Eristäytyminen saa monet sinkut tuntemaan itsensä tavallista yksinäisemmiksi – Maija Ilmoniemi sai tarpeekseen ja päätti toimia - Helsinki | HS.fi
Helsinki|HS Helsinki

Eristäytyminen saa monet sinkut tuntemaan itsensä tavallista yksinäisemmiksi – Maija Ilmoniemi sai tarpeekseen ja päätti toimia

”Ajattelin, etten voi olla yksin tässä tilanteessa”, pohti Maija Ilmoniemi ja perusti korona-ajan sinkkuryhmän.

Maija Ilmoniemi perusti sinkuille oman Facebook-ryhmän. Kuva: Kimmo Kosonen

Julkaistu: 25.3. 16:34, Päivitetty 25.3. 17:14

Tästä keväästä piti tulla rakkaudentäyteinen. Helsinkiläinen Maija Ilmoniemi koki olevansa valmis löytämään rinnalleen etsimänsä kumppanin. Edellisen suhteen pölyt oli karistettu ja elämän isot kysymykset pohdittu.

Sitten tuli koronavirus ja poikkeustila. Yhteiskunta alkoi sulkeutua. Uusien ihmisten kohtaaminen muuttui vaikeammaksi.

”Jos tässä nyt eristyksissä ollaan monta kuukautta, niin se on oikeasti todella lohdutonta”, Ilmoniemi sanoo.

”Tuli sellainen suorastaan suivaantuminenkin, että nyt mä en enää jaksa tätä, että mä olen yksin ja nyt vielä tämäkin tuli tähän päälle.”

Suomessa on niin paljon yksineläviä sinkkuja, että samoja tunteita käyvät läpi varmasti monet muutkin, Ilmoniemi järkeili. Syntyi ajatus Facebook-ryhmästä, jossa seuraa voisi hakea poikkeusoloista huolimatta. Ryhmä voisi toimia Ilmoniemen kaltaisille, jotka eivät koe Tinderin tapaisia deittisovelluksia omakseen ja ovat valmiita laittamaan itsensä likoon.

Pohtiessaan asiaa sunnuntaina Ilmoniemi huomasi, että häntä jännitti ja pelottikin. Perustajan olisi oltava ryhmässä hyvänä esimerkkinä, kerrottava itsestään ja oltava avoin. Riskinä oli myös se, että ryhmä jäisi pieneksi tai alkaisi pyöriä vain ylläpitäjän ympärillä.

Samalla voimistui tunne siitä, että ryhmä olisi perustettava.

”Ja niin tein.”

Nyt tuoreessa Korona-ajan sinkut eli KoSi -ryhmässä on yli kaksisataa jäsentä yli neljänkymmenen vuoden ikähaarukalla. Seuranhaun lisäksi keskustelua on virinnyt yleisemminkin siitä, millaista on elää sinkkuna aikana, jolloin jokaiseen vastaantulijaan on pidettävä turvaväli ja ihmiset vetäytyvät koteihinsa.

Viestejäkin on vaihdeltu, mutta vielä näin alkuvaiheessa Ilmoniemi uskoo monen jäsenen vasta tunnustelevan tilannetta.

”Toivon, että tällä viikolla lähtee sitten sellainen, että kaikki uskaltavat heittäytyä ihan täysillä ja ryhtyä availemaan ajatuksiaan enemmänkin”, Ilmoniemi sanoo ja jatkaa nauraen: ”Kunhan van uskaltaudun itsekin.”

Perustaja on todella näyttänyt jo esimerkkiä julkaisemalla ryhmässä videon, jossa kertoo millainen ihminen on ja millaista toivoisi rinnalleen. Juuri videot ovatkin yksi ryhmän tavoista erottua monista deittisovelluksista ja -sivustoista.

Videolla on helpompi kertoa itsestään enemmän kuin muutaman rivin esittelytekstissä, vaikka nekin ovat toki sallittuja. Itsensä voi esitellä kuten tahtoo, kunhan kunnioittaa ryhmän sääntöjä ja muita jäseniä.

Poikkeustilan jatkuessa jopa kuukausia myös yhteydenpitoon on etsittävä uusia keinoja. Ilmoniemi haluaa kannustaa ihmisiä jatkamaan keskustelua kahdestaan viestein ja videopuheluin, puhumaan ääneen ja olemaan yhteydessä.

Kun tapaaminen sitten lopulta on turvallista, voi takana olla jo useamman viikon yhteydenpito. Treffit kasvokkain eivät tuntuisikaan siltä, kuin pöydän toisella puolella istuisi joku täysin tuntematon. Tilanne on uudenlainen aikana, jolloin moni on tottunut mahdollisuuteen sopia treffit saman tien.

Yhtäkkiä tutustuminen vaatiikin kärsivällisyyttä, mutta toisaalta käsillä saattaa olla myös aiempaa enemmän aikaa. Neljän seinän sisällä pysyessä ihminen voi löytää yhtäkkiä aikaa käydä läpi elämäänsä ja toiveitaan ja keskustella kumppaniehdokkaan kanssa kunnolla.

Ryhmä on nimensä mukaisesti tarkoitettu koronaepidemian ajan toimivaksi. Ilmoniemen suunnitelmana on ylläpitää ryhmää ainakin huhtikuun loppuu asti. Sen jälkeen hän pohtii jatkoa uudestaan.

”Jos tämä pyörii ja toimii näin, niin ilman muuta sitä kannattaa jatkaa.”