesti, että pelin kehittänyt Niantic tahkoaa pelillä melkoisia voittoja.



Kesän ja syksyn 2016 Pokémon Go -huumassa uuteen mobiilipeliin hullaantuneet ihmiset kerääntyivät Helsingissä tuhatpäiseksi laumaksi Kaisaniemen puistoon, aiheuttivat vaaratilanteita liikenteessä ja ruuhkauttivat Suomenlinnan lautat.

Supersuosio oli ohi nopeasti. Ehkä siksi monella on käsitys, että Pokémon Go on vaipunut unholaan aika päiviä sitten. Pelaajia yhteen kokoavat alueelliset Whatsapp-ryhmät kilisevät kuitenkin ainakin Helsingissä sellaiseen malliin, ettei peli taida olla menneen talven lumia.

”Vahvimpia Pokémoneja ei saa kiinni yksin, vaan tarvitaan enemmän ihmisiä, että sellainen saadaan hakattua. Alueen Whatsapp-ryhmässä ilmoitetaan, ketkä tulevat paikalle”, kertoo päivittäin pelaava oulunkyläläinen Sari Karlsson.


Karlssonista tuli pelaaja reilu vuosi sitten, kun hänen kolmekymppinen poikansa keksi ehdottaa, että paljon kävelevä äiti voisi samalla hyvin pelata. Pokémon Go:n ideana on kerätä eri puolella lymyileviä taskuhirviöitä. Kävellyt kilometrit hyödyttävät pelaajaa myös muuten.

Pelin elinvoimaisuudesta kertovat myös käyttäjätilastot ja sen kehittäjän, peliyhtiö Nianticin, kassavirrat. Mikäli saksalaisen tilastosivusto Statistan lukuja on uskominen, Pokémon Go:lla on 600 miljoonaa aktiivista pelaajaa.

Hetkellisen huipun vuonna 2016 harrastajia oli vain 80 miljoonaa. Aktiivisten pelaajien määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2016, ja eniten pelaajia on tilaston mukaan nyt Tyynenmeren alueella.

Latausmääristä ja aktiivikäyttäjistä kertovat tilastoluvut vaihtelevat, mutta Pokémon Go on kehittäjälleen rahasampo. Pelialan ja tietotekniikan lehti toisensa perään on kirjoittanut pelin taloudellisesta menestyksestä.

Markkinatutkimusyhtiö SuperDatan mukaan elokuu 2019 oli pelin paras kuukausi sitten alkuhetkien. 176 miljoonan dollarin tulot nostivat Pokémon Go:n kuukauden tuottoisimmaksi mobiilipeliksi.

Brittiläinen pelimedia VG24/7 puolestaan kertoi kesällä 2019, että Pokémon Go oli tuottanut 2,65 miljardia dollaria eli keskimäärin 2,4 miljoonaa jokaisena päivänä julkaisun jälkeen. Pelisovellus ei maksa mitään, vaan tuotot muodostuvat pelin sisäisistä ostoista.


Sari Karlsson kuuluu siihen koulukuntaan, joka ei maksa pelaamisestaan. Hän tietää kuitenkin monia, jotka käyttävät pelaamiseen rahaa.

Pelin liepeille on myös muodostunut joukko muita palveluita. Whatsapp-ryhmien lisäksi on Facebook-ryhmiä ja blogeja, joista voi saada apua ja pelivinkkejä. Yksi sovellus kertoo, mikä Pokémon on missäkin munassa, ja toisesta voi tarkistaa, kuinka hyvä löydetty örkki on.

”Pokémoneja on niin paljon, että on ihan mahdotonta muistaa kaikkia”, Karlsson toteaa.

Pelitutkija Jonne Arjorannalla on arvionsa siitä, miksi Pokémon Go:ta yhä pelataan niin innokkaasti. Yksi selittävä tekijä on hänen mukaansa se, että kyse on Pokémoneista.

”Ei ole niin keskeistä, mikä pelin mekaniikka on, kunhan se on riittävän mielekäs ja toimiva. Peliä on pystyttävä pelaamaan niin, että siitä nauttii, mutta se ei riitä. Maailmassa on nykyään enemmän pelejä kuin ehtisi pelata, vaikka käyttäisi kaiken aikansa pelaamiseen”, Arjoranta sanoo.

”Suurin osa peleistä on ihan hyviä. Jos haluaa ymmärtää, miksi joku pelaa jotakin tiettyä peliä, pitää ottaa huomioon muita tekijöitä, kuten teema. Pokémonilla on iso etuasema siinä, koska se on niin suuri monimediainen tuoteperhe. Pokémoneja on joku kehitellyt vuosikymmeniä koko ajan vetävämpään ja mielenkiintoisempaan suuntaan.”

Arjoranta uskoo, että myös sillä on merkitystä, mitä ominaisuuksia peliin on tuotu. Hänen mukaansa Pokémon Go on vuoteen 2016 verrattuna muuttunut todella paljon.

”Silloin se oli hädin tuskin pelattava. Peli menestyi siitä huolimatta, ettei se suuren osan aikaa toiminut, vaan kaatuili. Siihen verrattuna muutos on ollut iso.”

Peliin tulleet säännölliset erikoistapahtumat aktivoivat Arjorannan mukaan ihmisiä. Samansuuntainen vaikutus lienee myös esimerkiksi hirviöiden kasvavalla määrällä, uusilla kehitysmuodoilla ja vaihtomahdollisuudella. Korkein mahdollinen taso pelissä on 40. Sari Karlsson on päässyt jo tasolle 39.

”Eihän tämä peli lopu, jos pääset tasolle 40. Pelaaminen jatkuu ja jatkuu vain. Vaikka saavuttaisit korkeimman tason, jatkat erikoisempien Pokémonien keräämistä. Kaikista kerätään uros- ja naarasversiot, ja kehitetään ne loppuun asti”, Karlsson selittää.

Karlssonin vanavedessä peliin koukuttui myös aviomies Risto Karlsson. Pariskunta kiertää pelitapahtumia, raideja, usein yhdessä. Monen mielikuvissa Pokémon Go on lasten ja nuorten harrastus. Karlssonit eivät kuitenkaan ole pelaajien joukossa mikään poikkeus.

”Meitä on tällaisia vanhempia aktiivipelaajia ainakin Oulunkylässä paljon”, Karlsson sanoo.


Moni hurauttaa pelipaikalle autolla ja takoo kovia, monen tähden Pokémoneja kahden puhelimen ja käyttäjätilin voimin. Niin tekevät esimerkiksi Koskelassa asuvat Timo Takala ja Tiina Toivonen.

”Tulemme Pokémon-saleille melkein aina autolla. Tykkäämme pyöriä enemmän Oulunkylässä. Yksin nämä Pokémonit eivät kuitenkaan tule alas, ja täällä on enemmän porukkaa”, Toivonen selittää.

Kahden puhelimen taktiikalla taas on mahdollista taistella pienemmällä porukalla vahvoja Pokémoneja vastaan.

Arjorannasta ei ole lainkaan kummallista, että myös aikuiset ovat innostuneet pienten piirroshirviöiden metsästämisestä. Itse asiassa se on hänestä pikemminkin varsin ymmärrettävää. Nostalgia houkuttaa pelaamaan.

”Pelaavat aikuiset ovat niitä entisiä alakoululaisia. Pokémon on julkaistu alun perin vuonna 1996. Aika monella aikuisella on läpi elämän kestävä lämmin suhde Pokémoniin. Tai jos suhdetta ei ole ollut jatkuvasti, kyse on nostalgiasta. Pokémon on myönteinen muisto lapsuudesta”, Arjoranta sanoo.

Sari Karlsson oli jo aikuinen silloin, kun Pokémonit tulivat. Pienet hirviöt olivat silti tuttuja hänelle, sillä poika keräsi pienenä Pokémon-kortteja. Nostalgia ei kuitenkaan ole Karlssonille ykkösasia.

”Pokémon Go on mukava peli pelata, ja siinä saa samalla liikuntaa.”


Myös peliin liittyvä sosiaalisuus on Karlssonille plussaa. Pelitapahtumissa tutustuu uusiin ihmisiin. Sosiaalisuuden merkitys Pokémon Go:n pelaajille nousi esiin pian julkaistavassa tutkimuksessa, jota Jonne Arjoranta on ollut tekemässä.

”Osa alkaa pelata peliä, ja se riittää. Joillekin pelaamisesta tulee suoritus. He haluavat saavuttaa tietyn tason – tai kerätä kaikki pokémonit, mikä on tyypillinen tavoite”, Arjoranta sanoo.

Tutkimuksen mukaan vähintään kaksi kolmasosaa pelaa aina muiden ihmisten kanssa. Arjoranta luonnehtii, että Pokémon Go on monelle sosiaalinen harrastus, konteksti, jossa nähdään kavereita.

”Meidän aineistossa tämä näkyy kahdella eri tavalla. Jotkut sanovat, että Pokémonin pelaaminen oli ensimmäinen kerta, kun he näkivät naapureitaan. Kun kaikki olivat samaan aikaan kaduilla, samassa fyysisessä ympäristössä pelaamassa, oli yhtäkkiä tekosyy puhua toisten kanssa kanssa”, Arjoranta kertoo.

”Toinen oli, että peli on ainoa luonteva tapa vuorovaikuttaa eri ikäisten kanssa. Tavallisesti jos olet kaksikymppinen, niin et ehkä mene juttelemaan jonkun kuusikymppisen kanssa. Mutta jos molemmat ovat pelaamassa Pokémonia, niin ehkä se sitten on mahdollista.”

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Fakta

Pokémon Go


 Pokémon Go on lisätyn todellisuuden mobiilipeli, joka perustuu sijaintitietoon. Peli sijoittuu oikean maailman paikkoihin.

 Pelissä pelaaja voi pyydystää ja kouluttaa virtuaalisia Pokémon-hahmoja sekä taistella niitä vastaan.

 Pelaaja luo itselleen pelihahmon, joka näkyy pelattaessa kartalla.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Työhaalareissa ei pitäisi olla mitään asiaa juniin ja busseihin, sanoo työmies Juhani Kaappola Keravalta – Mitä vastaavat VR ja HSL?

    2. 2

      Elmu, Kallio-liike ja Block party haluavat ostaa kaupungilta tsaarinaikaisen makasiinin eurolla keikkapaikaksi

    3. 3

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    4. 4

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    5. 5

      Monen olkapäässä on tapahtunut salakavala muutos, joka voi altistaa vammoille – Fysioterapeutti näyttää kolme liikettä, joilla testaat olkanivelen liikkuvuuden

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    2. 2

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    3. 3

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    4. 4

      Puiden takana on varjeltu salaisuus: Espoossa on Lego-taloilta näyttävä asuinalue, jonka vain paikalliset tietävät ja pitävät sitä ihmeenä

    5. 5

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää