Kun tubetähti Roni Back muutti lapsena maalta Helsinkiin, hän joutui ruotsin kielikylpyluokalle osaamatta kieltä sanaakaan – Sitä hän ei osaa vieläkään, sillä intohimo löytyi aivan muualta - Helsinki | HS.fi
Helsinki|HS Helsinki

Kun tubetähti Roni Back muutti lapsena maalta Helsinkiin, hän joutui ruotsin kielikylpyluokalle osaamatta kieltä sanaakaan – Sitä hän ei osaa vieläkään, sillä intohimo löytyi aivan muualta

Yksi Suomen tunnetuimmista Youtube-kasvoista joutui nuorena kovaan kielikylpyyn. Tuolloin hän löysi asian, joka lopulta määritteli hänen koko nuoruuttaan. Tänä keväänä hän tukee urheiluseuroja koronakriisin keskellä.

Roni Bäck valittiin tänä vuonna Orimattilan Sanomien kesäpojaksi, ja hän pääsee kesälehden kanteen. ”Se on elämäni suurin saavutus. Orimattila on minulle hyvin rakas paikka. Meillä on edelleen mökki siellä. Laitamme lehden kannen mökin seinälle”, Bäck sanoo.

Julkaistu: 27.5. 2:00, Päivitetty 27.5. 6:25

Shokkia voisi kuvailla melkoiseksi.

Oli vuosi 2000, ja Roni Back (oikealta nimeltään Bäck) oli noin seitsemänvuotias. Hän oli muuttanut perheineen Orimattilasta Helsinkiin.

Voisi kuvitella, että kouluikään ehtineelle kovin paikka muutossa olisi ollut joutuminen eroon kavereista. Hänellä ei tuolloin kuitenkaan juuri ollut kavereita.

”Minulla oli Orimattilassa oikeastaan vain kaksi kaveria. Orimattila on tosi iso paikka, joten kavereita ei oikein [välimatkojen takia] nähnyt kuin ehkä kerran viikossa. Heihin ei ollut tiivistä yhteyttä”, Back sanoo.

Muutto uuteen kaupunkiin oli silti iso muutos.

”Muistikuvani on, ettei se ihan hirveän hyvin mennyt. Olin niin ujo, kun en oikein ollut tottunut sosiaalisiin kontakteihin.”

Sopeutumista ei helpottanut se, että Back päätyi koulun aloittaessaan ruotsinkieliselle kielikylpyluokalle.

Koulupaikat jaettiin asuinpaikan mukaan, ja Back sattui siinä vaiheessa vielä asumaan sadan kilometrin päässä Helsingistä. Kun tavalliset luokat olivat täynnä, kaksikielisen perheen vesa sijoitettiin ruotsinkieliselle luokalle – vaikka hän ei osannut sanaakaan ruotsia.

”Isä on ruotsinkielisestä perheestä, mutta meitä lapsia ei ollut yritetty kasvattaa kaksikielisiksi. Isä ei ole koskaan puhunut minulle ruotsia”, Back kertoo.

Koulu lähti käyntiin kangerrellen, mutta harrastusten kautta Back sai onneksi ystäviä. Tietokonepelien takomisen lisäksi hän pelasi lapsena ja nuorena jalkapalloa ja salibandya, mistä on oikeastaan kiittäminen hänen isänsä periksiantamattomuutta.

”Olen usein sanonut vanhemmilleni, että jos he eivät olisi laittaneet minua jalkapallojoukkueeseen, elämäni olisi erilaista”, Roni Bäck sanoo.

Isä valmensi vapaaehtoisena sekä poikansa jalkapallo- että salibandyjoukkuetta.

”Hän halusi varmaan varmistaa, että pääsen mukaan siihen maailmaan. Olin niin ujo ja herkkä, että itkin usein harjoituksiin lähtiessä ja harjoituksissakin”, Back sanoo.

Syynä olivat sosiaaliset paineet. Harjoitukset jännittivät ja epäonnistuminen pelotti niin, ettei Back olisi toisinaan halunnut lähteä kentälle lainkaan.

”Isä oli sinnikäs eikä välittänyt. Treeneihin meneminen oli jännää, mutta kun menin, olikin hauskaa.”

Back kertoo ihmettelevänsä edelleen, miten hänen isänsä pystyi valmentamaan kahta joukkuetta, joilla molemmilla oli useat harjoitukset viikossa. Oli suunniteltava treenit ja vedettävä ne ja hoidettava siihen päälle vielä oma lääkärin työ.

”Pitäisi joskus kysyä häneltä, miten hän pystyi siihen.”

Lapsukaisen johdattaminen joukkueurheilun maailmaan onnistui paremmin kuin toisen kotimaisen kielen opiskeluun kannustaminen.

”En osaa ruotsia tänä päivänä, vaikka olin ruotsinkielisellä luokalla, opiskelin sitä koko peruskoulun ja vielä kolme vuotta lukiossa. Kirjoitin siitä ylioppilaskirjoituksissa A:n eli huonoimman arvosanan. Eli se ei mennyt ihan niin kuin piti”, Back sanoo.

Jalkapalloa ja salibandya Back pelaa edelleen, ja lopulta koulunkäyntikin alkoi sujua.

”Ruotsinkieliseltä luokalta löytyi pari kaveria, jotka eivät myöskään osanneet ruotsia. He ovat edelleen parhaita kavereitani. Siihen vaikutti ehkä se, että olimme ala- ja yläasteen samalla luokalla. Yleensähän luokat hajoavat yläasteelle mentäessä.”

Joukkueurheilutausta auttoi Backin mukaan koulussa paljon. Jos joku kiusasi häntä, futiskaverit riensivät hätiin. Koulussa myös pelattiin aina jalkapalloa.

”Aika lailla koko nuoruuttani on määrittänyt se, että osaan pelata jalkapalloa. Ajatus meni niin, että ’Roni on hyvä tyyppi, kun hän osaa pelata’.”

Joukkueessa Back taas pääsi lapsesta asti kohtaamaan paljon erilaisia ihmisiä.

”Jalkapallojoukkueessani taisi olla 14:ää eri kansallisuutta ja muutenkin hyvin eritaustaisia ihmisiä. Joku jengiläisistä varasti futiskenkiä, että sai kengät ja pystyi pelaamaan”, Back muistelee.

Toinen joukkuetoveri taas jakoi lehtiä, jotta pystyi maksamaan kausimaksut.

”Hän rakasti niin paljon jalkapalloa, että teki sen voidakseen pelata. Hän meni myös joka päivä kentälle potkimaan palloa.”

Kun Backin isä sai tietää asiasta, hän lupasi sponsoroida pojan kausimaksut omasta kukkarostaan. Asiasta ei silloin puhuttu, vaan pelaaja tuli vasta myöhemmin kertomaan asiasta Backille.

”Joukkueurheilu antoi tosi hyvät valmiudet elämään. Pystyn tulemaan toimeen kenen kanssa tahansa ja osaan toimia ryhmässä”, Back sanoo.

Roni Bäck aloitti tubettamisen vasta lukion loppuvaiheessa. Sitä ennen hän omisti elämänsä lähinnä pelaamiselle, niin joukkueurheilulle kuin tietokonepeleillekin.

Junioriurheilijana elämä ei kuitenkaan ollut aina aivan auvoista. Yhden futispelin alla Backia tympi niin raskaasti, että hän päätti ennen sen alkua istahtaa mielenosoituksellisesti kentälle.

”Yleensä sanotaan, että valmentajan lapsi saa enemmän peliaikaa kuin muut. Minun isäni ei toiminut niin. Hän otti minut tuolla kertaa vaihtoon jo ennen kuin peli ehti alkaa, kun pelaaminen ei kerran kiinnostanut minua”, Back kertoo.

Nuorempana pelaamiseen suhtautui Backin mukaan eri tavalla kuin nykyään.

”Nuoruudessa jalkapallon ja salibandyn pelaaminen oli sellaista kilpailua. Peliin mennessä mietittiin, kuka pääsee aloitukseen”, hän sanoo.

Back kertoo myös ottaneensa itsestäänselvyytenä sen, että häntä vietiin pelikentille eikä hänen tarvinnut tehdä muuta kuin pelata.

”Silloin ei osannut ajatella, miten merkityksellistä tämä on. Nykyään homma on kääntynyt siihen, että pelaamme enemmän sen yhteisön takia. Kysymme toisiltamme, mitä kuuluu, emmekä vain mene kentälle. Ajattelemme, että pääsemme urheilemaan, ja se on hauskaa.”

Kun Back näkee nuoruusvuosien joukkuekavereitaan, he kysyvät ensimmäisenä, mitä hänen isälleen kuuluu.

”He sanovat, että ’isäsi on ihan paras tyyppi’. Sellaista on ihana kuulla. Silloin aikoinaan, kun isä laittoi heidät vaihtopenkille, he ajattelivat, että ’toi on ihan tyhmä’.”

Back pelaa salibandya kakkosdivisioonassa ja jalkapalloa vitosdivarissa. Jokin aika sitten häntä pyydettiin pelaamaan salibandyn miesten uuteen Suomi-sarjaan, joka on kolmanneksi ylin sarjataso liigan ja 1. divisioonan jälkeen.

”Sille tarjoukselle oli vaikea sanoa ei. Niissä peleissä on monta sataa ihmistä yleisössä. On kiva pelata yleisölle tuollaisia pelejä”, Back sanoo.

”Täytän tänä vuonna 27. Jos haluan tehdä jotakin tuollaista, se on tehtävä nyt. Se ei onnistu enää sitten, kun olen 35-vuotias.”

Punninnan tuloksena työt kuitenkin veivät voiton salibandyn pelaamisesta. Back on Youtubessa yli 500 000 tilaajallaan Suomen suosituimpia tubettajia. Somesuosio on tuonut hänelle myös muita työmahdollisuuksia, ja tubettajatähteä on nähty enenevässä määrin myös televisiossa.

Vaikka päivät kuluvat tubettaessa ja tv-töissä, joukkueurheilu on yhä tärkeä osa Backin elämää. Hän olikin aluksi hieman eksyksissä, kun kevään treenit peruuntuivat koronarajoitusten vuoksi.

”Tämä on ollut elämäni pisin aika ilman joukkueurheilua. Yhtäkkiä on pitänyt keksiä iltaisin jotakin muuta liikunnallista tekemistä”, Back sanoo.

Juoksulenkit eivät Backin mukaan ole hänen juttunsa. Siksi hän osti yksipyöräisen.

”Sellaiset 500 metriä menee jo, ennen kuin kaatuu. Olen myös alkanut opetella nuorallakävelyä”, Back sanoo.

Luitko jo nämä?

Helsinki - luetuimmat