Tunnetko tämän upean rotkon keskellä urbaaneinta Helsinkiä? Pääkaupunki on täynnä hienoja luonnonmuistomerkkejä, kun vain malttaa katsoa oikeasta paikasta - Helsinki | HS.fi
Helsinki|HS Helsinki

Tunnetko tämän upean rotkon keskellä urbaaneinta Helsinkiä? Pääkaupunki on täynnä hienoja luonnonmuistomerkkejä, kun vain malttaa katsoa oikeasta paikasta

Helsingissä on rauhoitettu luonnonmuistomerkkejä lähes sata vuotta. Ne ovat kaupunkilaisille tärkeitä, mutta joskus niitä on haluttu myös tuhota.

Vuonna 1922 rauhoitettu Kaivopuiston rotko on vanhin luonnonmuistomerkki Helsingissä.

Julkaistu: 31.7. 2:00, Päivitetty 31.7. 7:24

Keskellä Kaivopuistoa on Helsingin vanhin luonnonmuistomerkki. Se on kapea kalliorotko, joka on leveydeltään vain puolisen metriä. Päivi Kippo-Edlund mahtuu vain vaivoin kävelemään rotkon pohjalla olevia kiviportaita.

”Tämä on erityislaatuinen kohde, vastaavia ei ole muualla Helsingissä”, kertoo Helsingin ympäristönsuojelupäällikkönä toimiva Kippo-Edlund.

Helsingissä on 31 rauhoitettua luonnonmuistomerkkiä. Kaivopuiston rotko on yksi kuudesta geologisesta kohteesta.

Helsingin ympäristönsuojelunpäällikkö Päivi Kippo-Edlund on sitä mieltä, että rauhoitettavia kohteita löytyisi Helsingistä enemmänkin kuin nykyiset 31.

Valtaosa geologisista kohteista on hiidenkirnuja. Niitä on Käpylässä, Seurasaaressa, Roihuvuoressa ja Pihlajamäessä, jossa on kaksi hyvin näyttävää ja suurta kirnua. Ne ovat myös Suomen vanhimmat löydetyt hiidenkirnut.

Rotkon ja kirnujen lisäksi geologisten kohteiden listalla on Kaivopuistossa jököttävä rapakiven siirtolohkare ja migmatiitti- eli seoskivipaljastuma. Kippo-Edlund esittelee viereisessä kalliossa olevia uurteita.

”Nämä uurteet ovat syntyneet, kun jääkauden aikana jää liikkui kallion päällä.”

Laatta kertoo Kaivopuiston rapakivisiirtolohkareen suojelusta.

Hänen mukaansa Helsingissä olisi enemmänkin geologisia kohteita, joiden suojelu olisi perusteltua. Tällainen kohde saattaisi esimerkiksi olla Viilarintien ja Kauppamyllyntien kallioalue.

Kysymys luonnonmuistomerkeistä ja luonnonsuojelusta heräsi henkiin viime vuonna loppukesästä, kun Raide-Jokerin työmaa uhkasi hiidenkourua Roihupellossa. Kouru on jäätikön sulamisveden uurtama muodostelma kalliossa.

Päivi Kippo-Edlund esittelee migmatiittipaljastumaa Kaivopuiston kalliossa.

Paikalliset aktiivit haluavat säilyttää hiidenkourun, ja sille on luotu oma Wikipedia-sivukin. Herttoniemi-seura ehdotti, että hiidenkouru olisi rauhoitettava luonnonmuistomerkkinä.

”Näkemyksemme siitä perustuu tutkittuun tietoon. Nykytiedon valossa sitä ei ole katsottu riittävän erityiseksi ja edustavaksi yksilöksi, mistä syystä rauhoitusta luonnonmuistomerkiksi ei ole pidetty tarpeellisena”, Kippo-Edlund sanoo.

Kuka tahansa voi tehdä aloitteen, jos haluaa rauhoittaa kohteen luonnonmuistomerkiksi, ja lopulta kaupungin ympäristö- ja lupajaosto saattaa tehdä suojelupäätöksen.

Joskus voi käydä myös päinvastoin: luonnonmuistomerkin rauhoituspäätös halutaan purkaa. Tällainen tapaus oli vuonna 2014 Pukinmäessä, jossa tontin omistaja halusi purkaa mantšurianjalopähkinäpuun rauhoituksen ja kaataa sen, koska puu rajoitti rakennusoikeutta.

Pihlajanmäen valtavat hiidenkirnut ovat tiettävästi Suomen vanhimmat.

Omistaja väitti myös puun olevan huonossa kunnossa. Puun rauhoittamisen edellytykset olivat kuitenkin edelleen olemassa, ja sen vuoksi Helsingin ympäristölautakunta päätti, että rauhoituksen purkamiselle ei ollut perusteita.

Helsingin historian tunnetuimman luonnonmuistomerkin rauhoitus on purettu. Kyseessä oli Lapsipalatsin salava, joka kaatui joulukuun 2003 myrskyssä. Sen pistokkaasta on istutettu puu samalle paikalle.

Luonnonmuistomerkkejä ryhdyttiin rauhoittamaan itsenäisyyden alkuvuosina, jolloin tuli voimaan myös ensimmäinen luonnonsuojelulaki. Toki aikaisemminkin oli luontoa suojeltu, ja muinoin pyhitettiin uhri- ja haltijapuita lähes jokaisen talon pihapiiriin. Metsät olivat täynnä arvokkaiksi katsottuja uhrikiviä.

Varsinainen luonnonsuojeluaate syntyi Yhdysvalloissa, josta se Saksan kautta levisi Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen. 1800-luvun lopulta lähtien valtiovalta hankki alueita luonnonsuojelutarkoituksiin: Aavasaksa, Koli, Tolvajärvi.

Terho Marttila teki kaksi vuotta sitten pro gradu -tutkielman Suomen luonnonmuistomerkeistä. Hänen mukaansa Suomen ensimmäinen luonnonmuistomerkki rauhoitettiin vuonna 1922, ja se oli Kaivopuiston kalliorotko. Sen jälkeen luonnonmuistomerkkejä on Kuntaliiton tietojen mukaan rauhoitettu yli 2 900.

Helsingissä erityisesti 1950-luvulla rauhoituspäätöksiä tehtiin runsaasti. Luonnonmuistomerkit on merkitty kyltillä, joka kertoo rauhoituksesta. Jossain kohteissa on edelleen jäljellä vuosikymmeniä vanhat valurautaiset kyltit.

”1950-luvulla luonnonsuojelussa oli vaihe, jolloin haluttiin rauhoittaa nimenomaan yksittäisiä kohteita eikä suuria alueita. Kohteet olivat yleensä puita, jotka olivat erikoisen näköisiä ja erottuivat maisemasta. Kohteiden ulkonäkö oli keskeinen kriteeri rauhoittamiselle”, Kippo-Edlund sanoo.

Luonnonmuistomerkit ovat yksittäisiä luontokohteita, joita pidetään harvinaisina ja edustavina. Helsingissä valtaosa luonnonmuistomerkeistä on puita.

Päivi Kippo-Edlundin mukaan ihmisten kiinnostus yksittäisiin luontokohteisiin on lisääntynyt.

Lehtipuista näyttäviä kohteita ovat muun muassa Talin kartanon vieressä oleva tammi, joka on ympärysmitaltaan kuusi metriä, ja Tullisaaren vanha metsälehmus. Rauhoitettuja puita tapaa myös urbaanissa ympäristössä, kuten Kruununhaan Kirjapuistossa, jossa on rauhoitettu salava.

Havupuista voidaan mainita Pohjois-Haagan ja Tuomarinkylän käärmekuuset. Rauhoitettuja mäntyjä on Laajasalon uimarannalla ja Seurasaaressa Jusupoffin tallin takapihalla.

Helsingin luonnonmuistomerkkeihin on helppo tutustua, sillä lähes kaikki niistä on julkisilla alueilla.

Kippo-Edlund on ollut mukana valmistelemassa kirjaa Lumoava Helsinki (Edita, 2017), jossa on esiteltynä 200 luontokohdetta, joiden joukossa myös luonnonmuistomerkit. Kirjan avulla on helppo retkeillä tärkeillä luontokohteilla.

Huomiota herättävää on se, ettei saaristossa ole ensimmäistäkään luonnonmuistomerkkiä.

”Ehkä vuosien saatossa on ajateltu, että saaristo on muutenkin riittävän hyvin rauhoitettu ja turvassa uhkilta. Esimerkiksi monet lintuluodot ovat luonnonsuojelualueita”, Kippo-Edlund tietää.

Tilastoja tutkiessa saa helposti kuvan, että Helsinki on jäänyt luonnonmuistomerkkien suojelussa hieman passiiviseksi. Pääkaupungissa on 31 luonnonmuistomerkkiä. Espoossa niitä on 54 ja Vantaalla 34.

Kippo-Edlund on ollut Helsingin ympäristönsuojelupäällikkö viisitoista vuotta, eikä sinä aikana kaupungissa ole rauhoitettu yhtään luonnonmuistomerkkiä.

Tuorein Helsingissä rauhoitettu kohde on vuodelta 2000. Se on mänty Humikkalantien ja Muinaistutkijantien risteyksen paikkeilla Vesalassa.

”Viime vuosina suuntaus on ollut enemmänkin se, että suojellaan mieluummin alueita kuin yksittäisiä kohteita. Siten suojellaan paremmin lajeja ja niiden elinympäristöjä. Samalla parannetaan alueen mahdollisuuksia virkistyskäyttöön.”

Kuntaliitto kehotti kuntia rauhoittamaan luonnonmuistomerkkejä, kun Suomessa vietettiin satavuotisjuhlia vuonna 2017. Kampanjan ansiosta rauhoitettiin 65 muistomerkkiä. Joensuu rauhoitti peräti 21 ja Pyhäjoki 11 luonnonmuistomerkkiä, joukossa siirtolohkareita ja 300-vuotias petäjä.

Mutta yksikään juhlavuoden rauhoituskohde ei ollut Helsingissä. Eikä myöskään Espoossa tai Vantaalla.

”Me vastaavasti perustimme juhlavuoden kunniaksi kaksi uutta luonnonsuojelualuetta. Ne ovat Kivinokan vanha metsä ja Kallahden matalikko”, Kippo-Edlund perustelee.

Luitko jo nämä?

Helsinki - luetuimmat