”Helsingin ylistetyin hostelli” lopettaa Ruskeasuolla – ”Sen huomasi parissa yössä maaliskuussa” - Helsinki | HS.fi

”Helsingin ylistetyin hostelli” lopettaa Ruskeasuolla – ”Sen huomasi parissa yössä maaliskuussa”

Myö Hostellia kehuttiin ulkomailla saakka, mutta koronapandemian aiheuttamaa hiljentymistä se ei kestänyt. Yritys on työllistänyt kehitysvammaisia palkkatyöhön.

Myö Hostellissa on 19 uniikkia huonetta.­

8.12.2020 13:24 | Päivitetty 8.12.2020 13:47

Loistoarvosteluja saanut helsinkiläinen itsepalveluhostelli Myö lopettaa toimintansa.

Myö Hostel sijaitsee Ruskeasuolla.

”Puun takaa tullut pandemia romahdutti liikevaihtomme maaliskuussa, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Jännästi Helsinki ei ole vetänyt matkailijoita puoleensa sitten kevättalven!” Myö Hostel päivitti Facebook-tilillään.

Yrittäjä Jenny Närhinen kuulostaa puhelimessa hyväntuuliselta.

Reilut kolme vuotta toiminnassa ollut hostelli ehti saada vankan kanta-asiakaskunnan ja kosolti tyytyväistä palautetta.

”Ennen kuin avasimme, tavoite oli olla Helsingin paras hostelli Tripadvisorissa ja Booking.comissa. Molemmat tavoitteet saavutimme”, Närhinen iloitsee.

Pienessä boutique-hostellissa on 19 yksilöllisesti sisustettua huonetta.

”Tärkeä punainen lanka toiminnassamme on ollut, että työllistämme kehitysvammaisia ihmisiä palkkatyöhön. Suurimmalla osalla henkilökunnasta on jokin kehitysvamma, ja heille työllistyminen muuten voisi olla vaikeaa”, Närhinen sanoo.

Myö Hostellin toinen yrittäjä on Maiju-Liina Sundvall. Hostellissa on ollut yrittäjien lisäksi seitsemän työntekijää.

Myö Hostel sijaitsee Ruskeasuolla.­

Koronapandemiaan saakka hostellilla meni hyvin. Sitten toiminta romahti.

”Sen huomasi parissa yössä maaliskuussa, kun rajoitukset tulivat voimaan. Meilläkin on ollut yli puolet asiakkaista ulkomailta, lisäksi asiakkaita on tullut muualta Suomesta”, Närhinen kertoo.

Hostellin oli vaikea keksiä korvaavia liiketoimintamalleja, sillä toimintaa ei voinut siirtää nettiin eikä yöpymisiä voinut myydä take awayna.

Taloudellisia tukia jaettaessakin Närhisen mielestä majoitusalan yrittäjät unohdettiin kokonaan.

Onneksi vuokranantaja tuli vastaan vuokrissa. Silti työtekijöitä oli pakko lomauttaa.

Hostelli sijaitsee historiallisella Invalidisäätiön sairaala-alueella.­

Majoitusalan toiminta Helsingissä ei Närhisen mukaan elpynyt kesälläkään, vaikka rajoituksia höllennettiin.

Suomalaiset matkustivat maakuntiin. Ulkomaalaisia saapui Helsinkiin pieni murto-osa aikaisempiin kesiin verrattuna.

Tällä hetkellä Myö Hostellissa yöpyy keskimäärin vain yksi tai kaksi ihmistä kerrallaan, vaikka useampikin mahtuisi.

”Tappiot ovat olleet sadoissa tuhansissa”, Närhinen sanoo.

Hostelli sulkee ovensa joulukuun lopussa.

Vaikka hostellin toimintaan yrittäjät eivät saaneet taloudellista tukea, Närhiselle ja Sundvallille myönnettiin Business Finlandin tuki uuden liiketoiminnan kehittämiseen.

Myö Hostellin yrittäjillä on jo mielessä uudenlainen konsepti. Mutta millainen?

Siitä Närhinen haluaa vielä vaieta.

”Siitä tulee jotain upeaa.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat