Helsingin Sanomat kertoi helsinkiläisen Pien-olutkaupan aikeista perustaa Viron-varasto, josta se voi myydä olutta kotiinkuljetuksella Suomeen.
Suomen alkoholilain mukaan kotimaiset toimijat eivät voi harjoittaa alkoholipitoisten juomien etämyyntiä koteihin, mutta ulkomaiset yrittäjät voivat niin tehdä.
Ristiriita herätti hämmästystä ja jopa närkästystä Pien-kaupasta kertovan jutun kommentoijissa. Muutama kommentoija myös muisteli, että joitakin vuosikymmeniä sitten olutta saattoi tilata kotiinsa suoraan panimolta.
Muisto pitää paikkansa, eikä kyse ole kovinkaan vanhasta tapahtumasta. Oluenkuljetusauto on voinut pysähtyä ainakin Helsingissä kotiovelle aina 1980-luvun lopulle saakka.
Pentti Salmella on asiasta kokemusta sekä asiakkaana että valvovana viranomaisena. Hän aloitti Alkossa tarkastajana vuonna 1971 ja jäi eläkkeelle tuotevalvontaosaston päällikkönä 2001.
Kotiin tilattu olut maistui etenkin opiskeluaikoina.
”Pelasimme 1960-luvulla Helsingissä opiskelijaporukassa korttia, ja pari kertaa tuli käytettyä tilausmahdollisuutta hyväksi”, muistelee Salmi.
”Tilaus tehtiin puhelimella panimon tilauskonttoriin. Sen työntekijät olivat Alkon palkkalistoilla, joten sitä kutsuttiinkin Alko-konttoriksi. Tilauksessa kerrottiin osoite, oma ikä ja paljonko olutta halusi.”
Olutkuljettaja toi juomat autolla kotiovelle asti ja tarkisti tilaajan iän. Asiakas kuittasi lähetyksen vastaanotetuksi ja maksoi tilauksen kuljettajalle käteisellä.
”Kotiin kuljettamista harjoitettiin etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa asukastiheys oli riittävä ja tilauksia tuli tarpeeksi. Kuljetusauton lähettäminen ei varmastikaan ollut ihan halpaa touhua.”
Oluen kotiinkuljetus on jopa ikuistettu yhteen Professori Uuno D. G. Turhapuro -elokuvan (1975) kohtaukseen.
Oluen tilaaminen koteihin oli alkanut jo kieltolain kumoamisen yhteydessä 5. huhtikuuta 1932. Tuolloin puhelintilaajien tosin piti etukäteen ilmoittautua kaupungissa olevaan ”olutkeskusmyymälään”.
Tilaukset olivat yleisiä aina vuoden 1969 alkoholilakiin saakka. Laki toi keskioluen lähikauppoihin, mikä lisäksi ostopaikkoja. Kun olutta ei enää tarvinnut enää osta Alkosta, kotiinkuljetuksien tarve pieneni huomattavasti.
”Sen jälkeen tilaamiseen turvautuivat lähinnä sellaiset ihmiset, jotka eivät ei voineet itse käydä kaupassa esimerkiksi invaliditeetin takia”, Salmi kertoo.
”Muistan kuulleeni yhdestäkin tapauksesta, jossa asiakas ei kyennyt kuin liikkumaan omassa huoneessaan. Hänelle kuljettaja vei portteripullot suoraan jääkaappiin.”
Ihmiset olivat kertyneet tien varteen Lahdessa 2. tammikuuta 1969, kun keskiolutrekat lähtivät liikkeelle.
Osaltaan kotitilausten vähenemiseen vaikutti myös 1970-luvun puolivälissä kiristynyt ilmapiiri. Alkoholinkulutusta haluttiin vähentää erilaisilla rajoituksilla.
Vuonna 1977 voimaan tullut laki esti mainostamasta yli 2,25 tilavuusprosentin alkoholijuomia.
”Panimot alkoivat mainostaa pelkkää kotiinkuljetusta”, kertoo Sinebrychoffilla vuodesta 1973 työskennellyt Kimmo Jääskeläinen.
”Ne olivat huvittavia pieniä parin palstan mainoksia. Niissä kerrottiin, että kun soitat, olutkori on pian ovellasi.”
Tuotantojohtajana eläkkeelle jääneen Jääskeläisen mukaan Sinebrychoff jatkoi oluiden toimittamista asiakkaiden koteihin aina 1980-luvun lopulle saakka.
”Meillä oli vakiasiakkaita, joille vietiin lähinnä A-olutta. Se toiminta alkoi kuitenkin olla 80-luvulla niin pientä, että se lopetettiin taloudellisesti kannattamattomana.”
Helsingin Sanomien uutisessa 4. huhtikuuta 1932 annetaan ohjeita niille kaupunkilaisille, jotka halusivat tilata oluen kotiinsa.
