Museoväki kävi nylkemässä hylkeen ja jätti päättömän ruhon rantakalliolle Lauttasaaressa – Mistä on kyse? - Helsinki | HS.fi

Museoväki kävi nylkemässä hylkeen ja jätti päättömän ruhon rantakalliolle Lauttasaaressa – Mistä on kyse?

Eila Paatela löysi aamulenkillään rantakalliolta vaaleanpunaisen möhkäleen. Se paljastui nyljetyksi hylkeenruhoksi.

Hylkeen ruho makasi vielä tostai aamuna rantakalliolla. Myöhemmin se kuitenkin vietiin pois.­

11.12.2020 12:04 | Päivitetty 11.12.2020 14:40

Rantaan jätetty nyljetyn hylkeen ruho on hämmentänyt lauttasaarelaisia.

Lähistöllä asuva Eila Paatela löysi hylkeen aamukävelyllään torstaiaamuna. Hän kertoo olleensa rantakalliolla kuvaamassa aamuruskoa, kun vaaleanpunainen möhkäle oli osunut hänen silmiinsä.

”Järkyttyneenä katsoin, että mikä siellä on ja mietin aluksi, että voiko se olla peura. Sitten tajusin, että se saattaisi olla hylje,” Paatela kertoo.

”Siitä valui verta, eikä se ollut kauhen mukavan näköinen, niin en jäänyt sitä pidemmäksi ajaksi tutkimaan.”

Hänen mukaansa ruho oli sen verran piilossa, ettei se näkynyt tielle saakka.

Paatela ilmoitti havainnostaan Luonnonvarakeskukseen (Luke), joka kerää tietoa kuolleena löytyneistä hylkeistä ja pyöriäisistä.

Paatela jakoi kuvan nyljetystä hylkeestä Lauttasaaren Facebook-ryhmään. Selvisi, että moni muukin oli havainnut hylkeen.

Keskustelun perusteella hylje oli ehtinyt makaamaan kuolleena kalliolla jo ainakin pari päivää. Aikaisemmin sillä oli kuitenkin ollut nahka.

Myös hylkeen nylkijöistä oli tehty havainto. He olivat kertoneet ohikulkijalle, että nahka on menossa Luonnontieteelliseen museoon.

Museon eläinkuntatiimin ylikonservaattori Ari Puolakoski vahvistaa tarinan todeksi.

”Joku ohikulkija oli laittanut museolle sähköpostiviestiä kuolleesta hylkeestä. Mietittiin aluksi, että jätetäänkö se vain sinne, mutta yksi museomestareista oli ajatellut, että hän käy vaikka omalla ajalla ottamassa talteen.”

Tarkoitus oli aluksi säilöä ainoastaan hylkeen nahka ja kallo tieteellisiksi näytteiksi.

Kalliolla makaavan nahattoman ja kallottoman hylkeen havaittiin kuitenkin herättävän sen verran huomiota, että torstaina loputkin hylkeestä käytiin keräämässä talteen.

”Nahka menee nahkakokoelmiin ja luusto luustokokoelmiin”, Puolakoski kertoo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat