Uusi äitiyspakkaus julkistettiin äskettäin. Pakkaus ja etenkin Kelan esittelyvideo oli hyväntuulinen ja vaatteet kivoissa kuoseissa.
Äitiyspakkaus on yksi niistä lukuisista esimerkeistä, jotka todistavat, että kun lapsi on syntymäisillään, suomalainen yhteiskunta kyllä ottaa lapsesta kopin ja sulkee syliinsä.
Jukka Vuorio
Muita esimerkkejä ovat neuvola ja varhaiskasvatus. Palvelu pelaa. Esikoiseni on nyt 2,5-vuotias, enkä ole koskaan ollut niin tyytyväinen veronmaksaja kuin hänen elinaikanaan. Lapseni osalta kaikki on mennyt mallikkaasti. Voisi jopa sanoa, että kiitos Suomi 2017–2020.
Siinä, missä lapseni on päässyt nauttimaan parhaista palveluista mitä verorahoilla saa, olen itse joutunut isän roolissa sivulliseksi. Neuvolassa, synnytys- ja perhevalmennuksissa ja sairaalassa ammattilaisten puhe suuntautui aina äidille. Ja kun vauva oli syntynyt, ei isän voinnista ja ajatuksista kysellyt juuri kukaan.
Kun esikoistani odotettiin, kertoi isyystutkija, Jyväskylän yliopiston yliopistonlehtori Johanna Mykkänen, että isien kokemus sivullisuudesta on kohtuullisen yleinen.
Siitä lähtien, kun isät ovat olleet osallistuvia, uudenaikaisia perheenisiä 1970-luvulta lukien, on ollut tavallista, että isät tulevat mukaan synnytykseen, vaihtavat vaippoja ja rakentavat hiekkakakkuja. Yhtä lailla tapana on ollut, että isien jaksamisesta ei kysytä eivätkä isät itse ota sitä puheeksi.
Isistä kiinnostutaan yleensä vasta, kun he jo ovat ongelmissa, totesi isätyöntekijä Timo Naapuri haastattelussani 23. huhtikuuta. Naapuri työskentelee isien parissa niin seurakunnan diakonina kuin neuvolan osa-aikaisena isätyöntekijänäkin.
Koronakriisin myötä isät on työnnetty entistä etäämmälle.
Kun pariskunta odottaa uutta lasta, isät eivät saa mennä mukaan neuvolakäynneille tai mihinkään, mikä liittyy vauvaan ja terveydenhuoltoon.
Nyt isät jäävät vaille sitä ihanaa, sielun sisintä koskettavaa kokemusta, kun oma lapsi näkyy ensi kerran ultraäänilaitteen monitorilla. Sitä silmät kostuttavaa tunnetta, kun kätilö etsii kuuluviin vauvan sydämen sykkeen.
Samaan aikaan tiedetään, että vanhempien kiintymyssuhde lapseen alkaa muodostua jo odotusaikana. Itselleni juuri ultraäänessä käynti oli ensimmäinen hetki, jolloin selkeästi ajattelin olevani nyt isä.
Kun nämä poikkeusajat eräänä päivänä ovat ohitse ja palaamme normaaliin yhteiskuntaan, olisi isien osallistaminen syytä toteuttaa aivan uudella, huomioivalla tavalla.
Satsaus isän hyvinvointiin on satsaus koko perheen hyvinvointiin, Timo Naapuri sanoi. Se on hieno ajatus. Isien paikka ei tässä pelissä ole sivurajalla, vaan keskiympyrässä yhdessä äidin ja lapsen kanssa.
