”Siellä taas tyhmyys tiivistyy” – Hiihtäjät ja kävelijät hortoilevat merikotkien harvinaisen citypesän juurella Helsingissä - Helsinki | HS.fi

”Siellä taas tyhmyys tiivistyy” – Hiihtäjät ja kävelijät hortoilevat merikotkien harvinaisen citypesän juurella Helsingissä

Merikotkapariskunta pesi viime vuonna onnistuneesti Vanhankaupunginlahdella. Tänä vuonna pesänperustuspuuhia haittaavat ihmiset.

Vanhankaupunginlahdella on näkynyt viime päivinä runsaasti ulkoilijoita.­

19.2. 8:26 | Päivitetty 19.2. 8:28

Herttoniemeläinen Sirkka Sinkkonen kuvasi tiistaina kotinsa parvekkeelta valokuvia, joissa ihmiset kulkevat jäällä hyvin lähellä pientä Lopin eli Klobbenin saarta.

Pakkaspäivät ja aurinkoinen sää ovat saaneet kaupunkilaiset ulkoilemaan. Eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa, mutta juuri Lopin läheisyyteen ei nyt saisi mennä.

Viime vuonna saaressa pesi onnistuneesti merikotkapariskunta, ja samanlaista menestystä toivotaan täksikin vuodeksi. Sitä varten kotkapari tarvitsee pesimärauhaa.

Sinkkonen julkaisi kuvia Facebookin Herttoniemi-ryhmässä tekstillä:

”Siellä taas tyhmyys tiivistyy Klobbenin edustalla.. Kieltotauluista huolimatta mennään häiritsemään kotkia.”

Monet ulkoilijat ovat liikkuneet liian lähellä Lopin saarta. Saarella pesinyt merikotkapariskunta tarvitsee pesimärauhaa, jotta ne pesivät saaressa tänäkin vuonna onnistuneesti.­

Lopin saarella jo reilun vuoden ajan viihtynyt merikotkapari valmistautuu tällä hetkellä tulevaa pesimäkautta varten. Kotkaparin tiedetään syksyn ja alkutalven aikana kohentaneen pesäänsä.

Häiriöherkin vaihe pesinnän kannalta ajoittuu maalis-toukokuulle. Siksi onkin huolestuttavaa, että kävelijät, hiihtäjät ja muut ulkoilijat kulkevat hyvin läheltä kotkien pesää.

”Päivittäin näkyy ihmisiä tuolla saaren lähellä. Ainakin yksi käveli juuri Saunalahden nurkalta suoraan Klobbenin rantaan”, Sinkkonen kertoo.

Osaa ulkoilijoita Sinkkonen epäilee piittaamattomiksi. Mutta osa jäällä kulkijoista ei varmaankaan vain ole tietoisia kotkaparista.

Lopin saaren rannoille on pystytetty kieltokylttejä.

”Kylttejä pitäisi saada myös rannoille, mistä ladut lähtevät”, Sinkkonen toivoo.

Luonto-opas ja tietokirjailija Eero Haapanen on ollut asentamassa kieltokylttejä Lopin saareen kaupungin toimeksiannosta.

”Tilannehan on tällä hetkellä hieman epämääräinen, kun merikotkat eivät ole juuri nyt siellä”, Haapanen kertoo.

Merikotkat on havaittu Haapasen mukaan Vanhankaupunginlahdella vain muutamia kertoja tammikuun lopun jälkeen.

”On mahdollista, että kotkapari on mennyt merelle, missä on avovettä. Merellä niiden on helpompi saalistaa vesilintuja ja harmaahylkeiden poikasia.”

Kyseinen merikotkapari pesi ulkosaaristossa viimeksi vuonna 2019. Lopin saarta merikotkat voivat pitää myös tähystyspaikkanaan.

Merikotkien pesintä alkaa Haapasen mukaan maaliskuussa, vaikka talvi olisikin ankara.

”Viime vuonna haudunta alkoi 8. maaliskuuta.”

Pesäkseen merikotkapari valitsi viime vuonna puun, jossa aiemmin pesivät harmaahaikarat. Samalla luodolla pesii myös merimetsoja.

Paikka oli erityinen, sillä se on hyvin lähellä tiivistä kaupunkirakentamista.

Helsingin kaupungin ympäristösuunnittelija Kalle Mellerin mukaan kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun merikotkapari pesi niin urbaanissa ympäristössä koko maailmassa.

”Viime vuonna yritettiin selvittää, onko Euroopassa ollut pesiä yhtä lähellä asutusta. Sellaisia paikkoja ei tullut ilmi. Tämä oli poikkeuksellinen avaus merikotkille”, Meller sanoo.

Viime vuonna merikotkapari sai kolme poikasta, jotka kasvoivat lentokykyisiksi. Poikaset lähtivät pesästä heinäkuun alussa.

Lopin saarella Helsingin Vanhankaupunginlahdella pesivät tavallisesti harmaahaikarat. Viime vuonna sekaan mahtuivat myös merikotkat.­

Miten ihmiset voitaisiin pitää kaukana Lopin saaresta?

Keinoja ihmisten häätämiseen Eero Haapasellakaan ei oikein ole. Hänen mukaansa pelkät kyltit eivät vielä lopeta hiihtelyä talvisilla hangilla.

”Tarvitaan säänmuutos, että hiihto ei enää ole jäällä houkuttelevaa.”

Kalle Mellerin mukaan ely-keskuksen kanssa keskustellaan juuri erilaisista keinoista pitää saari rauhassa tunkeilijoilta.

”Viime vuonna leudon talven takia kotkilla oli rauhalliset oltavat. Tänä vuonna siellä on ihmisiä jäällä, ja muutenkin jäätilanteen takia merikotkat ovat joutuneet poistumaan”, Meller sanoo.

”Monet, jotka alueella hiihtelevät, ehkä ajattelevat, että ei se haittaa kun talvella hiihtää ohi. Mutta merikotka aloittaa pesintänsä jo niin aikaisin talvella, että nämä ajat helmi-maaliskuussa ovat kriittisiä pesäpaikan valinnan kannalta.”

Merikotkat ovat rauhoitettuja lintuja. Niiden kannan toipumista pidetään luonnonsuojelun riemuvoittona, sillä 1970-luvulla merikotkat olivat sukupuuton partaalla.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat