Tämä työ vaatii ”omanlaista magiaa”: Viola Kantola saa kuin ihmeen kaupalla 750-kiloiset jyllanninhevoset kulkemaan kiltisti läpi Helsingin ydinkeskustan ruuhkien - Helsinki | HS.fi
Helsinki|HS Helsinki

Tämä työ vaatii ”omanlaista magiaa”: Viola Kantola saa kuin ihmeen kaupalla 750-kiloiset jyllanninhevoset kulkemaan kiltisti läpi Helsingin ydinkeskustan ruuhkien

Paljasjalkainen stadilainen Viola Kantola hurahti kymmenvuotiaana hevosiin. Nyt hän ohjastaa panimohevosia pitkin kaupungin katuja

Viola Kantola aloitti panimohevosten ajurina viime helmikuussa.

Julkaistu: 9.7. 13:28, Päivitetty 9.7. 14:04

1 500 kiloa. Suunnilleen sen verran painavat jykevärakenteiset jyllanninhevoset Gunnar ja Frederik yhdessä.

Kun ne astelevat pitkin Bulevardin kivikatua, kavioiden kopse saa lähistöllä päät kääntymään ja suut hymyyn. Vastaan kolistelee ratikka. Hevosten tahti on pääosin rauhallinen, ja takaa puikahtaakin pian auto ohi.

Sinebrychoffin panimohevosia ohjastavat Viola Kantola ja Sami Lappalainen. Kantola aloitti ajurina kokopäiväisesti tämän vuoden helmikuussa.

”Hevosta ei voimalla pitele. Siinä, että hevonen suostuu ajajan tahtoon, on omanlaistaan magiaa”, Kantola sanoo.

Työviikkojen ohjelmaan kuuluu ajelua keskustassa ja tapahtumissa edustamista. Vaunuista ei myydä olutta, vaan valjakon tehtävänä on luoda yhtiömielikuvaa. Ajurit käyvät myös rupattelemassa kahviloiden ja ravintoloiden pitäjien kanssa.

Hevosten talli sijaitsee Sinebrychoffin puiston kupeessa Bulevardilla. Vasemmalla Frederik ja oikealla Gunnar.

Kantola on ylioppilas ja merkonomi, mutta hevosalan koulutusta hänellä ei ole. Hän kertoo oppineensa alan salat vossikkakuski Reijo Kuhakoskelta, joka päivysti hevosineen yli 30 vuoden ajan kesäisin Esplanadilla.

”Vasemmalle”, Kantola ohjeistaa nyt hevosia, ja ne tottelevat. Suuntavilkkuna muille toimii ajurin heilauttama käsi.

Jyllanninhevoset Gunnar ja Frederik kulkevat tottuneesti raitiovaunujen ja muun liikenteen seassa.

Kantola saa oppia myös työpariltaan. Lappalainen on toiminut jyllantilaisten ajurina nyt 3,5 vuoden ajan. Hän on aiemmin ajanut myös yhdistelmäajoneuvoa sekä kisannut menestyksekkäästi taitoajossa kuorma-autolla. Kenties juuri siksi hän ohjastaa hevoset tottuneesti läpi jännittävän ahtaistakin paikoista, kuten Esplanadinpuistoon pysäköidyn huoltoauton ja tolpan välistä.

Panimohevosten ajaminen vaatii vankkaa hevoskokemusta ja kykyä ennakoida mutta myös sosiaalista luonnetta. Vastaantulijat pysähtyvät tervehtimään ja ottamaan kuvia. Punavuoressa Kantola ja Lappalainen juttelevat pienen pojan kanssa, jolla juttua tuntuu riittävän. Hetkeä myöhemmin Kantola tiedustelee kuulumisia uuden ravintolan pyörittäjältä. Sitten on aika jälleen jatkaa matkaa ja pistää vähän raviksikin.

Yksi nimi toistuu Kantolan puheessa jatkuvasti. Rede, Reijo Kuhakoski. On monella tapaa hänen ansiotaan, että Viola Kantola ohjastaa nyt jyllantilaisia pääkaupungin kaduilla ja pitää tallia Annalassa.

Kukaan Kantolan lapsuudenperheessä ei ollut innostunut hevosista, ja hän kasvoi omakotitalossa Toukolassa.

”Olen elänyt täysin kaupungissa”, Kantola kertoo.

Kivenheiton päähän kotoaan, Vanhaankaupunkiin Annalan tallille, hän päätyi kymmenvuotiaana, kun kaverit pyysivät häntä mukaan hoitamaan poneja.

Tallia pyöritti tuolloin Reijo Kuhakoski. Kun Kuhakoski jäi eläkkeelle kuutisen vuotta sitten, talli kaipasi jatkajaa, ja Kantolasta tuli itselleenkin yllättäen yrittäjä 22-vuotiaana.

”Kaupungin virkamiehet ilmoittivat, että voivat vuokrata tallin lisärakennuksineen minulle, jos perustan toiminimen. Niinpä sitten perustin toiminimen”, Kantola muistelee.

Vaikka voittoa ei tarvinnut tavoitella, mielessä kummitteli, mitä hevosille ja poneille tapahtuisi, jos rahaa ei enää olisi.

”Harjoittelen yhä sitä, että pitäisi luottaa hyvään eikä aina miettiä, mikä on pahin mahdollinen skenaario.”

Nyt Annalan tilalla asustaa neljä pientä ponia, welsh-poni ja suomenhevonen sekä viisi myskiankkaa. Yksi poneista on shetlanninponi Apollo, jota Kantola alun perin tuli tallille hoitamaan liki 20 vuotta sitten.

”Apollo on varmaan toteemieläin elämässäni.”

Nyt jo 27-vuotias poni on vuosien varrella päätynyt otsikoihin, sillä nuorempana se onnistui välillä karkailemaan ja muun muassa pysäytti Lahdenväylän liikenteen.

Kuhakosken ja Apollon kautta Kantola tapasi myös nykyisen työparinsa Sami Lappalaisen. Poni kun kaipasi valjaita, ja Lappalainen osasi auttaa siinä.

Kantola päätyi ensin tuuraajaksi hevosajureille. Kun toinen heistä jäi tämän vuoden alussa eläkkeelle, Kantola palkattiin hänen seuraajakseen.

”Elämäni on ollut pitkälti onnellisia sattumia ja uskomatonta tsägää. Toki on ollut vaikeitakin aikoja”, Kantola sanoo.

Hevosajurit ovat vuorotellen ohjaksissa. Viola Kantolan vieressä istuu työpari Sami Lappalainen.

Hevosajurin työn ja oman tallin pyörittämisen myötä Kantolan arki on hyvin täyttä. Nykyisin hän pystyy jo työllistämään yhden työntekijän kokoaikaisesti ja muita ajoittain. Kantolan mukaan talli ei tuota voittoa, päinvastoin.

”Se on harrastustoimintaa, elämäntapa ja sielunhoitoa. Teen sitä rakkaudesta lajiin. Jos ajattelisin sitä vain bisneksenä, olisi varmasti jo tullut burnout.”

Kulunut vuosi on kuitenkin ollut hänelle vaikea. Viime vuoden heinäkuussa Reijo Kuhakoski kuoli 68-vuotiaana. Kuhakoski asui yhä Annalan pihapiirissä vaimonsa kanssa.

”Teimme Reden kanssa yhdessä hommia viimeiseen päivään asti. Hän oli jo fyysisesti huonommassa kunnossa, mutta toimi mentorinani. Istuimme ja keskustelimme tuntikausia”, Kantola kertoo.

”Kun itse epäilin, osaanko tai pystynkö, hän uskoi ja luotti minuun.”

Viola Kantola viihtyy hevosten parissa niin töissä kuin vapaa-ajallaan.

Panimohevosten ajurina Kantola haluaa jatkaa hevosilla ajamisen perinteitä ja toisaalta myös tuoda hevosia eläinlajina tutuksi kaupunkilaisille.

”Luulen, että syvin tarkoitus on kerätä yhtä lailla kokemusta kuin edeltäjilläni ja taas aikanaan omalla vuorollani siirtää se jollekin seuraavalle.”

Häntä viehättää hevosissa niiden herkkyys ja se, miten ne esimerkiksi aistivat ihmisten tunnetiloja. Toisaalta hän ihailee sitä, miten hevoset saattavat korvaa lotkauttamatta vaikka kulkea läpi meluisan rakennustyömaan.

Hevosten kanssa toimiminen vaatii ja opettaa hänen mukaansa myös tunnetaitoja. Vaikka olisi kuinka huono päivä, se ei saa vaikuttaa hevosten hoitoon. Eläimet eivät mieti eteenpäin tai muistele menneitä, ja niiltä voi ottaa oppia siinä.

”Nykyään ihmisten pitää keskittyä keskittymiseen. Hienointa hevosten kanssa on se, ettei niillä ole kuin tämä hetki. Niiden kanssa voi harjoitella olemaan läsnä.”

Luitko jo nämä?

Helsinki - luetuimmat